Lämmintä

Tila

Kuuma ja hieman calimainen sää jatkuu. Samoin remontti asunnossa.

Kuuman sään takia suunnitellaan nyt, että mikäli lämpötila nousee yli 30 asteen, koululaisia voitaisiin opettaa etänä.
Tulipalovaaran takia retkeilyalueet ja tulentekopaikat ovat suljettuna. Metsäpalovaroitus on voimassa.

Aamu-uutisissa kerrottiin taas pateroista, pakolaisveneitä, jotka olivat kuljettaneet ihmisiä meren takaa Saharan yläpuolisesta Afrikasta. Hierrolle ja Fuerteventuralle heitä oli rantautunut viimeisen vuorokauden aikana. Toissapäivänäkin tulijoita oli ollut yli 400, Lanzarotelle, Fuerteventuralle, Gran Canarialle ja Teneriffalle, miehiä, naisia ja lapsia. Osa oli selviytynyt matkasta, mutta ikävä kyllä monen elämä on taas päättynyt tuolle matkalle. Tämä uutinen toistuu lähes joka arkiaamu, surullista kyllä.

Incendios

Tila

Kuvat ovat parina helteisenä päivänä otettuja. Nyt sai jo kännykameralla kuvan veneistä, joilla Virgen ja San Telmo vietiin merelle tiistaina. Teltat ovat viininmaistajaisista, jotka eivät vielä olleet alkaneet, kun alkuillasta siellä kävelin. Eilen kävin Martianezin Mercadonassa, se on nykyään myös sunnuntaisin auki. Kipusin sitten sieltä ylös mäkeä Carretera Botanicolle.

Huonoja uutisia tuli meidän saarelta Realejosista ja Arafosta, joissa on metsää palanut. Tätä kirjoittaessa en ole vielä löytänyt tietoa siitä, ovatko palot jo hallinnassa. Suuri metsäpalo roihuaa La Palmalla, siitä on uutisoitu jopa Suomessa. Todella harmillista, että ”la isla bonita” eli La Palma joutuu taas kärsimään. Taloja on jouduttu evakuoimaan sekä tulen tieltä että varotoimenpiteenä. Harmittavaa senkin takia, ettei edes kaikkia tulivuorivahinkoja ole vielä saatu saarella korjattua! Ei ole ihme kuitenkaan, että kuiva maasto syttyy herkästi nyt helteillä.

Tänään on pilvisempi ja hieman viileämpi päivä, jos nyt 24 on viileää.

Lämmintä lokakuun loppua

Tila

oct

Elellään lokakuun loppua, mutta säät ovat vielä kesäisiä. Ihmisiä on paljon liikkeellä Puertossa, jouluvaloja ripustetaan jo. Merivesi näyttää houkuttelevan vielä uimaan: sekä Playa Jardinilla että kalasataman rannassa oli sekä auringonottajia että uijia.

Tavallista lämpimämmät säät eivät silti ole vain hyvä ja suotuisa asia, vaan johtunevat ilmastonmuutoksesta, joka huolestuttaa nyt kaikkialla. Kuluneen kesän kuumuuden seurauksiin Espanjassa on kuollut tänä vuonna n. 4700 henkilöä.

Toinen ikävä uutinen on se, että YK:n mukaan reitti Afrikasta Kanariansaarille on vaarallisin pakolaisten käyttämä reitti maailmassa (ruta migratoria mortal): uhriksi jää laskematon määrä meren ylitystä yrittäviä. Osa pääsee perille. Lähes joka aamu kerrotaan pelastetun merestä huonokuntoisilla veneillä saarille pyrkiviä.

Ajopäivä

Tila

eu

Yli 800 km:n matka kertyi eilen auton mittariin. Paljon on maaseutua ja viljelyksiä täällä Keski-Euroopassakin. Ja monta ydinvoimalaa ohitettiin. Lämpötila ei yltänyt kuin +32 asteeseen kun ajelimme halki Saksan ja läpi Belgian kulman päätyen Reimsiin Pariisista koilliseen.

Hotelli oli taas muutama kilometri kaupungin keskustasta syrjässä. Hotellin valintakriteereistä yksi on tämä: ei kaupunkien keskustoihin. Muut ovat: edullinen hinta, mahdollisuus aamiaiseen, wifi, ilmastointi ja parkkipaikka. Etelään päin kuljettaessa hinnat laskevat!

Nyt päivä menee ajaessa Ranskassa kohti Espanjaa, mutta maata emme vielä tänään vaihda. Vähän leppoisampi ajopäivä on tarkoituksena ja samalla varotaan maastopaloalueita.

Hellettä

Tila

pyor

Olen ”pyöräilykaupunki” Oulussa taas. Helteet tulivat vihdoin myös tänne pohjoisempaan Suomeen. Täällä asuvat ovat sen kyllä ansainneet kestettyään taas yhden lumisen ja jäisen talven. Kännyn mittari näyttää nyt +26, eikä ole edes puolipäivä.

Nallikarin uimarannalla on todettu runsaasti ulosteperäisiä bakteereja, eikä uinti ole suositeltavaa. Harmillista kesänviettäjille ja etenkin lapsille, jotka riemuitsevat sekä pitkästä hiekkarannasta että uimisesta!

Olemme suunnitelleet jo kotiinpaluuta ja varanneet laivapaikat Armakselta heinäkuun loppupuolelle. Armas lähtee Huelvasta kohti Teneriffaa kerran viikossa, lauantaisin. Matkustajia on ollut tuolla reitillä ennätyksellisen paljon kuluneena keväänä:
tammi-toukokuun välisenä aikana matkustajamäärät ovat kasvaneet hieman yli 100% verrattuna vuoteen 2021, jolloin vielä korona oli haittaamassa matkustelua. Viidessä kuukaudessa tänä vuonna 23142 henkilöä on ollut tuolla reitillä Armaksen kyydissä ja 13626 ajoneuvoa on kuljetettu mantereen ja saarten välillä samana aikana. Ajoneuvojen lisäys edellisvuoteen on 127%.
Armas kuljettaa myös rahtia.

Mutta ennen kotiinpaluuta olisi varattuna vielä yksi matka lähipäivinä. Siitä lisää jatkossa.

Santa Úrsula

Tila

urs

Meillä on ollut lämmin viikonloppu. Kävimme perjantaina naapuripaikkakunnalla Santa Ursulassa. Siellä on hyvä kävellä, sillä pääkatu on rinteellä vaakasuoraan, tasaisella. Hinnat baareissa ovat paikallista tasoa, ei turistihintoja. Aurinko paistoi kauniisti, oli kesäistä.

Eilisen kuluessa calima Saharasta saapui taas peittäen näkyvyyden lähes kokonaan. Samalla saapui lämpö, tälle päivälle on luvattu lähes 30 astetta. Tuulee puuskittain, mutta lämpimästi. Merenkäynti on voimakasta.

Tajinasten kukinta on alkanut. Saa nähdä ehdimmekö tänä keväänä niitä Teidelle katsomaan!

Pääsiäisen paluuliikenne, joka on alkanut jo eilen, on meneillään. Lennot ja laivat saarilta ovat lähes täyteen varattuja. Meillä on tänään arkipäivä.

Parin päivän kuluttua maskipakko sisätiloissa loppuu, sitä odotamme. Tarkemmat ohjeet, mm. poikkeukset, julkistetaan keskiviikkona.

Testitulos negatiivinen

Tila

cie

Kuvissa iltataivas ja aamutaivas omalta terassilta nähtynä. Lämmin päivä ja ilta, vielä auringon laskiessa +25 astetta.

Koronatestin tulos tuli tekstiviestinä jo illalla yhdeksän maissa: negatiivinen. Siitä olen oikein tyytyväinen ja helpottunut.

La Palman purkaus on jatkunut kuukauden. Laavaa virtaa monta coladaa, kielekettä, kohti merta. Saari on myös järissyt enemmän kuin aiemmin, voimakkaimmillaan 4,8 (Richter). Osa järistyksistä on ollut tunnettavissa myös Teneriffan pohjoisessa (lähteenä eilinen Planeta Canario).

Kanarian aamutv kertoo La Palman kylien evakuoinnista. Uusia alueita on tyhjennetty laavavirtojen tieltä. Asukkaille on annettu 15 minuuttia aikaa hakea tavaroita kodeistaan. Aamutv kysyy, mitä sinä tekisit siinä ajassa. Mitä ottaisit turvaan? Vaikea kuvitellakaan omalle kohdalle vastaavaa tilannetta. Teneriffan Teide vain nukkuu, mutta voi joskus herätä!

Finde

Tila

Pu

Viikonloppu oli helteinen. Väkeä oli paljon kaupungilla. Harvinaista oli se, että kaikilla rannoilla oli vihreät liput. Tätä tapahtuu vain muutaman kerran vuodessa. Niinpä myös kaikki rannat olivat lähes täynnä ihmisiä. Rantakuva on Playa Jardinin Punta Bravan puoleisesta päästä.

Kävelimme Punta Bravassa, josta löytyi hyvä kalaravintola Rincón del Mar. Sisustus oli persoonallinen, meriaiheinen, ruoka maukasta ja isäntäkin lopulta, alkuempimisen jälkeen, osoittautui oikein ystävälliseksi. Ravintoloiden sisätilat saavat nyt olla rajoitetusti käytössä.

Eräs blogin lukija kysyi Puerton uima-allastyömaan edistymisestä. Kovasti työt ovat vielä kesken, mutta poco a poco edistyy.

Koulut aloittavat tänään lukuvuotensa lähiopetuksena, mutta maski- ja hygieniaohjein. Koronainfektiot ovat vähenemässä. Kaupungilla kävellessä on jo vapautuneempi tunnelma, maskin käyttö näyttää toteutuvan vain tungoksissa, muutoin voi kävellä maski kädessä käyttövalmiina.

Päivän refrán: ”Duelos con pan son buenos de llevar” tarkoittaa, että on helpompi kestää vastoinkäymisiä, jos on riittävät aineelliset resurssit käytettävissä. Tämäkin sanonta perustuu Cervantesin Don Quijoten teksteihin.

Lämmintä

Tila

vera

Yhtäkkiä Ouluun tuli kesäisen lämmintä. Koivut alkavat vihertää. Suomen lämpöennätys mitattiin eilen täällä Oulussa: +28,1. Tänään on toinen lämmin päivä, mutta sitten alkaa viiletä. Suomessa joutuu aina epäilemään sitä, oliko kesä nyt tässä. Toivottavasti ei: vielä on kesäkuukausia jäljellä.

Teneriffalla korona hellittää otettaan. Kuva on Kanarian hallituksen julkaisema tilanteesta 12.5. ja se näyttää tautitapaukset sataatuhatta asukasta kohden. Teneriffalla suurin osa koronainfektioista on edelleen Santa Cruzissa ja Lagunassa, Puerto de la Cruzissa ja Orotavassa on ollut vain yksittäisiä sairastuneita viime päivinä.

Mummoilu on sujunut hyvin. Leikkipuistot ovat tulleet tutuiksi. Monta muistoa on myös palautunut mieleen: Jo 70-luvun puolenvälin jälkeen olen samoilla hiekkalaatikoilla istunut lasteni kanssa ja samoja liukumäkiä on laskettu. (Lienee niitä uusittu, mutta samoilla paikoilla!)

Tänään matka vie Rovaniemelle.

Kuumaa ja calimaa 2

Tila

cal2

Meillä kuumuus jatkuu, tosin lähipäivinä hieman viilenee (siis alle +30). Calimakin haihtuu pikkuhiljaa.

Korona jatkaa leviämistään, paitsi mantereella, myös saarista etenkin Gran Canarialla. Nyt Kanarian hallitus Torres äänitorvenaan on päättänyt, että rajoituksia tiukennetaan ja poliisin avuksi tulee myös armeijan tarkkailijoita. Maskin käyttöä tarkkaillaan, koska se on pakollinen kaikkialla muualla paitsi kotona. Ravintoloiden on sulkeuduttava klo 24. Nuorison luvattomia kokoontumisia on tarkoitus estää. Lisäksi suositellaan, että perheen ulkopuolisia henkilöitä ei tavata. Tämä kaikki siksi, että ei haluta paluuta keväällä olleen poikkeustila-ajan kaltaiseen tilanteeseen.