Syyssade

Tila

sad

Syyssade ja -myrsky. Iltapäivällä ehkä selkenee. Ei ole sää, jossa haluaisi mennä kävelylle. Miten helpottavaa on ajatus, että pääsee täältä pian pois.

*****

Teneriffan uutisissa kerrottiin taas aamuruuhkista TF-5:lla, pohjoisen moottoritiellä. Ruuhka on pahin klo 7 – 10, jolloin opiskelijat ja työssäkäyvät ovat liikenteessä. Eilen oli laskettu, että Santa Cruziin saapui TF-5:n suunnasta 25 393 ajoneuvoa aamutuntien aikana.

Pakolaisia on taas saapunut ja heitä on myös pelastettu mereltä sekä Fuerteventuran että Lanzaroten läheltä. Heidän lähtömaitaan on ollut Marokko tai Saharan eteläpuolinen Afrikka. Tulijoiden joukossa on ollut myös alaikäisiä.

Uutisissa kerrottiin myös Santa Cruzissa sijaitsevasta eksoottisia eläimiä pelastavasta säätiöstä nimeltään Fundación Neotrópico. Sinne otetaan talteen ja hoidettavaksi salakuljetettuja tai hylättyjä eläimiä. Viime vuosina eksoottisia eläimiä on tullut säätiön hoiviin enenevästi.
Tavallisin hylätyistä eläimistä on makeassa vedessä elävä kilpikonna. Muita säätiön hoiviin joutuneita eläimiä ovat käärmeet (joita ei luontaisesti Kanariansaarilla ole), sekä iguaanit, tarantellat (jotkut vaarallisia), ketut, pesukarhut (mapaches), laiskiaiset. Säätiö korostaa vastuullisuutta lemmikin hankinnassa.

Kemissä

Tila

kemis

Matkustin junalla Kemiin. Viileää, eilen päivällä oli noin 7 lämpöastetta. Syksy näyttää olleen värikäs, mutta nyt osa puista on jo pudottanut lehtiään tuulen avustamana. Suomen aamu-uutisten mukaan Kainuussa on saatu paikoittain myös vähän lunta. Tänään Kemissä aamulla mittari näytti +2,8.

Kanariansaarilla korjataan vielä Hermine-myrskyn vaurioita. Naapurisaarella Gran Canarialla myrsky ja sade olivat voimakkaita. Myös Teneriffalla Güimarissa on satanut paljon ja se on aiheuttanut pitkiä sähkökatkoksia ja siten ongelmia asukkaille.

Säätiedotus lupaa Teneriffalle viikonloppuna 21-26 lämpöastetta, ajoittaisia sadekuuroja. Vielä viikko, niin pääsen takaisin lämpimään!

P.S. Kävijälaskuri toimii edelleen, hyvä.

Otoño

Tila

Ot

Ruusut kukkivat edelleen omassa pihassa.
Syksyn tuntua on täälläkin, sillä yölämpötilat ovat jo laskeneet alle +20 asteen. Tälle päivälle on luvattu sateita.

Parempia uutisia kuuluu kuitenkin La Palmalta: vaikuttaa, että tulivuori on hiljenemässä. Järistyksiä on vähemmän kuin edellisellä viikolla ja kaasuja, sekä hiilidioksidia että rikkiyhdisteitä, nousee nyt ilmaan nyt pienempiä määriä.
Ei kuitenkaan vielä tiedetä, onko vuoren vaimeneminen tilapäistä vai ennakoiko se purkauksen rauhoittumista.

Kaiken kattava tuhkakerros aiheuttaa ongelmia paitsi ihmisille, asunnoille, viljelyksille sekä kulkuväylille, nyt myös La Palman maailmankuululle observatoriolle ja myös autojen moottoreille.

Puerto de la Cruzissa näyttää vilkkaalta. Autoja on liikenteessä tungokseen asti ja ihmisiäkin on paljon liikkeellä kaupungilla. Uusia liikkeitä on avattu. Elämä näyttää palautuvan kaupunkiin pikkuhiljaa, vaikka koronaa ei ole vielä kokonaan voitettu.

Todos somos La Palma

Tila

oto

Syksy on Pohjois-Suomessa, viileääkin on, n. +8 astetta. Syksyn värejä löytyi kännykän kameralla.

Katsoin Kanarian television La Palma-lähetyksen. Tulivuori on edelleen aktiivisena, uusia halkeamia syntyy ja laava etsii uomia. Vulkanologeja, geologeja, biologeja ja muita tieteilijöitä haastateltiin: ei voida ennustaa purkauksen kestoa eikä myöskään sitä, mihin suuntaan aktiviteetti suuntautuu. Järistyksistä voi ennakoida jotakin. Tietyillä alueilla asukkaita on evakuoitu lisää, joiltakin alueilta asukkaiden on ollut mahdollista hakea pikaisesti tavaroita kodeistaan. Vaarallisia kaasuja erittyy laavan ja veden yhtymäkohdissa.
Rakennuksia on tuhoutunut jo useita satoja. Banaaniviljelyksiä on menetetty. Mereen vuotanut laava on peittänyt saaren kuuluisan surffausrannan.

Solidaarisuusapua virtaa saarille, paitsi elintarvikkeita ja vaatteita, niin myös kulttuuriväki – muusikot, kirjailijat, kuvataiteilijat ovat osallistuneet kukin omin keinoin saarelaisten auttamiseen.

Kaikki Kanariansaaret ovat vulkaanista alkuperää. Niiden syntymisestä on pari miljoonaa vuotta. Aktiivisuus ei ole loppunut ja noin 40 vuoden välein purkauksia tapahtuu jollakin saarista. Ohjelmassa kysyttiin sitä, miksi vulkaanisilla saarilla asutaan. – Maailmassa on monia muitakin tulivuorialueita, joten mitenkään kaikkia ei voi jättää asumatta vaikka tulivuorten käyttäytymistä ei voi tarkasti ennakoida. Kanariansaaret ovat ohjelman mukaan ”bastante seguro”.

¡Todos somos La Palma!

Otoño

Tila

Inv

Eiliset sateet ja tuulet toivat meille syksyn. Tältä se näyttää: aamulla lämpöasteita noin 20, banaanit pulskistuvat ja appelsiinit kypsyvät. Täkäläiset banaanit otetaan kasvista vihreinä, ja nopeasti ne sitten kypsyvät keltaisiksi. Alkaisi olla jo meidänkin banaanien korjuuaika. Tämä taitaa olla neljäs banaaniterttu, jonka olemme kasvattaneet täällä Orotavassa asuessa.

Aamu-uutisista: Pakolaisia kuljettaneita veneitä on tullut taas viime yönä Gran Canarialle, Arguineguiniin. Siellä on nyt noin tuhannen pakolaisen leiri, jota Cruz Roja España huoltaa. Pakolaiset haluaisivat Eurooppaan (siis pois saarilta). Neuvotteluja käydään Kanarian ja Espanjan hallitusten välillä, mutta vielä tuloksetta.

Päivän refrán: ”El que busca encuentra”, ”Etsivä löytää”.

Syksy

Tila

Instituto Geográfico Nacional kirjoittaa: “Este domingo comenzará el otoño de 2018, día 23 de septiembre, a las 3h 54m hora oficial peninsular, según cálculos del Observatorio Astronómico Nacional. Esta estación durará 89 días y 20 horas, y terminará el 21 de diciembre con el comienzo del invierno.”

Suomeksi: ”Tänä sunnuntaina alkaa syksy 2018, 23.syyskuuta kello 3.54 mantereen aikaa, Observatorio Astronómico Nacionalin laskelmien mukaan. Tämä vaihe kestää 89 päivää 20 tuntia ja päättyy 21. joulukuuta, jolloin alkaa talvi.”

– Miksi tänä lainaus? Siksi, että minua edelleen viehättää vuodenaikojen vaihtumisen minuutintarkka määritelmä täällä. Suomessa en tällaista määrittelyä ole koskaan nähnyt, siellä kun vuodenajat näkyvät ikkunasta. (Onhan tosin kevätpäiväntasaukset ym. mutta vain päivän tarkkuudella).

cha

Kävimme ystävien kanssa illallisella Bodegon Los Chamosissa Santa Ursulassa. Se on yksi hyvistä ruokapaikoissa täällä ”vuorilla”. Perille osaa, kun kääntyy ennen ayuntamientoa Tijarafe-cafeterian kohdalta lähtevää katua ylös.

Lempiannokseni on Ensalada tibia, salaatti, jossa on sekä kylmiä että lämpimiä aineksia: erilaisia vihanneksia, katkarapuja, surimia, herkkusieniä, juustoa, kaikki maukkaassa kastikkeessa. Carne desmechada, revitty liha, on siellä myös hyvää. Ja viini, pehmeää ja täyteläistä. Lasku myös kuvassa. Meitä oli neljä henkilöä, ruokaa riitti kotiinkin otettavaksi, viiniä ja vettä kului litra. Edullinen paikka!

Moni täällä asuva tietää Los Chamosin, mutta ellei, kannattaa käydä tutustumassa.

Otoño

Tila

clima

Syksy on nyt virallisesti alkanut, se ilmoitettiin syyspäiväntasauksen aikaan televisiouutisissa. Säästä muutosta ei juuri huomaa, nautimme edelleen lähes 30 asteen päivälämpötiloista. Pilvisyys vaihtelee nopeasti: eilen iltapäivällä sankka pilvipeite täytti taivaan, mutta pian Teide taas ilmestyi näkyviin. La Palman saari (alakuvassa) erottui nyt horisontissa harvinaisen hyvin.

Empezó otoño. Todavia el tiempo está agradable, aunque hay muchos nubes bajos. Ayer pudimos ver La Palma excepcionalmente bien de nuestra balcón.