Taide

Tila

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni kuvataidemallina. Taiteilijan työhuoneen innostava ilmapiiri sai ajattelemaan omiakin kuvantekemisiä: ollapa tällainen työhuone, ja jospa olisikin nuorena ollut mahdollista ryhtyä tekemään taidetta päätyönään! – Tai toiveammattiini taideterapeutiksi! Sen olen tosin huomannut/ymmärtänyt vasta liian myöhään.

Miten houkuttelevalta öljyvärit tuoksuvatkaan; tulee muistoja vuosien takaa, kuvataidekursseista, joita olen käynyt, mieleen tulvahtaa ajatuksia siitä, mitä vielä voisi ehkä tehdä, jos…

Nyt on taas kotiinpaluun aika. Lennän Barcelonan kautta Teneriffan lämpöön.

Hyvinkäällä

Tila


Hyvinkää on Uudenmaan maakunnassa sijaitseva n. 50 000 asukkaan kaupunki, joka on tunnettu kuvataideperinteestään. Paikkakunnalla on 1900-luvun alkupuolella asunut ja työskennellyt kuvataiteilijoista mm. Helene Schjerfbeck. Kuvassa on jäljennös yhdestä hänen omakuvistaan asuintalonsa paikalla nykyään sijaitsevan kerrostalon seinämaalauksessa. Tyko Sallisella ja Jalmari Ruokokoskella oli Hyvinkäällä ateljeetalonsa Humala ja Krapula, talot olivat valmistuneet vuonna 1916. Asukkaina olivat myöhemmin mm. Anton Lindforss ja Terho Sakki. Myös taidemaalari Yrjö Saarinen on asunut Hyvinkäällä.

1914 Hyvinkäällä avattiin yksi Suomen ensimmäisistä maaseutuelokuvateattereista, Hyvinkään elävien kuvien teatteri (puurakennus kuvassa).

Yläkuvassa on julkinen teos Kaksi maailmaa (Hannu Lindholm, 1995), Martin koulun aulassa.

Retki

Tila

Kävimme maaseutuajelulla: Etelä-Suomessa alkaa näkyä jo syksyn merkkejä: lehdet puissa ja kasveissa ovat värjäytyneet punaisen ja keltaisen sävyillä ja tuulenpuuskat pudottelevat lehtiä maahan. Joutsenparvikin näkyi, ilmeisesti kohta muuttopuuhissa.

Suomen syksy ainakin täällä etelässä on vielä melko lämmintä. Viivyn vielä reilun viikon ja sitten palaan takaisin koti-Teneriffalle. Tänään tulee täyteen 14 vuotta siitä, kun muutin Puertoon. Aika on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut, mutta ainakin nyt tuntuu, että elämä on menossa parempaan suuntaan. Toivottavasti Teneriffan vuoteni jatkuvat vielä pitkään ja sieltä pääsen välillä käymään täällä tutussa Suomessa.

Semana inolvidable

Tila

Vietin ikimuistoisen viikon Hyvinkäällä.
Hyvinkään sanatorio, kylpylä-parantola, mm. Lars Sonckin suunnittelema rakennus torneineen oli Suomen ensimmäinen muille kuin keuhkosairaille tarkoitettu lepo-ja toipumispaikka. Se toimi sanatoriona 1896 alkaen. Yksi asiakkaista oli esim. venäläinen runoilija Anna Ahmatova, jonka muistolaatta on talon seinässä.

Punaisten muistomerkeillä kävimme myös. Surujen puisto on paikka Hyvinkäällä sisällissodan aikaan teloitettujen punaisten muistoksi.

Vietimme myös romanttisen kynttiläillan kuulaassa syyssäässä muistellen nuoruutta ja ideologiaamme, joka meissä elää yhä. Myös Teneriffalle palasimme ajatuksissa usein.

Ja lopuksi kävimme katsomassa ”perusmaisemaa”, taiteilijaystäväni on maalannut siitä yli 500 työtä, ikuistanut sään, valon ja vuodenaikojen vaihtelut. Osa tästä käsitetaiteellisesta työstä on Hyvinkään taidemuseon kokoelmissa.

Vielä palosta

Tila

Palo oletetaan saatavan hallintaan näinä päivinä. Silti vielä viikkoja voi näkyä savuja kuumista pisteistä. Tämä on tavallinen ilmiö palon jälkeen, kerrottiin uutisissa.

Lohdullista on, että vuorten rinteet eivät ole menetetyt, vaan uutta kasvillisuutta voi joillekin alueille ilmestyä jo muutaman kuukauden kuluessa. Ja kanarianmännyn nopea uusiutuminenhan on jo tiedossa meillä kaikilla, eikö?



Loma lopussa

Tila

Suomen loma on lopussa. Juhannuksen seutu Oulussa ja Kemissä meni mummokuplassa lapsenlapsen kanssa niin, että blogi jäi tekemättä. Hyvä mieli jäi siitä, että lapsenlapsen kanssa sai viettää aikaa.

Uutisetkin ovat jääneet lähes seuraamatta, vaikka paljon merkittäviä asioita on tapahtunut. Suomen uusi hallitus on saanut runsaasti kritiikkiä paitsi oppositiolta, myös somessa ja kaikissa tiedotusvälineissä ja jokapäiväisissä keskusteluissa. Toivottavasti tämä hallitus kaatuu ennenkuin se ehtii tehdä ja käytäntöönpanna surkeita leikkaussuunnitelmiaan.

Venäjällä on tapahtunut outoja juttuja: mikä lienee totuus? Mihin voi nykyään luottaa?

Nyt lähden pikkuhiljaa paluumatkalle.

*********************

Kanarian uutisia katsoin hieman tänä aamuna. Pisin tunneli Teneriffalla, Erjoksessa, on saatu porattua kallion läpi. Kolme ja puoli vuotta ”sormustietä” (anillo insular) saaren länsipuolen reittiä on jo rakennettu. Jatkossa, kunhan tie saadaan valmiiksi, oletetaan, että ruuhkat Santa Cruziin helpottavat. Lentokentällekin pääsee jatkossa myös uutta tietä ilman kiemurtelua sik-sak-reiteillä (vaikka minua ne miellyttävätkin).

Pizza ja tax free

Tila

Kävin vanhoja muistelemassa yhdessä Oulun vanhoista pizzerioista, jossa tuli käytyä silloin tällöin opiskeluaikoina. Pizzeria on toiminut 40 vuotta ja kaukana ovat jo opiskeluvuodetkin.

Mikäs tuo musta teipattu muovipussi sitten on? No, ostin uuden iPadin, kun tämä entinen alkaa olla jo vanha, täynnä kaikkea, mitä en henno poistaa ja pieniä vikojakin vanhassa koneessa jo on.

Olen ostanut Suomesta kaksi edellistä iPadia, sillä meillä saarelaisilla (residenteillä) on se etu, että saamme ostaa tuotteita verottomana. Kanariansaaret kuuluvat EU:hun isäntämaa Espanjan tapaan, mutta saaret eivät kuulu EU:n veroalueeseen.

Käytännössä toimitaan näin: Tuote ostetaan Suomesta ja maksetaan tavalliseen tapaan. Kaupassa tuote sinetöidään = teipataan tax free-teipeillä ja mukaan annetaan ostokuitit ja dokumentti veron palauttamiseksi. Helsinki-Vantaalla sitten sinetöity paketti näytetään ja paperit viedään tax free -tiskille. Ainakin kaksi eri firmaa, jotka ottavat pienen provision, hoitavat asiaa. Aiemmin olen käyttänyt Global Blue:ta, mutta nyt liike, josta ostin iPadin käyttää Planet:ia. Katsotaan, miten toimii.

***********************

Juhannus lähestyy. Puerton juhannusjuhlat ovat aattona muuten perinteiset, mutta Playa Jardinille ei tänä vuonna rakenneta lavaa musiikkiesityksille. Aiempi äänekäs musisointi tänä vuonna kielletty. Nuotioita kyllä poltetaan ja väki kerääntyy rannalle omien nuotioiden ympärille.

¡Mascarillas fuera! Maskien käyttöpakko pandemian takia sairaaloissa ja apteekeissa päättyy perjantaina Kanariansaarilla.

Vassarit Ainolassa

Tila

Osallistuin eilen Vasemmistoliiton puistotilaisuuteen Ainolassa. Mukana oli kansanedustaja Hanna Sarkkinen sekä puolueen Oulun kunnallispoliitikkoja. Osallistujia oli nelisenkymmentä. Sää suosi, mutta vähävaraisia kurjistava hallitusohjelma aiheutti huolta monen mielessä.

Vielä uuden hallituksen ohjelmasta: Se on Suomen historian oikeistolaisin. Leikkauksia tehdään pienituloisilta. Asumistukea leikataan, työttömyysturvaa samoin. Lapsiperheköyhyys tulee lisääntymään. Aikuiskoulutustuki lopetetaan. Lakko-oikeuteen puututaan. Sote-palveluista leikataan. Ensimmäinen sairaslomapäivän muuttuu palkattomaksi. Irtisanomisia helpotetaan ja määräaikaisia sopimuksia vapautetaan.
Lääkkeiden, kulttuuritapahtumien ja joukkoliikenteen maksut nousevat alv:n nostolla.

Maahanmuuttopolitiikka kiristyy voimakkaasti. Pakolaiskiintiö pienenee, tulorajat maahan pääsemiseksi nousevat. Perheenyhdistämisiä vaikeutetaan.

Suomalaisille vauvoille suunnitellaan osakesäästötilejä! Hullua!
Hyvätuloisille suomalaisille sen sijaan annetaan veronalennuksia.

Nyt on vasemmiston näytettävä voimiaan ja ihmisiä saatava mukaan toimintaan ja barrikadeille. Uusia jäseniä Vasemmistoliittoon on liitynytkin jo vaalien jälkeen. Toivon lakkosyksyä ja voimaa oppositiopolitiikkaan, toivottavasti hallitus kaatuu paljon ennen nelivuotiskauden loppua!

*****************

Teneriffalla lämpötilat ovat kesäiset, kuten nyt täälläkin. Ennusteessa +28 on päivälämpötila tänään ja huomenna.

Orotavan kaupungissa on vietetty eilen romeríaa, johon on osallistunut ennätykselliset 25 000 ihmistä.

Viimeisen kolmen päivän aikana venepakolaisia on saapunut yhteensä 238 henkilöä Fuerteventuralle ja Lanzarotelle. ”Pakolaisvirta” siis jatkuu, parempia elinoloja etsitään.

Kesä

Tila

Kesä on nyt saapunut myös tänne pohjoiseen. Sää on lämmennyt, pari päivää on ollut lähes helteistä. Toivottavasti samanlainen sää jatkuu: pohjoisen ihmiset ovat sen ansainneet talven jälkeen.

Huonoja uutisia kuuluu juuri muodostetun hallituksen ohjelmasta . Tuleva hallitus ”sopeuttaa julkista taloutta kuudella miljardilla”. Suomeksi se tarkoittaa leikkauksia. Pienituloisten elämä vaikeutuu entisestään. Leikkauksen kohteena ovat mm. asumistuki, työttömyyspäivärahat ja muut sosiaalietuudet, lakko-oikeutta rajoitetaan, työehtosopimusjärjestelmää murennetaan. Hallituksen ohjelma julkaistaneen virallisesti tänään.

***********

Eikä paljon sen parempaa kuulu Kanariansaariltakaan. Korkojen ja hintojen nousu vaikeuttaa ihmisten toimeentuloa.

Juhlia kuitenkin vietetään. Saarilla kesä(kin) on juhlakausi. Juhannuksen juhlintaan en sinne ehdi, mutta heinäkuun Virgen-juhlia ehdin näkemään.

Astronomisesti virallinen kesä alkaa Kanariansaarilla 21.6. klo 14.57. Kesän alkua kun ei siellä lämpötilasta huomaa – lämmintä on aina – niin se täytyy katsoa kalenterista. Kesä kestää 92 päivää 16 tuntia ja päättyy syksyn alkamiseen syyspäiväntasauksessa.


Augmented Reality

Tila

Kuvissa on kaupungin istutuksia: kauniisti ne jo kukkuivat täälläkin, vaikka säät ovat olleet kylmiä. Nyt luvataan lämpenevää, ainakin Etelä-Suomeen, täällä pohjoisessa sää on vielä viileähköä.

Jäätelöpallo kupissa on salmiakkia, se on kuulemma kausituote ja valmistus loppuu tänä kesänä. Harmi, sehän on hyvää ja olisi ulkomaalaisille erikoista. Kävimme pojan ja lapsenlapsen kanssa jäätelökioskilla: käsineet kädessä, kylmässä viimassa, jääkylmää jäätelöä. Ehkä kesä vielä tulee, toivottavasti, sillä Suomessa asuvat sitä tarvitsisivat. Minulle taas tämä kylmyys on vaihtelua: pian pääsen kesämaahan taas.

Tekoäly ja sen sovellukset laajenevat: nyt on tuotu esittelyyn lisättyä todellisuutta näyttävät AR-lasit (Augmented Reality) joiden sanotaan täydentävän niillä katsovan ympäristöä ja maailmaa. Näkymää voi ohjata mm. sormien näpäytyksellä tai silmien liikkeellä.
Olen miettinyt usein, mihin tämä teknologian kehitys vielä pääsee: tässä taitaa olla seuraava taso. Kehitys ei ehkä koskaan lopu, ellemme me ihmiset tuhoa itseämme ja maailmaamme. Vai onkohan kehitystä se, että voimme tulevaisuudessa ( ja jo nyt) istua kotonamme tai kulkea kaupungilla AR-lasit päässä ja ohjailla mielikuvituksen mukaan tapahtumia ympärillämme?

*********

Kanariansaaria uhkaa Oscar-myrsky ja sateet.