Paluu

Tila

bir

Niinpä kului viisi päivää Berliinissä, omassa pienessä piirissä, mutta hyvä niin. Vietimme koko ajan Prenzlauer Bergin kaupunginosassa. Hotelli oli pieni ja viihtyisä, henkilökunta ystävällistä ja lapsen juoksenteluja sekä yleisissä tiloissa että vehreällä terassilla katsottiin suopeasti. Lapselle terassi oli metsä.

Lensimme sitten Finnairin siivin Helsinkiin ja nopealla vaihdolla Ouluun.

Matkasta jäi mukavia muistoja. Lapsen kanssa on hyvä matkustaa. Lapsi näkee maailmaa, muita ihmisiä ja maailmankuva avartuu. Meillä 3-vuotias ensin ihmetteli, kun ihmiset ”höpöttävät”, puhuivat kieliä, joita hän ei ymmärtänyt. Seuraavana päivänä lapsi itsekin ryhtyi puhumaan omaa kieltään, jota meidän aikuisten oli hieman vaikea ymmärtää!
– Kielitaito on sosiaalista pääomaa. Pieni lapsi oppisi kielen kuin kielen nopeasti, kun olisi aikaa ja mahdollisuutta oleskella lapsen kanssa vieraassa maassa pidempään. Luulen, että esim. puoli vuotta riittäisi hyvin.