Mascarita ponte tacón

Tila

Miesten korkokenkäestejuoksu kuului karnevaaliohjelmaan eilen. Kuvasin kilpailuun menijöitä Charcolla, itse juoksu alkoi niin myöhään, että sitä en jäänyt seuraamaan.

Jostakin syystä paikallisten miesten suurta huvia on naiseksi pukeutuminen. Eräs espanjanopettajani, nuori nainen, kertoi aikoinaan, että hänenkin miehensä mielellään karnevaaliaikaan etsii kotoa naisten vaatteita pukeutuakseen nimenomaa mascarita ponte tacón -tapahtumaan.

Katselimme YLE areenasta ohjelman Espanjalainen suudelma. Kannatti, siitä sai perusteellista tietoa espanjalaisesta machokulttuurista ja sen historiasta aina diktatuuriin ajoista saakka. Ja ohjelma selitti hyvin senkin, miksi suudelma Espanjan jalkapapalloliiton johtohenkilöltä pelaajalle naisten maailmanmestaruuden jälkeen herätti niin suurta huomiota viime kesänä. Myös tämä naiseksi pukeutumisen halu ja yleisyys selittyy osittain ohjelmassa esitettyjen machokulttuurin taustojen tuntemisella. Suositus ohjelmalle!

Tänään seurataankin sitten vielä Cosoa, karnevaalin pääkulkuetta iltapäivällä.

Santa Cruzissa

Tila

Kävimme Santa Cruzissa asioilla. Kaupungin karnevaalivalmistelut näkyivät Intercambiadorin lähistöllä mm siten, että väkeä oli hyvin paljon liikkeellä ja muutamia karnevaaliasuihin pukeutuneitakin näkyi.
Tranviavaunuja oli yhdistetty toisiinsa, jotta matkustajia mahtuisi enemmän kyytiin. Viikonlopun markkinapaikalle oli perustettu kenttäsairaala karnevaalia varten: suuressa joukossa juhlijoita saattaa sattua monenlaista: onnettomuuksia, sairaskohtauksia, tapaturmia. Taitaa olla parasta pysytellä Puerton karnevaaleissa, tutussa ja ehkä turvallisemmassa ympäristössä.

Teidellä on näkynyt komeita pilvihattuja, vaikka niitä en olekaan ehtinyt kuvaamaan. Ennustelevatko sadetta tai myrskyä?

Carnaval1

Tila

Karnevaalit ovat käynnistyneet. Jouluvalot on vaihdettu karnevaalivaloihin ja muellelle, (parkkipaikalle) on rakennettu esiintymislava, jossa lähipäivinä valitaan karnevaalikuningattaria eri sarjoissa. Seuraavat viikot ovatkin sitten fiestaa täynnä.

Mitä kuuluu karnevaaleihin?
Murgat, pilkkalaulut, niistä kilpaillaan. Kungattarien valinta: lapsi, aikuinen, ”mummo”. Vanhojen autojen näyttely, aloituskulkue, mata culebra, sardiinin hautajaiset, pääkulkue Coso. Tanssia ja musiikkia läpi yön Charcolla. Ja kaikkea muuta…

Carnaval

Tila

cab

Karnevaalit ovat taas onneksi ohi tältä vuodelta. Kulkue vaikutti lyhyemmällä kuin aiemmin, mutta näyttävyyttä oli entiseen malliin, elämäniloa.
Sääkin suosi, ainakin loppukulkuetta.
Soisi kaikkien vierailevan karnevaaliaikaan saarilla, ensimmäisillä kerroilla kaikki oli ihmeellistä, mutta nyt vuosien jälkeen on jo oppinut, että täällä mielikuvituksella ei ole rajoja, onneksi.

Sardina

Tila

sar

Koko viikko Puertossa vietetään karnevaaleja. Eilen kävimme katsomassa sardiinia, joskaan koko ”hautajaisprosessia” emme jaksaneet odottaa. Ja onhan näitä juhlia tullut nähdyksi jo yli vuosikymmenen, siinä alkaa olla jo tarpeeksi.

Sardiinin leskiä mustissaan näkyi taas pitkin kaupunkia ja ilonpito jatkui Charcolla taas yli yön. Sinne ei enää jaksa, tärkeämpää on jo nukkua yöllä.

Miesten korkokenkäestejuoksu ja karnevaalien pääkulkue, coso, ovat vielä tulossa.

Calima y Carnaval

Tila

calcar

Calima tuli sittenkin myös tänne meidän saarelle, vaikka ennusteissa se jäi Lanzaroten ja Fuerteventuran tasolle. Kuva on San Telmolta: meri on calimaverhon takana, samoin vuoren rinteet.

Karnevaalitouhut kiihtyvät: Muellella tapahtuu jo ja ensi viikko on tapahtumia täynnä koko kaupungissa.

¡Feliz día de los enamorados! Hyvää rakastuneiden päivää!
Täällä meillä ystävänpäivää ei vietetä.

Karnevaaleja odotellen

Tila

car

Kuvat:
San Telmolta; minua harmittaa joka kerta nähdä tuo säätä ja kulutusta kestämätön puu-teräskaide, jota on jo monesti korjailtu. Lähes kymmenen vuotta sitten puolustimme suurella ryhmällä mielenosoituksin ja allekirjoituksia keräten vanhaa, perinteistä ja lähes ikuista kivimuuria. Hävisimme puolustustaistelun ja korruptioraha voitti!

Toinen kuva on Puerto Viejolta. Puut ovat saaneet jo karnevaalikoristeet. Joulukoristeet puista poistettiin äskettäin.

Karnevaaleja vietetään tänä vuonna Puertossa 12.2. – 26.2. Mielestäni tärkeimmät tapahtumat ovat sardiinin hautajaiset 22. päivä, 24. päivä miesten korkokenkäjuoksu ja 25. päivä pääkulkue Coso.

Mielenkiintoinen uutinen tänä aamuna oli, että La Lagunaan aiotaan palauttaa pieni laguna, lampi, joka siellä on aikoinaan ollut, mutta kuivunut. Lammesta tulee noin 30 neliömetrin suuruinen.

Nettiongelma

Tila

rou

Teide ei ole saanut kokovalkoista lumipeitettä tänä talvena, kuten joskus aiempina vuosina, vaikka on satanut ja ollut viileää.

Meillä netti lopetti toimintansa pari päivää sitten. Routerissa palaa punainen ”alarma”-valo. Ja niinkuin tiedämme, elämä ilman nettiä on hankalaa nykyään. Joitakin vuosia sitten routeriin tuli vika ja Movistariin soittamalla técnico tuli käymään ja vaihtoi laitteen. Mutta ei nyt! Kaikki on automatisoitu, nykyään voi yleensä kommunikoida vain robottien ja automaattien kanssa. Movistarin numero häiriötilanteessa on 1002. Siellä vastaa automaatti, ei puhettakaan, että ihminen! Automaatti sitten pyytää näpyttelemään liittymän kännynumeron ja fijo-numeron. Sitten odottamaan soittoa, vai? Eipä niinkään, vaan vastauksena tulee tekstiviesti, jossa ilmoitetaan, että vikaa korjataan – on ilmeisesti suurempi verkkovika. Ja hyvitykseksi saamme seitsemän päivää rajoittamatonta nettiaikaa kännyyn, sen voi jakaa useammalle laitteelle. Eikä yhtään ihmiskontaktia. Tämä netti toimii nyt jotenkuten, välillä katkoo yhteyttä. Eikä auta kuin odottaa.

Vaatimus täällä Espanjassa siitä, että ikääntyville tulisi saada taattua paremmat, henkilökohtaiset pankkipalvelut, etenee. Allekirjoituksia on kerätty jo 600 000 ja joidenkin pankkien henkilökunta on mukana rintamassa, sillä automatisointi on vienyt myös työpaikkoja.

Tätä on nykyaika: kaikki olemme uupumisen asti kuunnelleet ”teitä palvellaan hetken kuluttua”…

Karnevaalit alkavan supistetussa muodossa maaliskuun alussa. Puertossa karnevaalitapahtumia on mm. merivesialtailla ja rajoitettu määrä pääsylippuja myydään eri tapahtumiin. Taitavat jäädä karnevaalit tänäkin vuonna käymättä, mutta onneksi ne on jo useaan kertaan nähty ja koettu aiemmin.

Karnevaalit ja Katalonian vaalit

Tila

pal

Kuvat ovat parin päivän takaa, kun meri kuohui Playa Jardinin rannassa. Kyyhkysparvi oli lentoharjoituksissa.

Tänään alkaa karnevaaliviikko. Saapa nähdä, malttavatko paikalliset olla fiestaa viettämättä: jo eilen kaupungilla näkyi lapsia karnevaaliasuissa. Perheitä näytti tulleen kaupunkiin, kuten aiemminkin karnevaaliaikaan. Juhliminen on sallittua vain virtuaalisesti.

Tänään on tärkeä päivä – ei vain rakastavaisten päivän (täällä) tai ystävänpäivän (Suomessa ja muuallakin) takia – vaan myös siksi, että Kataloniassa käydään parlamenttivaalit. Vaalihuoneistoissa noudatetaan tarkasti hygieniaohjeita ja järjestystä on pitämässä paljon poliiseja ja aseistettuja turvajoukkoja. Kataloniassa halu itsenäistymiseen on voimakas ja Espanja taas pyrkii pitämään tärkeästä alueestaan kaikin keinoin kiinni.

Meille on luvassa lämpenevää ja calimaa alkuviikosta.

Karnevaaliaika

Tila

car

Muellelle oli ilmestynyt kuvan sydän täällä 14.2. vietettävän rakastavaisten päivän selfiekehykseksi.

Hyviä ja huonoja uutisia:
Hyvä uutinen on se, että karnevaaliaika alkaa tänään ja jatkuu 21.2. saakka. Huono uutinen on se, ettei karnevaaleja saa viettää perinteiseen malliin. Juhlat, tanssit ja yleisötapahtumat ovat kiellettyjä. – Ehkä se onkin koronan takia hyvä uutinen.

Hyvä uutinen on se, että Teneriffa pääsi nyt ”vihreille liikennevaloille”, mutta huono uutinen on, että rajoitusten lieventäminen ei päde nyt karnevaaliaikaan.

Etäisyydet, maskit ja hygieniamääräykset ovat ennallaan. Karnevaaliajan jälkeen yöllinen ulkonaliikkumiskielto päättyy, kymmenen henkilön ryhmät saavat kokoontua ja ravintolat saavat olla pidempään auki. Myös yleisötapahtumia sallitaan.

Päivän refrán: ”El tiempo cura las cosas y trae las rosas”, tätä vastannee suomeksi sanonta ”Aika parantaa haavat”. Muistot muuttuvat ruusuisiksi tuossa espanjalaisessa sanonnassa.