Cena

Tila

cha

Kävimme illallisella – väsyneenä ”työpäivän” jälkeen, kun jääkaappi ammotti tyhjyyttään – syömässä Chamosissa Santa Ursulassa. Minä pidän kovasti paikan ensalada tibiasta ja carne mechadakin oli salsoineen ihan hyvää.

Täällä on mahdollista mennä ulos syömään paljon useammin kuin Suomessa, sillä edullisia ruokapaikkoja on paljon. Santa Ursula – La Victoria – Matanza on seutua, josta löytää kymmeniä guachincheja ja bodegóneja.

Myrsky on jo laantunut, mutta calimaa on vielä ilmassa.

Cena

Tila

cen

Kotikokkimme (en minä) valmisti tänään aterian bonito-kalasta. Fileeviipaleet paistettiin pannulla, maustettiin ja kastikkeeseen kuullotettiin öljyssä punasipulia ja herkkusieniä sekä lisättiin ananaspaloja mehussaan – ja tietysti kermaa. Lisäksi keitettiin kanarialaisia pikkuperunoita.

Hyvää oli, moni ravintolaruoka jää toiseksi meidän keittiömme rinnalla. Jos katsot tarkasti, niin huomaat, että annoksessa yksi kanarialainen peruna naureskelee. 🙂

P.S. Kahtena yönä olemme saaneet sadetta.

Ruokaa

Tila

com

Taas löytyi meille uusi ruokapaikka Bodegon Los Chamos (venezuelalaispaikka) Santa Ursulasta. Täytyy uskoa, kun sanotaan, että kanariot rakastavat ruokaa.
(Niin mekin 🙂 ).

Täällä on laskematon määrä hyviä ruokapaikkoja viinitilallisilla ja taas löytyi yksi! Menimme kuulopuheiden perusteella Santa Ursulaan, nousimme ennen Ayuntamientoa oikealle ylöspäin menevää katua. Siellä oli useampikin autotalliravintola, joista valitsimme yhden.

Ruoka oli oikein maukasta, samoin talon oma viini. Näitä söimme: queso asado con mojo, croquetas de pescado con alioli, cambas al ajillo, solomillo.
Eikä ollut hinnan kiroissa: 4 henkilöä, kaikkinensa 53€, tähän sisältyi myös litra viiniä ja iso pullo vettä sekä miehille jälkiruoat.

Missä? Calle Tijarafe 49, Santa Ursula.

Päätimme, että noin kerran viikossa etsimme uuden illallispaikan. Santa Ursulan ja Matanzan seuduilla ainakin on, mistä valita. Ja yleensä yllättyy positiivisesti, vain muutaman harvan kerran on käynyt niin, että liha on ollut sitkeää tai liian vähän kypsennettyä tai viini huonoa, mutta nämä ovat poikkeuksia.

Siispä kannattaa jättää Puerton turistikuppilat väliin, jos vain voi ja suunnata ”vuorille” guachincheihin tai muihin paikallisten ruokapaikkoihin.

Tila

silos

Meille uusi, aiemmin käymätön, mutta maininnanarvoinen ruokapaikka löytyi Los Silosista, jossa kävimme ilta-ajelulla. Ravintola oli kunnallisen uimahallin rakennuksessa, aivan meren rannalla. Ulkopuolelta ei olisi arvannut, kuinka viihtyisä paikka oli. Harmi, että oli jo pimeää, maisemat jäivät näkemättä. Mutta ravintola oli siisti, palvelu ja ruoka hyvää ja edullista. Söimme lenguadoa ja äyriäisrisottoa, molemmat olivat maukkaita. Viini oli meidän naapurikylästämme, Santa Ursulasta.
Tässä paikassa täytyy käydä toinenkin kerta valoisalla ruokailemassa ja ihailemassa näkymiä.

Tasca El Quinqué

Tila

img_1334

Testasimme eilen lähiravintolan Tasca El Quinquén Risco Caidon mäen päällä Orotavassa. Olipa herkullista ruokaa! Alkupalaksi otimme savustettua juustoa ja pääruokia oli hamburgesa iberica, toinen annos oli talon salaatti, joka sisälsi mm. rucolaa, pikkutomaatteja ja appelsiinia, siemeniä ja kaiken päällä balsamicolla kuorrutettu vuohenjuustoviipale, kolmas annos oli viipaloitua suussa sulavaa solomilloa vihanneksilla ja ohuilla perunasiivuilla. Kastike oli maukasta. Ruokajuomana oli Tajinasten tinto. Lasku teki kolmelta henkilöltä 52€. Käymme toistekin ja voin suositella!

Cena

Tila

cena

Paikallisista tv-kanavista ehdoton suosikkini on Radiotelevisión Canaria. Katselemme iltauutisia, jotka tulevat totutusti klo 20.30 ja aamutelevisiota, joka alkaa klo 8.
Hyvän ruokareseptin nappasimme samalta kanavalta ja nyt tätä herkkua – joka oli iranilaisen Kanarialla asuvan kokin ohje – olemme tehneet jo monta kertaa. Helppoa ja hyvää!

Iranilainen munakoisopaistos:
– yksi iso sipuli pilkottuna
– yksi valkosipuli siivuina
– yksi munakoiso ohuiksi siivuiksi leikattuna ja sitten palat puolitettuna
– pari tuoretta herkkusientä pilkottuna
– neljä kaltattua (kuoret poistettu kuumassa vedessä käyttäen) tomaattia pilkottuna
– pannulle reilusti oliiviöljyä, siinä paistetaan edelliset
– ”sössätään” paistumisen aikana
– maustetaan mustapippurilla, suolalla ja kurkumalla, chiliä maun mukaan
– lopuksi keskelle tehdään aukko, jossa paistetaan pari kananmunaa
– paistetut munat sekoitetaan kasvisten joukkoon
– lisäkkeeksi voi halutessaan keittää riisiä, josta pieni määrä värjätään kurkumalla keltaiseksi koristeeksi

Kannattaa kokeilla, vieraatkin tykkäsivät!

Cena

Tila

CENA

Eilen illalla kävimme testaamassa melko uuden tyypillistä kanarialaista ruokaa tarjoilevan ravintolan Bodegón Canaria (Comida Típica Canaria), joka löytyy Calle El Pozon ja Avenida Melchor Luzin risteyksen ”tuolta puolen”. Ravintolan pöytiä on viihtyisällä puistoalueella, jossa kasvaa suuria puita; kävimme niitä lopuksi halailemassa.

La Clave

Tila

LaClave

Kävimme syömässä illallista La Clavessa, Puerto Viejo ja La Verdad -katujen kulmassa. Aika lailla tursitipaikkojahan tuolla seudulla ovat, mutta ruoka oli oikein maukasta. Valitsimme paikan siksi, että myös edelliskerralla saimme todella maistuvaa ruokaa. Palvelu oli ystävällistä. Söimme cherneä, liekitettyä solomilloa ja cochinoa ja juomana oli Riojan Bujanda, hyväksi todettu.

Valle Luz

Tila

Valle1

Kävimme pitkästä aikaa Valle Luzissa syömässä. Olipa taas hyvät ruoat! Ihania sillisalaattilusikallisia ja paljon muuta. Juomana oli Tajinasten viini ja kaasuvesi. Eikä hintakaan päätä huimaa: kolmen henkilön ateria kaikkine herkkuineen 25 €. Seisovan pöydän ongelmana vaan on se kaikkien tietämä ahneus: tulee syötyä liikaa.

Cena

Tila

cena

”Kotiravintolan” illallinen tänään: Riistakäristystä, perunaporkkanamuusia ja puolukkahilloa. Jälkiruokana paistettua banaania, jäätelöä ja mustikkahilloa. Hyvä alku koti-illalle!

Cenamos hoy en casa: carne de ciervo, puré de papas y zanahoria, confitura de arándanos rojos. Para postre platano frito, helado y confitura de arándonas azules. Delicioso!

P.S. Virheistä espanjan käännöksessäni saa mielellään huomauttaa! Tarkoituksenani on ottaa opin kannalta tämä ”käännöstyö”, joten kommentit ovat tervetulleita.