Calle Quinta

Tila

cal

Vielä löytyi Puerton vanhasta osasta yksi aiemmin kävelemätön katu Calle Quinta. Kauniita yksityiskohtia, värejä. Katu on yksi Mequinez-kadun poikkikaduista.

Uutiset olivat tänä aamuna huononlaisia.
La Palmalla, Tijarafessa, sammutetaan taas metsäpaloa.
Afrikasta on tullut viime päivinä saarille ennätysmäärä pakolaisaluksia pienillä veneillä. Monet ovat huonossa kunnossa saapuessaan, jotkut jopa jo menehtyneitä matkalla. Naapurisaarella on majoitettu tulijoita joihinkin tyhjiin turistihotelleihin. Nämä pakolaiset eivät levitä koronaa, koska heidät asetetaan heti karanteeniin ja testataan.

Korona jatkaa silti kulkuaan. Olemme jo kaikki väsyneet tähän pieneen kaikkialla mahdollisesti väijyvään viholliseen. Kelvollisen ja toimivan rokotteen valmiiksi saaminen vaikuttaa taas epävarmalta.