Terveisiä subtropiikista

Tila

pal

Aurinko nousee vuoren takaa, meren yllä pilvistä, mutta myös sinistä taivasta on näkyvissä. Meidän käpypalmumme on toisessa kuvassa, kooltaan kuten Victorian puistossa, mutta ei kuki. Täällä onkin opettelemisessa se, miten subtropiikin kasveja hoidetaan. Banaaninkasvatustakaan ei opetettu meille kansakoulussa Pohjois-Suomessa. 🙂

Tribunal Supremo, korkea oikeusaste, ei sitten valituksen jälkeen hyväksynyt Teneriffan hallituksen anomusta toque de quedasta, yöllisestä ulkonaliikkumiskiellosta. Viruksen leviämistä on yritettävä hillitä muilla rajoituksilla.
Nuorten rokotuksia vauhdittamaan on aloitettu kampanja ’Nadie es immune’, kukaan ei ole immuuni.

Kävin eilen apteekissa ja 99-vaatekaupassa, ainakaan niissä ei kysytty rokotustodistusta. Entiseen malliin oli tarjolla käsidesiä, maski täytyi olla ja etäisyydet tuli pitää. Ravintolassa sisällä todistus tulisi kysyä nykysääntöjen mukaan, samoin sisäliikuntapaikoissa ja kulttuuritapahtumissa sisätiloissa.

Päivän refrán: ”Donde menos se piensa, salta la libre”, tällä jäniksen yhtäkkisellä hyppäämisellä viitataan siihen, että on tarpeen varautua äkillisiin ja odottamattomiin tapahtumiin.