Takatalvi

Tila

tal

Takatalvi! Lunta sataa! Jatkossa on luvattu lämpenevää, toivottavasti se ennuste pätee.

Tiedoksi rokotusasioissa: Vaikka olen Teneriffalla kirjoilla ja siellä saanut ensimmäisen rokotteen, minulla on oikeus ulkosuomalaisena ja vihreätaustaisen eurooppalaisen sairaanhoitokortin omaavana saada toinen rokotus täällä. Soitin rokotusajanvaraukseen ja aikansa Thl:n ohjeita luettuaan puhelimeen vastannut aikoja antava henkilö päätyi tähän tulokseen. Niinpä minulla on aika toiseen rokotukseen kesäkuussa, koska Suomen lomani jatkuu heinäkuun alkuun.

Kanariansaarilla ja Espanjassa päättyy poikkeustila, kuten aiemmin on sovittu, 9.5., mutta siitä huolimatta rajoitukset säilyvät. Mikään saari ei ole tällä hetkellä ”punaisilla liikennevaloilla”, mikä on hyvä asia, infektio on vähenemään päin.

Oulussa rajoituksia puretaan. 10.5. kirjastot, museot ja muut kulttuurilaitokset avautuvat. Ryhmäkokorajoitus säilyy kymmenessä henkilössä 16.5. saakka.
Maskit ovat sisätiloissa käytössä suurimmalla osalla ihmisistä. Yksi eroavaisuus verrattuna Teneriffan käytäntöihin on, että pöytiä ei pyyhitä baareissa asiakkaiden vaihtuessa eikä ostoskärryjä puhdisteta. En myöskään ole nähnyt kuumeen mittausta asiakkailta missään. Käsidesiä on täälläkin joka paikassa saatavilla.