Talvipakolaiseksi Teneriffalle ja muita matkoja IV

Tiiviitä maalauspäiviä takana. Päiväohjelma on se tavallinen: aamiainen, pikainen orientaatio päivän aiheeseen (aina ei niin pikainenkaan 🙂 ), kohteen etsintä, työskentelyä (helteessä ja auringon paahteessa!), lounas ja sosiaalista kanssakäymistä (maalausporukat koostuvat yleensä mukavista ihmisistä), työskentelyä, kritiikki, illallinen.

Huomenna viimeinen maalauspäivä. Kuinka nopeasti aika meneekään!

Tänään aukiolla majoituspaikkamme lähellä oli hedelmä- ja vihannestori. Minua ihmetytti se, että suuri osa tuotteista oli ulkomailta, ranskalaisia vain vähän.

Maisemamaalauspäivä. Oliivipuita – niiden hopeanharmaanvihreän sävyjä on vaikea sekoitella värinapeista. Ylös kurotteleva sypressejä voisi – onnistuessaan – pyyhkäistä yhdellä siveltimenvedolla. Kevät on myöhässä, kukkia näkyy jonkin verran.

Maalauksia on syntynyt mukavasti ja kritiikissäkin ne ovat saaneet positiivista palautetta, se lämmittää mieltä.
Pieni, rauhaisa kylä vuoristoseudulla, säät suosivat, ja joukko samanhenkisiä maalauksen harrastajia: antoisa yhdistelmä. ”Poissa paha maailma”.

Täällä ollaan, perillä Claviersissa. Tulin yöllä lentokenttätaksilla Nizzasta n. 80 km länteen, sisämaahan päin kumpuilevien maisemien keskelle pikkukylään. Täällä vietämme viikon ryhmällä jossa on neljä meitä Teneriffan suomalaisia ja muutama Suomessa vakituisesti asuva.
Paitsi maalauskurssi, tämä on kielikylpyä. Taksikuskin kanssa jutusteltiin englantia (ja nykyään tahtoo tulla vääjäämättä espanjan sanoja ensiksi mieleen). – Automatkalla alkuyöstä näkyi villisikaperhe tienpientareella, enpä ole moista ennen nähnyt.

Majoittajamme on ruotsalaisrouva, jonka kanssa puhumme siis ruotsia. Hän on aikoinaan pitänyt miehensä kanssa talossa bed and breakfast -toimintaa, mutta nyt hän on lopettelemassa. Vihje: talo, jossa on kolme kerrosta ja ainakin kuusi huonetta, on myytävänä. Talo on kylän keskustassa ja hinta on edullinen. Rouva sanoi olevansa vuoristoihminen ja on siksi halunnut tänne seudulle. Minä en tänne muuttaisi, vaikka kylä sinänsä vaikuttaa sympaattiselta paikallisasukkaineen. Minä olen meri-ihminen, tarvitsen ison meren ympärilleni.

Kyläkaupassakin kävimme: siellä puhutaan vain ranskaa.

Aluksi teimme kyläkierroksen ja ensimmäiset akvarellit on jo maalattu. Kohta alkaa kritiikki, töiden katselu yhdessä. Toisten töistä oppii monesti paljon.

P.S. En päässyt voittosijoille blogikilpailussa. Osallistuminen on tärkeää. 🙂
Jatkan blogia entiseen tapaan.