Cita previa

Tila

byr

Nyt kun kaikki ajanvaraukset, cita previa, ovat siirtyneet nettiin, byrokratia on lisääntynyt. Silloin kun saavuin saarelle, ajat käytiin varaamassa tai jonottamassa kaupungintalolta, poliisilta ym viranomaisilta.
Nyt homma toimii näin: aika varataan netistä. Sitten mennään sovittuna aikana hoitamaan asiaa ja taas jonotetaan.

Puerton kaupungintalolla netistä varattu cita previa vain näytettiin aulassa työskentelevälle henkilölle, joka sitten antoi jonotusnumeron automaatista.

Poliisille aikaa varatessa taas ruksi oli tullut minulla väärään ruutuun ja asiaa ei siis päässyt hoitamaan, koska oli väärä varaus, NIE-varaus, vaikka piti olla residencia. Uutta aikaa vaan varaamaan netistä; varaussysteemit eivät ole helpoimmasta päästä.

Vesilaitoksellekin olin varannut cita previan, mutta kuinka ollakaan, dokumentteja puuttui. Monta kertaa olen muistellut erään aiemman kerhon sihteerin sanoja: kun täällä hoitaa asioitaan, täytyy olla ”koko elämä” mukana.

Calima ja helle jatkuu. Teneriffalle on ennustettu tänään 32-35 lämpöastetta.