Matkalla

Tila

Näkemiin taas Teneriffa vähäksi aikaa!

Lensin Vuelingilla Barcelonaan. Sattui taas niin hyvä onni, että sain koko kolmen penkin rivin itselleni, kun kone ei ollut täysi. Se on mukavaa matkustamista, voi vaikka ottaa pienet siestat penkillä.

Barcelonan kentän seutu on jo niin tuttu, että tiesin ennakkoon, miten mennä hotellikuljetuksen pysäkille. Ja mikä parasta, hotellin vieressä on suuri ostoskeskus, josta kävin tuliaisia lapsenlapselle. Ne ovat pieniä, mutta tärkeitä viemisiä.

Täällä Kataloniassa oma kieli on löytänyt hyvin paikkansa. Kaupassa kyltit ovat katalaania, tv:ssä suuri osa kanavista on katalaaniksi, mutta onneksi löytyy ”ikiuutiskanava” 24h myös espanjaksi.

Poliittisia ajojahteja näyttää taas olevan meneillään. Pääuutinen täällä on pääministeri Pedro S:n vaimon väitetyt korruptioepäilyt. Podemoksen puheenjohtaja ja entinen maan varapääministeri Pablo I antaa tukensa Sanchezille, sillä Pablo ja vaimonsa joutuivat muutama vuosi sitten samanlaisen ajojahdin kohteeksi. Pablo kirjoittaa, että hän ei halunnut uhrata perhettään politiikan likaisella pelikentällä ja lopetti valtakunnanpolitiikassa. – Ja ketkä olivat kaiken mustamaalaamisen takana? Oikeisto ja äärioikeisto, molemmissa tapauksissa.

Tänään jatkan Suomeen.

Teneriffan asuntoni ovat vartioituna.

Matkalla taas

Tila

Lähdin eilen Puertosta kohti pohjoista. Ensin Barcelonaan, koska residenttialennuksella saan edulliset lennot peninsulaan, Manner-Espanjaan. Nykyiset matkatavarasäädökset vaan aiheuttavat sen, että hikistä hommaa on matkanteko: koska koneeseen saa halvimmassa kategoriassa ottaa vain edessä olevan penkin alle mahtuvan laukun, on harrastettava kerrospukeutumista, sillä Suomessa, jossa myös pistäydyn, on vielä kylmää. Yhden pienen laukun kuljettaminen on sitä paitsi kätevää, ei tarvi jonotella matkalaukkua hihnoilta.

Saako käsilaukku olla pienen laukun (n. 30x40x20) lisäksi? Jotkut lentoyhtiöt ainakin ohjeissaan sallivat vain yhden laukun. Vuelingilla käsilaukku ei aiheuttanut ongelmia.

Yövyin Barcelonassa lentokenttähotellissa. Harrastan myös lentokenttähotelleja, sen lienevät lukijat jo huomanneet. En jaksa yölentoja!

Hotellin tv:stä sain näkymään vain katalaanin- ja englanninkielisiä uutiskanavia. Väsyneenä en jaksanut kovin perinpohjaisesti kyllä etsiäkään.

Barcelonassa on kaksi terminaalia. Saavuin T1:een ja lähden T2:sta. Terminaalien väliä kulkee maksuton lanzadera 24h vuorokaudessa.

P.S. Puerton asuntoni ovat asuttuja/valvonnassa.

Barcelona

Tila

huel

Olen matkalla Barcelonan kautta Nizzaan ja sieltä Claviersin kurssille. Vaikka tietysti hyväksyn lakot työntekijöiden oikeuksien puolustajina, niin tällä matkalla lakot ovat haitanneet minun matkantekoani. Aluksi olin varannut liput Air Francelta, mutta siellä tuli lakko ja lennot peruttiin. Vaihdoin lentoyhtiötä ja nyt odottelen yli kuusi tuntia täällä El-Pratissa.

Tuli nälkä. Silloin huomasin, että noin puolet baareista ja ravintoloista ovat täällä lakossa.

Löysin kuitenkin jotakin syötävää, toivottavasti ei ollut rikkuripaikka!

Jospa iltamyöhällä pääsisin perille kurssipaikalle, toivotaan.

Barcelona 4

Tila

image

Tänään oli nykytaiteen päivä, Museu d’Art Conteporani (MACBA) käyntikohteena. Aiemminkin olen huomannut, että nykytaiteen museot ovat kuin samalla kaavalla tehdyt, kun verrataan esim. Helsingin Kiasmaan tai Tallinnan Kumuun: suuria vaaleita pintoja, kaaria, kalteva kulkutasoja. Tarjonta oli tällä kertaa videoita, papertaittelua, tiloja ja esinepinoja. Mutta tarkoituksensa museo taas mielestäni saavutti, herätti kysymään, mitä taide on? Mikä on taidetta ja mikä ei? Voidaanko jotakin installaatiota nimittää taiteeksi, kun se tuodaan museoon ja kenellä on oikeutus se sinne tuoda? Sillä, joka on saanut meriittejä taiteen kentällä. Joku ”roskakasa” jäteastiaan vieressä ei ole taidetta, mutta jos se, joka on päässyt ”piireihin” taiteen kentällä tuo samat tavarat museoon, sitä nimitetään nykytaiteeksi. Mielenkiintoista, eikö? Tässä lähestytään nyt graduni teoreetikon Pierre Bourdieun pohdintoja. Minua nykytaide kiinnostaa, nimenomaan tämän ”mikä on taidetta?” -kysymyksen tiimoilta.

Barcelona 2

Tila

image

Tämän päivän vietimme Barcelona Zoo:ssa, eläintarhassa. Nähtävää oli paljon, vaikka osa paikoista olikin korjauksen alaisena. Vaikka näimme monenlaisia eläimiä eri puolilta maailmaa, niin apinat aina herättävät voimakkaita tunteita ihmisessä. Tosin sarvikuonon surullinen olemus kosketti sekin.
Nykynuoret – tämä eläintensuojelijasukupolvi – eivät hyväksy eläintarhoja, vaan pitävät niitä vankilona ja ovat osittain oikeassa. Eläintarhoissa tehdään kuitenkin paljon myös tutkimustyötä ja toimitaan eläinten ja maailman suojelemiseksi ja pelastamiseksi.
– Mistä tämä tuli mieleeni? Niistä kriittisistä seinäkirjoituksista, jotka ympäröivät eläintarhan aitaa ulkopuolelta. Jäivät kuitenkin kuvaamatta.

Barcelona 1

Tila

image

Virtuaalinen cavapullo ja kiitokset kaikille blogiystäville, yli 200 000 käyntikertaa täynnä!

 

image

Aloitimme tänään Barcelonaan tutustumisen vanhasta kaupungista, jonka kapeita katuja ja pikkupuoteja tutkaillen päädyimme Ramblalle ja iki-ihanaan St Josep La Boqueria- kauppahalliin. Hotellimme sijaitsee rantakadulla Av. Del Marques de L’Argenteralla, noin kilometrin päässä Ramblalta ja Estaçió de Francaa vastapäätä. Hyvä sijainti siis myös lentoasemalle kulun suhteen. Hostal Nuevo Colon on yhden tähden majapaikka, mutta meille aivan sopiva, kaikki tarpeellinen on ja luksus ei ole ollut koskaan minun juttuni.
Huomenna kaupunkiin tutustuminen jatkuu, toivottavasti sää suosii edelleen. Tänään oli aurinkoista ja toppatakki melkein liikaa. Mukava kävelylenkki ja paljon nähtävää!

 

Vino

Tila

vino

Vielä pari asiaa Barcelonasta:

Hotellimme läheisessä Spar -kaupassa ( ja myös monessa muussa kaupassa) myytiin viiniä tynnyreistä. Muovikanisterin sai ostaa kuljetusastiaksi. Tämmöistä viininmyyntiä ei meillä Teneriffalla näe.

independencia

Katalonian itsenäisyyshanke näkyi katukuvassa. Useilla parvekkeilla liehuivat Katalonian liput ja toreilla oli informaatiokioskeja asiasta. Ensi vuoden marraskuussa järjestettävää kansanäänestystä valmistellaan jo nyt. On mielenkiintoista nähdä, miten äänestyksessä käy – ja mitä muut autonomiat sitten tuumaavat.

Macba

Tila

macba

 

Lisää käyntivihjeitä Barcelonassa:

Nykytaiteen museo MACBA sekä lähistön kapeat kujat Ramblan molemmin puolin. Putiikeista voi tehdä mielenkiintoisia löytöjä, joista yksi alakuvassa: näpyttelyhanskat, joissa on erityiskärki etusormessa. 

Tapakset

Tila

Tapas

Barcelonassa ihastuimme tapaksiin. Tapas -annoksia oli tarjolla lähes joka paikassa ja ne olivat herkullisia. Tarjottu viini oli Riojan alueelta, kaikki viinit olivat hyviä nekin, yhtään ei palautettu huonon maun takia.

Hotellimme oli Collblancissa ja lähistöllä olevassa El Cargolet Picantissa söimme tapaksia useampana iltana. Uusi tuttavuus oli paahdettu latva-artisokka, sitä täytyy kokeilla kotonakin.