Alcampo

Tila

alc

Kävimme ruokaostoksilla Alcampossa. Siellä oli yllättävän paljon väkeä näin korona-aikaan, aivan kuten ennen pandemiaa. Perheitä, nuorisoa, tungosta. Yritimme tietysti vältellä ihmisjoukkoja ja viipyä kaupassa mahdollisimman vähän aikaa. Mascarillat oli kyllä kaikilla ja desifiointiainetta oli saatavilla sekä kärryjen työntöaisan puhdistamiseen että käsille.

Tuntuu siltä, että tämä kotoilu ja varominen alkaa jo kyllästyttää. Uskon, että se on syynä myös kauppakeskuksen väenpaljouteen: ei enää jakseta olla vain kotona. Minä olen käynyt Alcampossa ehkä kolme kertaa puolen vuoden aikana.

Piipahdimme myös yhdessä El Trompon piha-alueen kahvilassa. Sielläkin turvaohjeita noudatettiin tarkasti. Pöytään ei saanut mennä ennenkuin tarjoilija antoi luvan puhdistettuaan ensin pöydän ja tuolit.

Ennustettua sadetta ei vieläkään saatu, mutta lämpötila on muutamalla asteella laskenut, alle 30.

Alcampo

Tila

alcampo

Orotavan Alcampossa alkaa olla joulukoristelut valmiina, vaikka vasta marraskuussa ollaan. Serranon kinkkuja on taas tarjolla montaa laatua ja hintaa. Josko jouluksi taas ostaisi koko kinkun? Viimeksi kinkkuprojekti epäonnistui: kuivakinkku ei kestä jääkaappisäilytystä. Se täytyy pitää – kuten täällä ravintoloissa näkee – huoneenlämmössä ja pöydällä, keittiöpyyhkeellä suojattuna.

Espanjassa näyttää kasvaneen suuria sipuleita: halkaisija 12 cm ja paino lähes kilon.