Huulipuna

Tila

barra

Eilen minulla oli pitkästä aikaa suomalaispäivä.
Kävin Juhan xazzperfumeriassa Enrique Talq -kadulla Bambia vastapäätä. Löysin (Juhan esittelemänä) kauniin huulipunan, jolla on myös mielenkiintoinen tarina. Tämän huulipunan historia ulottuu vuoteen 1927, sen rakenne, ulkoasu ja kaunis pakkaus ovat pysyneet samana ja olleet myynnissä 93 vuotta. Huulilla puna tuntuu miellyttävältä.

Kävin myös Repen, suomalaisravintolan, avajaisissa tapaamassa ystäviä, täällä asuvia ja niitä, jotka ovat jo saapuneet Suomesta talven viettoon. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Ja hyvältä maistuivat ravintolan pizzapalat juomineen.

Pienyrittäjilläkin on täällä nyt vaikeat ajat. Kaikilla, tietysti myös paikallisilla. Siksi on hyvä kannattaa heitä, ostaa pienistä liikkeistä ja jättää suuret ketjut vähemmälle.

La Playa

Tila

playa

Kävely meren rannalla piristää aina mieltä, myös näinä korona-aikoina. Aava meri, rantaan lyövät aallot ja niiden kohina rauhoittavat. Playa Jardinilla oli tavallista vähemmän väkeä, ja turvavälejä näytettiin noudatettavan.

Koulujen alkamisesta täällä on päätetty nyt niin, että kaikilla saarilla alakoulut, infantil y primeria, alkavat 15. päivä, eikä etäkouluun nyt mennä. Secundaria y bachillerato, yläkoulu ja lukio, alkavat 16. päivä, ammattikoulut, formación profecional, alkavat 17. päivä sekä 28. päivä aloittaa Las Palmasin yliopisto ja 5. lokakuuta Lagunan yliopisto. Kaikissa oppilaitoksissa noudatetaan tarkasti turvamääräyksiä.

Turismin suhteen pääasia on turvallisuus, turismo seguro. Tämä tarkoittaa sitä, että tulijat pyritään testaamaan sekä lähtömaassa että saapuessa. – Käytännön toimia vielä suunnitellaan.

Calle Quinta

Tila

cal

Vielä löytyi Puerton vanhasta osasta yksi aiemmin kävelemätön katu Calle Quinta. Kauniita yksityiskohtia, värejä. Katu on yksi Mequinez-kadun poikkikaduista.

Uutiset olivat tänä aamuna huononlaisia.
La Palmalla, Tijarafessa, sammutetaan taas metsäpaloa.
Afrikasta on tullut viime päivinä saarille ennätysmäärä pakolaisaluksia pienillä veneillä. Monet ovat huonossa kunnossa saapuessaan, jotkut jopa jo menehtyneitä matkalla. Naapurisaarella on majoitettu tulijoita joihinkin tyhjiin turistihotelleihin. Nämä pakolaiset eivät levitä koronaa, koska heidät asetetaan heti karanteeniin ja testataan.

Korona jatkaa silti kulkuaan. Olemme jo kaikki väsyneet tähän pieneen kaikkialla mahdollisesti väijyvään viholliseen. Kelvollisen ja toimivan rokotteen valmiiksi saaminen vaikuttaa taas epävarmalta.

Maanantai

Tila

lun

Kuvat ovat Orotavan Jardín Victoriasta, joka on ollut avoinna jo jonkin aikaa. Se oli kiinni pitkään, remontoitiin, mutta nyt on kauniissa kunnossa. Puisto on mukava sunnuntaikävelypaikka.

Koronaa taas:
Saarilla virus sairastuttaa edelleen, Gran Canaria ja Lanzarote nyt ”johtavana”, mutta myös Hierrolla on ilmennyt tautitapauksia. Teneriffalla tilanne on parempi nyt ja kaikilla saarilla voimassa olevat tiukat rajoitukset ovat saaneet viime päivinä käyrät laskusuuntaan.

Suunniteltu koulun aloitus huolestuttaa lasten vanhempia. Lähiopetusta suunnitellaan alkavaksi saarilla 15. päivä maskipakon, turvaetäisyyksien, pienten ryhmien ja hyvän hygienian säännöin. Tuona päivänä aloittanevat infantil ja primaria, esi- ja alakoululaiset. Päivää myöhemmin aloittavat isommat.

Meillä satoi aamuyöllä. Siitä huolimatta saarilla on taas kaksi päivää voimassa lämpö- ja metsäpalovaroitus. Saamme taas nauttia n. 30 asteen lämmöstä: ei palele. Suomessa lienee jo syksy.

Ruukkukuja

Tila

ruuk

Tämän päivän kuvat ovat Puerton ”ruukkukujalta”, Calle de La Verdad. Sitä sanotaan joskus Puerton kauneimmaksi kaduksi.

Koska en tänäänkään jaksa Covid-19 -uutisia, niin olen kääntänyt ystäväni kertomusta kesän 2019 Suomen matkasta. Löydät sen tuosta otsikkokuvan alta olevasta mustasta valikosta nimeltä SUOMEA KANARIALAISEN YSTÄVÄN SILMIN. Olen vain kääntänyt, faktat ja ajatukset ovat hänen. Luepa, jos sinua kiinnostavat hänen kokemuksensa.

Capsula

Tila

cap

Aina ei jaksa kirjoittaa koronasta, siispä nyt jotakin uutta Puertosta. Kaupungissa ollaan avaamassa kapselihostellia. Siitä kerrottiin ayuntamienton, kaupungintalon, fb-sivuilla. Lähdin päiväkävelyllä etsimään paikkaa ja löytyihän se Calle Agustín de Betancourtilta. Katu on se, joka lähtee alas Tamaraguan lääkärikeskuksen ja rautakaupan välistä rantaan päin. Hostelli ei ollut vielä toiminnassa, alakerrassa näytti jatkuvan remonttihommat.

Hostelliin tulee sekä yhden että kahden henkilön kapseleita. Olisihan tuo mielenkiintoinen kokemus joskus yöpyä kapselissa, mutta tällä hetkellä on kyllä isompiakin hotellihuoneita tarvittaessa tarjolla!

Nettikauppoja

Tila

net

Kuvat ovat omalta pihalta. Banaanit kypsyvät, samoin appelsiinit. Rypäleet eivät tehneet hedelmiä, eivätkä edes kukkineet tänäkään vuonna, mikähän lienee syynä?

Aamu-uutisista: Kanarian kouluihin ollaan palkkaamassa uusia opettajia, sillä lähiopetukseen tulevat koululaiset opiskelevat alle kymmenen oppilaan ryhmissä.

Orotavan kaupunki on koonnut pienyrittäjien liikkeistä nettikaupan, josta saa hankittua monenlaista tavaraa kotiinkuljetuksella tai tilauksen kaupasta hakien. Hyvä idea näinä korona-aikoina!
Kaupat ovat osoitteessa www.comerciolaorotava.com.
(Valitettavasti en saa toimivaa linkkiä tähän tekstiin, mutta lisään sen linkkilistalle.)

Katu

Tila

cal

Kuvat ennen ja jälkeen: Lähikatumme kunnostyö alkaa valmistua. Katu oli umpeenkasvaneena naapureiden kertoman mukaan vuosia – ja meidänkin täällä asumisemme aikana jo yli viisi vuotta.

Ja sitten taas koronaa: Torres (Presidente de Cobierno de Canarias) puhui eilen siitä, kuinka voimakkaat rajoitukset – maskipakko, etäisyydet, käsihygienia, aikarajat – ovat tarpeen siksi, ettei ulkonaliikkumiskieltoon tarvitsisi palata. Poikkeustila kun aiheuttaa ihmisille ongelmia, sekä psyykkisiä että fyysisiä. Ja saarten taloudelle se olisi kohtalokasta ja syöksisi ihmisiä köyhyyteen.

15.9. pitäisi täällä olla koulujen syyslukukauden alkamispäivä. Koronatilanteen takia päivä on vielä hieman epävarma, mutta saarten hallitus kokoontuu 10.9. päättämään aloituspäivämäärästä ja rajoituksista. Katsotaan kuitenkin, että lähiopetus on oppilaille tärkeää.
Yliopistoissa tulee olemaan maskipakko, vaaditut etäisyydet tulee pitää opiskelijoiden välillä ja tuuletusta tehostetaan.

Orotava

Tila

oro

Kuvat ovat Orotavan kaupungista, viikonlopun lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Nyt kuumuus on poissa, pasaatituulet ovat puhallelleet muualle myös caliman. Eilen satoi aamupäivällä. Aamulla lämpömittarissa oli +19, mikä ihana viileys! Päivällä aurinko lämmittää muutaman asteen.

Korona jatkaa sekin kulkuaan. Nyt uusia tautitapauksia on levinnyt myös Hierron saarelle. (Ja Suomessa Kuhmoon!)
Olen hämmentynyt tiedonvälityksestä, enkä enää ymmärrä mikä on totta ja mikä ei! Kenen etua ajetaan ja kuka hyötyy? Miksi tämän infektion kulusta ja vakavuudesta on niin ristiriitaista tietoa? On koulukuntia (myös terveydenhuoltoalan ammattilaisia), jotka vähättelevät tautia ja vertaavat sitä tavalliseen kausi-influenssaan. Sitten on toinen joukko, siinä myös ammattilaisia, jotka pitävät koronaa erittäin vaarallisena ja vaativat mm. maskeja, suojaetäisyyksiä ja kokoontumisrajoituksia.

Ne, jotka ovat taudin sairastaneet, eivät todellakaan väheksy sitä. Lähipiirissä on heitäkin.

On tuttavia, lääketieteen ammattilaisia, jotka väheksyvät tautia.

Kaikkea informaatiota/disinformaatiota on mahdotonta seurata. Minä kuitenkin suojaudun ja varon ihmisjoukkoja. Kaltaiselleni introvertille se on totta puhuen ajoittain helpottavaakin. Saa olla omissa oloissaan hyvästä syystä.

Besugo

Tila

pesc

Eilen ostimme Puerton kalastajien myyntitiskiltä muellelta reilun kilon vasta pyydystettyjä besugo-kaloja. Ne ovat, netin mukaan, suolaisten vesien kaloja ja yleisiä Atlantin itärannikolla. Ne ovat vaalealihaisia, vähärasvaisia kaloja. Pannulla paistettuna ne olivat oikein hyviä (alimmainen kuva).

Todella kauniita, monivärisiä pikkukaloja oli myös myynnissä, mutta niiden nimi jo unohtui. Kalamyyjän mukaan niitä saadaan vain Kanariansaarilla, liekö totta, mutta kalojen väri oli ihastuttava.

– Koronasääntöjen valvojiksi saapuvat armeijan ”rastreadores” sijoitetaan ensiksi Lanzarotelle ja Gran Canarialle, ilmoittivat Gobierno de Canarian edustajat. Uusia ryppäitä virustartuntoja on nyt todettu paitsi Gran Canarialla, myös Lanzarotella.