Paljonko sähkö maksaa?

Tila

hu

Kuumuus altistaa maastopaloille, kuten on jo niin usein tänä kesänä huomattu. Eilen iltapäivällä näkyi savua Puertosta päin ja hälytysajoneuvojen ääniä kuului. Suuremmaksi palo ei onneksi laajentunut.

Kasvikuvat ovat Jardin Botanicolta.

Bloginlukija kysyi sähkön hintaa. Se onkin mutkikas juttu, sillä hinta muodostuu monesta eri tekijästä. Sähkön pörssihinta on ilmeisesti perusteena hinnalle ensin. Sitten sähkönkäyttäjien maksama hinta riippuu siitä, minkälaisen sopimuksen asiakas on sähköyhtiön kanssa tehnyt.

Vertailin viimeisiä laskuja Orotavan talostamme ja Puerton kaupunkiasunnosta. Laskun suurimmat summat tulevat Potenciasta ja Energiasta.

Meillä on kolmenlaista hintaa, jotka ovat punta, llano ja valle. Nämä hinnat ovat sidoksissa sähkön käyttöaikaan ja esim. valle on voimassa viikonloppuisin koko päivän. Potencian hinta määräytyy sulakkeiden koon mukaan ja esim. Orotavassa meillä Potencia on 8,05 kW, koska sulakkeita täytyi suurentaa saunan takia. Käytetty sähkö vaikuttaa Energian hintaan.
Puertossa potencia on 3,45 kW.

Lopullisen sähkölaskun määrään tulee lisäksi pieniä summia mm. mittarin vuokrasta, verosta ym.

Kallein Energian hinta on punta-aikoina (ma-pe 10-14, 18-22) 0,22354 €/kWh ja halvin valle 0,135175 €/kWh. Potencian hinta sekin lasketaan käyttöaikojen mukaan.

Huh! Aika monimutkaista. Sitäpaitsi olen kuullut, että joillakin on sopimus, jossa sähkön hinta on sama riippumatta vuorokaudenajasta.

Öljy

Tila

am

Sodan vaikutuksia tänne: Hiperdinossa huomasi, että auringonkukkaöljy on kaupasta lähes loppunut ja ostorajoitus oli viisi litraa. Hintojen nousua kaikilla elintarvikkeilla ennustetaan ja esim. polttoaineiden hinnat ovat jo nousseet.
Maanviljelijöillä on hintojen nousun takia vaikeuksia hankkia eläimille rehua.
Teneriffalla turisteina olleista ukrainalaisista ja sodan takia tänne jäävistä osa on lapsiperheitä. Puerto de la Cruziin tulee muutama lapsi näistä perheistä jatkamaan koulunkäyntiään.

Onneksi kevät on tulossa keltaisine kukkineen, ilmat alkavat lämmetä, myös yöaikaan.

Odottelemme sitä, että maskeista päästäisiin. Ulkona niitä ei enää pidetä kuin tungoksissa, julkisissa sisätiloissa ne ovat vielä pakollisia. Maskeista on tainnut tulla ”uutta normaalia”, ne otetaan jo mukaan rutiinisti kuten avaimet ja lompakko.