Santa Cruz

Tila

SantaCruz

Aurinkoinen ja lämmin päivä oli Santa Cruzissa tänään. Kävimme hoitamassa muutamia asioita ja käveleskelimme puistoissa. Pitäisi joskus tutustua tarkemmin tähän saaren pääkaupunkiin, vielä ei ole viidessä vuodessa ehtinyt 🙂 . Ongelmana vaan tahtoo olla se, että Santaan tulisi lähteä jo aikaisin aamulla: siesta sulkee lähes kaikki liikkeet ja toimistot iltapäivällä yhden jälkeen. Usein on käynyt niin, että ehtii kaupunkiin vasta puolenpäivän tietämissä, ja silloin onkin jo kiire.

Satamaan

Tila

image

Adiós Puerto! Taas matkalle! Auringonlaskun aikaan lähdimme ajelemaan Santa Cruzin satamaan. Aamulla laivaan ja merimatka alkaa kohti Huelvaa.

Ajelulla

Tila

tour

Tänään ajelimme La Lagunan kautta Santa Cruziin ja takaisin Puerto de la Cruziin. Päivä siinä kului mukavasti. Kuviin jäi värejä näkymistä matkan varrelta.

Santassa

Tila

Santa

Santa Cruzissa oli tänään karnevaalimeininkiä kaduilla; jokohan harjoittelivat kevättä varten?
Auditorio de Tenerifessä esiintyivät pietarilaiset balettitanssijat, se oli kaunista katsella, mutta kuvata ei tietenkään saanut. Kuluvalla viikolla vietetään Teneriffalla Venäjä -viikkoa ja baletti oli yksi viikon tapahtumista.

Hoy por la tarde vimos un grupo de carnaval bailando en Santa Cruz.
¿ Entrenaron para primavera?
En el auditorio de Tenerife se presentaron los bailarínes rusos. Empezaron la semana ruso en Tenerife.

Carrefour

Tila

Carrefour

Eilen piipahdimme Santa Cruzissa ja siellä Carrefourissa.  – Kävin ensimmäistä kertaa tässä tavaratalossa, vaikka olen asunut Teneriffalla jo kohta neljä vuotta. Yläkerrassa söimme edullisen ja maukkaan buffet -ateria Don Comelónissa. Olen kuullut sitä kehuttavan, eikä syyttä.

Santa Cruz

Tila

Eilisen Santa Cruzin reissun näkymiä: matkustusta tranvíalla La Lagunasta Santaan, käveleskelyä yhdellä puiden varjostamasta kävelykadusta, Plaza de Españaa ja viimeisessä kuvassa interiööriä Intercambiadorilla – Santan linja-autosemalla (jossa noin vuosi sitten romahti sisäkatto alas; ilmeisesti sitä ei koskaan uusitakaan).

Markkinoilla

Tila

Santa Cruzin markkinoilla oli paljon väkeä ja tavaraa – mutta mitään ostettavaa en tällä kertaa löytänyt.

Voittaako Espanja tänään jalkapallossa? Sen kuulee illalla parvekkeelta: jos voitto tulee, huuto raikaa, torvet soivat ja ilotulitukset paukkuvat. Edes ei-urheilua-seuraavana täällä ei voi välttyä jalkapallotapahtumilta.