Prórroga, la última?

Tila

man

Yövyin, vaihtelun vuoksi, Puertossa. Kuvissa kurkistus ovisilmästä ja toinen auringonnousun suuntaan aamuvarhaisella.

Tänään täytyy lähteä etsimään visiirejä kaupoista. Niitä on joistakin liikkeistä saanut, mutta osin ovat jo loppuunmyytyjä. Apteekeissakin voi olla, kalliimmalla hinnalla.

Joten, ryhdyn siis avaruusolioksi minäkin, jos visiiri löytyy. Maski tukehduttaa. Vähän aikaa, esim. lyhyen kauppareissun sillä pystyn tekemään. Kävin postissa Orotavassa lähettämässä nietalle pienen paketin. Oli vaikeampaa ymmärtää virkailijaa, joka puhui maskin läpi. Huomasin, että huulilta lukeminen on kuulemisen lisäksi tärkeää tässä vieraassa kielessä!

Tänään on jännittävä politiikkapäivä. Congreso de los Diputados (Espanjan edustajainhuone = Espanjan parlamentin alahuone, jossa on 350 vaaleilla nelivuotiskaudeksi valittua edustajaa) keskustelee ja äänestää tänään poikkeustilan jatkosta.

Jo eilen oli spekulaatioita asiasta Televisión Canarias -kanavan iltalähetyksessä. Voi olla, että oppositio suostuu vain kahden viikon pidennykseen, näin ymmärsin eilen. Kunhan asia varmistuu, lisään tiedon tänne.