Karanteenia

Tila

maas

Kuvissa on muutama näkymä Saarijärven lähistöltä. Yöllä satoi ja aamu oli sumuinen.

Teneriffalla ollaan kovasti huolissaan siitä, että brittituristien tuloa saarille vaikeutetaan. Ensin lopetettiin valmismatkojen lennot ja sitten tuli voimaan kahden viikon karanteenimääräys Espanjan mantereelta ja myös saarilta Englantiin palaaville. Tämä aiheuttaa hyvin suuria tappioita mm. Kanariansaarten turismille ja on myös epäoikeudenmukaista, koska saarten koronatilanne on parempi kuin Britanniassa. Kanarian presidentin Torresin mukaan Britannian päätös ei ole looginen. Torresin mukaan viimeisen seitsemän päivän aikana Kanariansaarilla on todettu 2,6 koronatartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Manner-Espanjan tietyillä alueilla, esim Kataloniassa (etenkin Barcelonassa) koronaa on kuitenkin lisääntyvästi.

Minä vietän omaa karanteeniani vielä muutaman päivän maaseudulla. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin.