Calimaa ja tuulenpuuskia

Tila

calim

Calimaa ja tuulenpuuskia saamme tänäänkin. Horisontti meren ja taivaan välillä on kadonnut.

Pääuutinen aamulla oli se, että hallitus päättää tänään maskipakosta luopumisesta. Huomisesta lähtien saamme kulkea sekä sisätiloissa että ulkona ilman maskeja. Muutamia poikkeuksia jää: terveydenhuollon laitoksissa ja julkisessa liikenteessä maskeja edellytetään pidettävän. Tarkemmat ohjeet ilmestyvät huomisessa BOE:ssa, virallisessa tiedotteessa. Helpottavaa kahden vuoden jälkeen!

Hyviä uutisia ovat paitsi turismin elpyminen pääsiäisen aikana, myös se, että vuonna 2021 on tehty ennätys elokuvien/lyhytfilmien/dokumenttien kuvaamisesta saarilla. 155 eri projektia on valmistunut. Saarilla on verotuksellisesti edullisempaa tehdä elokuvia ja monenlaisia maisemiakin löytyy.

Huonoja uutisia ovat hintojen nousu. Polttoaineiden hinnat hiipivät pikkuhiljaa ylöspäin huolimatta hallituksen myöntämästä 20c tuesta litralta. Sähkö on ennätyshinnoissa ja myös elintarvikkeiden hinnat nousussa. (Ranskassa, Italiassa ja Saksassa sähkö on kalliimpaa kuin Espanjassa, kertoivat uutiset!)

Huonoin uutinen on tietysti raaka sota, joka jatkuu Ukrainassa.

Aamun pilakuvakevennys koski maskien käyttöpakosta luopumista.
Kuvassa keskusteli pariskunta, mies kaljupäinen.
Vaimo sanoo: – Koronan maskipakko poistuu. Mutta nyt on käytettävä maskia caliman takia.
Mies: – Entä jos sataa?
Vaimo: – Sitten peität mascarillalla kaljusi.
Mies: – Tupendo!
(Tämä on sanaleikki: estupendo = hyvä, erinomaista, tupé = irtolisäke hiuksiin).

Santa Úrsula

Tila

urs

Meillä on ollut lämmin viikonloppu. Kävimme perjantaina naapuripaikkakunnalla Santa Ursulassa. Siellä on hyvä kävellä, sillä pääkatu on rinteellä vaakasuoraan, tasaisella. Hinnat baareissa ovat paikallista tasoa, ei turistihintoja. Aurinko paistoi kauniisti, oli kesäistä.

Eilisen kuluessa calima Saharasta saapui taas peittäen näkyvyyden lähes kokonaan. Samalla saapui lämpö, tälle päivälle on luvattu lähes 30 astetta. Tuulee puuskittain, mutta lämpimästi. Merenkäynti on voimakasta.

Tajinasten kukinta on alkanut. Saa nähdä ehdimmekö tänä keväänä niitä Teidelle katsomaan!

Pääsiäisen paluuliikenne, joka on alkanut jo eilen, on meneillään. Lennot ja laivat saarilta ovat lähes täyteen varattuja. Meillä on tänään arkipäivä.

Parin päivän kuluttua maskipakko sisätiloissa loppuu, sitä odotamme. Tarkemmat ohjeet, mm. poikkeukset, julkistetaan keskiviikkona.

Pääsiäinen kotona

Tila

pas

Kotipääsiäinen. Päivät alkavat olla lämpimiä ja eilinen lammasateria nautittiin terassilla aurinkoisessa säässä.
Televisiouutiset näyttävät pääsiäiskulkueita ja sotaa, kumpikin aihe on yhtä ankea!

Tässä huolestuttavassa maailmantilanteessa on parasta ajoittain sulkea koko muu maailma oman kotikuplan ulkopuolelle ja olla välittämättä siitä, mitä muualla tapahtuu. Siten jaksaa paremmin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

La Pazissa

Tila

lapa

Kuvat ovat La Pazista, kallionreunalta, jossa kulkee melko uusi ja hyväkuntoinen jalankulkureitti. Maisemareitti merinäkymin. Katu kuvassa on jonkin aikaa sitten kunnostettu ja Agatha Christielle nimetty. Kirjailijan kerrotaan työskennelleen aikoinaan täällä yläkaupungissa nykyisen orkideapuiston, Sitio Litren, alueella.

Puertossa ja Orotavassa huomaa pääsiäisturistien saapumisen. Kaduilla on paljon ihmisiä ja autoja on taas kerran liian paljon! Kaikilla saarilla on turisteja. El Hierrolla majoitustilat ovat 100% täynnä, muilla saarilla muutama huone saattaa vielä löytyä.

Pääsiäiskulkueita näyttää ohjelman mukaan vaeltavan Puerton kaduilla illalla mm tänään, huomenna ja ylihuomenna. Jos ei ole niitä nähnyt, kannattaa ainakin kerran käydä katsomassa. Veljeskunnat kasvot peittävine huppuineen näyttävät kummitusmaisilta – ja monesti synkkä rummutus säestää kulkuetta. Mukana kannetaan myös uskonnollisia hahmoja, jotka ovat päiväsaikaan isossa kirkossa näytteillä.

Koronaepidemia jyllää edelleen. Santa Rita -vanhustentalossa on todettu koronarypäs, jossa 71 henkilöä on sairastunut.

Guachinche

Tila

cas

Pitkästä aikaa kävimme almuerzolla, lounaalla, guachinchessa, La Casonassa Orotavan kaupungin yläpuolella. Moni guachincheista on kiinni maanantaisin, mutta onneksi löysimme tämän, joka oli avoinna. Emme pettyneet ruoan suhteenkaan. Ropa vieja, huevos estampidos ja queso asado olivat kaikki maukkaita, viinistä puhumattakaan. Kaikki hyvää. Lasku kolmelle henkilölle teki hieman yli 30€, siis edullista myös. Täytyisi useamminkin harrastaa tätä meidän Pohjois-Teneriffan omaa ja ainutlaatuista ruokakulttuuria, käydä useammin guachincheissä. Onhan se paikallisen elinkeinon kannattamista myös.

Huoltoasemien polttoaineiden hinnoittelua aletaan tarkistaa, jotta hallituksen myöntämä alennus tulee oikein käytetyksi kuluttajille. Jotkut huoltamot ovat nostaneet hintoja liikaa hyötyäkseen alennuksesta.

Tänään varoitetaan voimakkaasta merenkäynnistä ja suurista aalloista. Aallonmurtajalla otetut selfiet ovat vieneet monta turistia ikuisiksi ajoiksi meren syvyyksiin.

La Palmalla ryhdytään kunnostamaan laavan vaurioittamaa rantatietä Los Llanos de Aridanen ja Tazacorten seuduilla.

Länsi-Saharassa Marokon ja Polisarion (Länsi-Saharan vapautusliike) välillä tilanne on kärjistynyt taas.

Ukrainan sodassa puhutaan jo kemiallisista aseista. Pelottavaa.

Pinolere

Tila

que

Kävimme viikonloppuna Pinoleren juustoferiassa. Kahteen vuoteen ei ole näitäkään perinnetapahtumia järjestetty, joten oli mukava käydä tutussa paikassa maistelemassa eri saarten juustoja. Hunajaa, Hierron juustokakkua ja voimakasta tarpeeksi kauan kypsytettyä juustoa, joka tuo veden kielelle, toimme kotiinkin.

Nyt pääsiäisviikolla myös uskonnolliset kulkueet ovat palanneet. Lähes joka ilta Puertossa (ja Orotavassa) on kulkueita, joissa on kyllä nähtävää ja ihmeteltävää turisteille. Minä kävin alkuvuosina näitä ”hiippalakkikulkueita” katsomassa, mutta koska aihe ei minua liiemmin kiinnosta, jätämme ne väliin tänä vuonna.

Moottoritie TF-5:n ruuhkien vähentämiseksi La Lagunaan, Padre Anchietan kohdalle on tehty lisäkaistoja. Toivottavasti se auttaa aamuruuhkiin, jotka ovat jokapäiväinen ongelma.

Sotauutisista on pidettävä tauko, niitä ei enää jaksa seurata, ahdistaa jo liikaa!

Nivel 2

Tila

ni

Orotavan kadulla näkyi koululaisryhmä perinnepuvuissa. Romeriatkin ovat siis kaikkien iloksi palaamassa! Orotavan romeria on kesällä, ja mm. Teguestessa jo keväällä.

Vaikka koronaliikennevaloja ei enää saarikohtaisesti näytetä aamutv:ssä, tasot kuitenkin vielä määritellään. Teneriffa on nyt tasolla 2 samoin kuin Gran Canaria. Muut saaret ovat jo tasolla 1. Näiden tasojen tarkemmat kriteerit ovat jo unohtuneet (kaikilta, luulen), sillä niin pitkään olemme olleet tiukasti tasoilla 4 ja 3. Maski kaupoissa ja julkisissa sisätiloissa ja käsien pesu, ne lienevät nyt tärkeimmät toimet tartuntojen estämisessä.

Pääsiäisturisteja saapuu saarille jo kuten ennen pandemiaa. Pääsiäisen aikaan saarille saapuu ja niiltä lähtee 12 500 lentoa, joista noin puolet on Manner-Espanjasta ja puolet kansainvälisiä lentoja.
La Palman saarella järjestetään nyt opastettuja kierroksia turisteille Cumbre Viejalle, tulivuorelle, jonka purkausta saimme seurata kolme kuukautta. Tähän asti sinne ovat päässeet vain tutkijat.

Pääministerin vierailulla Marokossa on käyty keskusteluja Länsi-Saharan autonomia-asiasta, Kanariansaarille meren yli saapuvista pakolaisista, joiden vaarallinen matka huonoilla veneillä on ollut jatkuvaa koko pandemian ajankin. Myös yhteisistä kalastusalueista on keskusteltu: kanariot kalastavat vain neljänneksen siitä määrästä, joka saarilla käytetään. Paljon kalaa tuodaan saarille, vaikka suuri meri on vieressä!

Sota Ukrainassa huolettaa koko maailmaa! Mitä on vielä tulossa?

Primavera

Tila

pri

Jokohan kevät koittaa? Ainakin sateet näyttäisivät väistyvän, ennusteiden mukaan päivälämpötila nousee ja jopa 25 astetta saavutetaan. Teideltä on lumi vähentynyt. Kuvan ruusut kukkivat omalla pihalla.

Meillä on ollut maskipakko kaksi vuotta. Pääsiäisen jälkeen pääsemme maskeista. 20.4. jälkeen maskeja ei enää tarvi käyttää sisätiloissakaan, poikkeuksena vain sairaalat, julkinen liikenne ja vanhustentalot.

On alkanut veroilmoitusten jättämisaika Espanjassa. Nykyään (siirtymäajan jälkeen) täällä asuvat suomalaiset verotetaan lähes kaikki Suomessa. Minä olen ollut Suomen verotuksessa koko Teneriffalla asumiseni ajan. Omistusasunnosta täällä on kuitenkin ilmoitettava Espanjan verottajalle.

Sota Ukrainassa jatkuu. Lähin konflikti täällä on Länsi-Saharassa, joka on ollut Marokon miehittämänä vuosikymmeniä. Alue oli aikoinaan Espanjan siirtomaa vuoteen 1975 saakka. Nyt tilanne on taas kärjistynyt; luvattua kansanäänestystä itsenäisyydestä ei ole vieläkään järjestetty. Espanjan pääministeri matkustaa tänään neuvotteluihin Rabatiin.

Sumuista

Tila

nie

Ajelimme eilen, vielä sateisena päivänä, Lagunan seudulla. Etsinnässä oli pari rautakauppaa ja hintataso niissä verrattuna suureen ketjuliikkeeseen. Sumu teki maisemista pehmeän kauniita, kuten kuvista huomaa. Kevään merkkinä jakarandat ovat alkaneet kukkia.

Turistit ovat löytäneet ja päässeet taas saarille pandemiarajoitusten helpotettua. Ennätysmäärä turisteja on saapunut Kanariansaarille tämän vuoden alussa: miljoona matkailijaa. Tämä on auttanut työttömyyden vähenemisessä. Noin 3300 henkilöä on saanut työpaikan ja kolmasosa näistä on ollut pysyviä paikkoja (indefinido), joita uusi työreformilaki edellyttää.

Ucrania no para de llorar a los suyos.

Alennus

Tila

gaso

Eilen, tuulisen, mutta aurinkoisen aamupäivän jälkeen saimme iltapäivällä rankkoja sadekuuroja. Niiden aikana ei ollut ulos menemistä. Sateen jälkeen kävimme ensimmäisen kerran tankkaamassa alennuspolttoainetta. Normaali diesel maksoi tarkalleen ilmaistuna 1,209 €/litra. Alennus annetaan maksuvaiheessa, se ei näy hintapylväässä.

Eilinen myrsky aiheutti lentojen peruuntumista ja myöhästymisiä. Sateet ja myrskyt jatkuvat myös tänään, sanotaan ennusteissa.

Pääsiäinen lähestyy, saarille saapuu perinteisesti paljon lomalaisia mantereelta. Lentoja ja majoituksia on jo varattu niin, että osa niistä on loppuunmyytyjä. Pääsiäisen matkustus elvyttää osaltaan turismia, mikä on pandemian rajoitusten purkamisen jälkeen hyvä uutinen.

Sotauutiset ja kauhistuttavat kuvat tuhosta ja henkensä menettäneistä uhreista televisiossa saavat surulliseksi ja toivottomaksi. Milloin tuo hulluus saadaan loppumaan?