Odottelua edelleen

Tila

noch

Kahdestoista karanteenipäivä

Odottelu jatkuu

Ei tullut vihanneskori eilen. Lähetin mercadillolle, maalaistorille, puhelimeen kyselyn. Vastasivat heti pahoitellen, että heillä on ollut niin paljon toimitusvaikeuksia, että jatkavat jakelua sunnuntaina, siis tänään. Taas odotellaan…

Pääministeri Pedro Sanzes määräsi lisää työntekijöitä kotiin. Seuraavat kaksi viikkoa saavat vain yhteiskunnan toimimisen kannalta tärkeimmät työntekijät olla töissä: terveydenhuolto, elintarvikeala, kuljetusala, puhtaanapito ja muutamia muita välttämättömiä esim. sähkön ja veden saannin turvaamiseen liittyvät alat.

Manner-Espanjassa koronaluvut ovat pelottavan korkeita: yli 73 000 todettua sairastunutta, yli 5900 kuollutta, mutta onneksi yli 12 000 parantunutta. Meillä täällä saarilla luvut ovat onneksi paljon pienempiä, mutta asukkaitakin on tietysti vähemmän.

Kanarialla (kaikki saaret) on nyt noin 1000 todettua koronavirukseen sairastunutta. Näistä 712 on Teneriffalla, 23 kuollutta (Canarias7 -lehti tänään).

Epävarmuus tulevaisuudesta ei helpota vielä pitkään aikaan.