Sadetta

Tila

mel

Kaksi kuvaa Avenida Melchor Luzilta: toinen meren, toinen vuorten suuntaan. Teide on pilvien peitossa.

Meillä on ollut lämmintä, mutta eilisestä saakka olemme saaneet sadekuuroja. Koko yön satoi, välillä rankasti. Sateiden ennustetaan jatkuvan viikonlopun.

Saimme eilen neljännet koronarokotteet, joita täällä on ryhdytty antamaan yli 60-vuotiaille. Minä kävin Orotavassa La Dehesasin terveysasemalla ja sain Comirnaty-annoksen. Kumppanin ”kirjat” ovat vielä Puertossa, joten hän sai rokotteensa Casco Botanico -terveyskeskuksessa. Joustavasti ja nopeasti toimittiin molemmissa paikoissa. Olemme säästyneet koronalta vielä, toivottavasti jatkossakin. Suomessa infektiot ovat lisääntyneet nyt syksyllä.

Suomi-kerho muuttaa, kuten moni talviasukas tietää, Carretera Botanicolle, josta ovat ostaneet vihdoinkin oman tilan. Vuosikymmeniä asia on ollut kerhon asialistalla.

Suomi-baaritkin ovat jo aloittaneet kauden.

Uutisissa pääosassa ovat tänäänkin energia-asiat ja talouden ongelmat.
– Kaikilla meillä on tietysti huoli maailmantilanteesta.

Pyykkipäivä

Tila

lav

Eilen, sunnuntaina, meillä oli pyykkipäivä. Puertossa on kaupungin keskustassa kolme itsepalvelupesulaa, jossa on helppoa pestä isoja tekstiilejä, kuten päiväpeitteitä tai patjansuojuksia, jotka eivät omaan koneeseen mahdu. Koneet toimivat euron kolikoilla. Koneellinen maksaa 5€-7€ riippuen koneen koosta. Pesuainetta ei tarvi olla omasta takaa, se on valmiina ja kone annostelee sen automaattisesti.

Uutisten pääasia tänäänkin oli sähkön hinnan nousu. Asukkaiden laskut ovat jopa kaksin- tai kolminkertaistuneet. Moni perhe joutuu vaikeuksiin hinnannousujen takia; myös ruoka on kallistunut.
Yrityksistä mm. leipomoilla, jotka käyttävät paljon sähköä uuneissaan, sähkölaskut ovat nousseet huomattavasti – ja siis leivän hinta nousee.

Teneriffan kaakkoisrannikolla on todettu ”microalgas”, leväkasvua, ja patogeeneja bakteereja uimarannoilla. Granadilla de Abonan seudulle on asetettu uintikieltoja.

Ja pakolaisia on taas saapunut yöllä veneillä sekä Lanzarotelle että Fuerteventuralle Afrikasta.

Sähkökatkos

Tila

el

Niinkuin monet jo varmasti tietävät, meillä oli sähkökatkos koko Teneriffan saarella eilen. Orotavassa, talossamme, sähköt olivat poissa klo 13.15-21.50. Myös kännykät toimivat huonosti, verkko hävisi ajoittain. Pyykkikone pysähtyi kesken ohjelman eikä luukku auennut. Pakastin lämpeni 0-asteiseksi. Mutta vaikeinta ehkä oli, ettei päässyt nettiin! Niin riippuvaiseksi sitä on vuosien myötä tullut. Eikä kirjan lukeminen kynttilänvalossa sekään innostanut.

Aamun uutisissa kerrottiin, että noin miljoona ihmistä oli ilman sähköä, hisseistä on pelastettu niihin jääneitä, sähköllä toimivien ovien kanssa on ollut ongelmia. Syyksi on sanottu, että eräällä saaren sähkökeskuksista on tapahtunut jonkinlainen pieni räjähdys. Koko saaren sähköverkko on yhtenäinen ja siksi katkos tuli kaikkialle. Lentokentät ja sairaalat ym tärkeät laitokset ovat toimineet varavoimalla.

Kuva on otettu Puertoon päin aamulla, kun sähköt jo toimivat.

Tecnico

Tila

ele

Eilen meillä oli sähköongelma: mittaritaulun vikavirtakytkin laukesi ja sähköt katkesivat keittiöstä ja muutamasta muusta paikasta. Ei auttanut muu kuin soittaa Endesaan, josta ”tecnico” tulikin ”urgentemente”, kolmessa tunnissa. Niin, että ei tämä mikään mañana-maa ole, asiat hoituvat usein nopeastikin.

Sähkövika löytyi tiskikoneesta, joka ilmeisesti on tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Kone onkin oikkuillut viime aikoina. Me olemme asuneet Orotavan talossa lähes neljä vuotta ja edelliset asukkaat ovat hankkineet koneen joskus aiempina vuosina, ties kuinka kauan sitten. Tiskikone, lavavajillas, menee siis uusintaan.

Electricidad

Tila

electricidad

Tämä päivä meni huoltohommissa. Kaksi vuotta sitten vaihdetun sähkötaulun pääkytkin lopetti toimintansa. Monen puhelun (ja runsaan espanjankielisen selittelyni :)) jälkeen sähkömies tuli ja korjasi vian. Kaikki taas hyvin ja bougainvillet kukkivat!

Hoy tuve problemas con el cuadro de electricidad: un fusible se rompió. Despues de algunas llamadas (en español :)) vino un electrisista y lo reparó. !Todo bien!