Kylmää ja kuumaa

Tila

op

Pohjois-Suomessa on ollut kylmä yö, pakkasen puolella. Oulussa on nyt aamulla muutama lämpöaste, mutta yöllä näyttää sataneen lunta.
La Palman kuva on Kanarian television kuvaa. Kuuma laava vyöryy edelleen kaduille, rakennusten päälle, viljelyksille. Eilen evakuoitiin laavan reitiltä lisää asukkaita. Sekä pääministeri Sanchez että Kanarian pääministeri Torres puhuivat lähetyksessä ja lupasivat korvauksia niille, joiden talot ja maatilat ovat tuhoutuneet. Rakennuksia on tuhoutunut kokonaan tai osittain noin 1000, asuintaloja, liikehuoneistoja ym.

Yllättävää minulle oli, että vain 8% La Palman pinta-alasta on laavavirtojen tuhoamaa. Mutta rannikot ovat saarilla tiheään asuttuja, sillä tulivuorisaarilla on paljon asumiskelvotonta aluetta ”arriba”, ylhäällä rinteillä.

Olen viettänyt mukavia päiviä ihastuttavan ja rakkaan lapsenlapseni kanssa. Pian on kotiinpaluun aika.

Oulussa

Tila

syks

Syksyinen sää jatkuu Oulussa. Ei onneksi ole niin kylmää kuin oletin, raikas syyssää vain. Ei ole edes paljoa satanut.

Kuuntelin rtvc.es:n radiouutisia. La Palman purkaus on kestänyt nyt kolme viikkoa, loppua ei ole vielä näkyvissä. Virtaava laava muodostaa uusia kielekkeitä, jotka suuntaavat alas kohti merta. Uusia viljelyksiä ja asuttuja seutuja jää alle. Evakuointeja lisätään tarpeen mukaan.

Savu- ja tuhkapilvet vaihtavat suuntaa tuulten mukana. Tenerife Nortekin on ollut ajoittain suljettuna, mutta toiminnassa, kun tuulet kääntyvät.

Sunnuntaina toivon tuulten olevan otollisia paluulennolleni.

Siihen saakka mummoilen mielelläni.

Kemi-Oulu

Tila

kemou 

Kävin Kemissä äitini luona ja olen nyt Oulussa mummoilemassa. Kemin rautatieasemalle on tyypillistä pitkät puutavaravaunut, niitä muistan nähneeni siellä ”aina”. Myös tehtaan savut ovat Kemille tyypillisiä. Klo 12 arkisin kuuluu vieläkin kahdentoista piippaus, senkin muistan jo lapsuudesta.
Kolmas kuva on Karhin puistosta Oulusta.

Teneriffa on päässyt vihreälle, faasiin yksi, sillä koronainfektiot vähenevät edelleen. Saarista ainoastaan Fuerteventura on faasissa 2, muut saaret ykkösellä.

La Palmalla tulivuori sylkee laavaa, palavia pyroklasteja ja savuja edelleen. Laava on tehnyt uuden kielekkeen, joka uhkaa tuhota lisää banaaniviljelyksiä. Savu- ja tuhkapilvi on nyt kääntymässä Teneriffan suuntaan. Tällä hetkellä La Palman kentän toiminnassa on ongelmia ja epäillään, että on mahdollista että Tenerife Nortellekin voi tulla vaikutuksia lentoihin. – Minun pitäisi päästä viikon kuluttua kotiin!

Aamulla

Tila

aam

Syksyinen aamu valkenee Kemissä. Tuulee välillä voimakkaasti puuskissa. Täkäläisittäin ”lämmintä”, +10 astetta.

La Palmalla tulivuori jatkaa purkautumistaan, tänään on 15. päivä. Uutisten tiedon mukaan saarella on vaurioitunut tai tuhoutunut jo lähes 1000 rakennusta. Laavaa, joka on valunut mereen on jo 35 metrin paksuinen kerros ja hieman vajaa 400 hehtaaria saaren pinnasta on laavan peittämänä. Suurimman purkautuvan tulivuoren ”cono”, kärki, on sortunut.
Sanchez, pääministeri, on käynyt kolmesti saarella purkauksen aikana ja on luvannut yli 200 miljoonaa euroa apua jälleenrakentamiseen.

Tällä hetkellä tulivuoren tuhkaa ja savua menee tuulten mukana Hierrolle ja Gomeralle mutta myös Karibian suuntaan.

Todos somos La Palma

Tila

oto

Syksy on Pohjois-Suomessa, viileääkin on, n. +8 astetta. Syksyn värejä löytyi kännykän kameralla.

Katsoin Kanarian television La Palma-lähetyksen. Tulivuori on edelleen aktiivisena, uusia halkeamia syntyy ja laava etsii uomia. Vulkanologeja, geologeja, biologeja ja muita tieteilijöitä haastateltiin: ei voida ennustaa purkauksen kestoa eikä myöskään sitä, mihin suuntaan aktiviteetti suuntautuu. Järistyksistä voi ennakoida jotakin. Tietyillä alueilla asukkaita on evakuoitu lisää, joiltakin alueilta asukkaiden on ollut mahdollista hakea pikaisesti tavaroita kodeistaan. Vaarallisia kaasuja erittyy laavan ja veden yhtymäkohdissa.
Rakennuksia on tuhoutunut jo useita satoja. Banaaniviljelyksiä on menetetty. Mereen vuotanut laava on peittänyt saaren kuuluisan surffausrannan.

Solidaarisuusapua virtaa saarille, paitsi elintarvikkeita ja vaatteita, niin myös kulttuuriväki – muusikot, kirjailijat, kuvataiteilijat ovat osallistuneet kukin omin keinoin saarelaisten auttamiseen.

Kaikki Kanariansaaret ovat vulkaanista alkuperää. Niiden syntymisestä on pari miljoonaa vuotta. Aktiivisuus ei ole loppunut ja noin 40 vuoden välein purkauksia tapahtuu jollakin saarista. Ohjelmassa kysyttiin sitä, miksi vulkaanisilla saarilla asutaan. – Maailmassa on monia muitakin tulivuorialueita, joten mitenkään kaikkia ei voi jättää asumatta vaikka tulivuorten käyttäytymistä ei voi tarkasti ennakoida. Kanariansaaret ovat ohjelman mukaan ”bastante seguro”.

¡Todos somos La Palma!

Matkalla

Tila

matk

Matka jatkui. Eilen lensin Malagasta Finnairin siivin Helsinkiin. Malagassa oli mahdotonta välttää tungoksia, mm turvatarkastuksessa oli ruuhkaa. Konekin oli lähes täynnä. Tarjoilu koneessa oli yllättävän heikkoa, paljon mitään ei ollut. Ehkä Malagaan tulijat olivat jo ehtineet syödä kaiken, olimme paluulentolaisia.

Lentoasemalta vaihdoin sujuvasti Tikkurilan kautta pohjoisen yöjunaan, jolla makuuvaunussa saavuin aamuvarhain Kemiin. Nyt, korona-ajan jälkimainingeissa on hyvä, kun koko hytin saa omaan käyttöönsä.

Pohjois-Suomessa on syksy. Ankeaa ja kylmää! Oli hyytävää saapua Teneriffan ja Malagan helteistä alle kymmenen plusasteen säähän. Koronatodistuksia ei kyselty, riitti, kun sanoi, että on rokotettu.

La Palmalla tulivuori jatkaa aktiivisena ja saari on saanut laavalisäkkeen merelle.

Malagaan

Tila

ma

Tänään jäi tulivuoriseuranta vähäiseksi, sillä lähdin matkalle. Aamuruuhka TF-5:lla oli ennallaan; parempi olisi ajaa vanhaa tietä Matanzaan, josta pikkupätkä autopistaa ja Sauzalissa taas pikkutielle. Pääsimme kuitenkin ajoissa, onneksi, sillä minä en kestä kiirettä ja lähden aina mieluummin liian aikaisin kuin viime tipassa.

Vueling lennätti Malagaan. Kone oli lähes täynnä. Maskit olivat tietysti kaikilla ja koneesta poistuttiin viisi penkkiriviä kerrallaan. Mitään koronatodistuksia ei kyselty.

Nyt vietän yön lentokentän lähihotellissa. Varasin taas taksin kentälle jo etukäteen. Se on todella hyvä systeemi, ei tarvi jonotella ja hintakin on halvempi kuin jonosta otettu taksi. Varausfirmoja on useita, minulla on niistä vain hyviä kokemuksia. Sekin on hyvä, että maksu on hoidettu ennalta. Ja kuski odottaa kentällä nimilapun kanssa.

Malagassa on yhtä kuumaa kuin Teneriffalla. Onneksi on ilmastoitu huone edullisessa hotellissa. Huomenna matka jatkuu.

Laava mereen

Tila

lava

Yläkuva on taas rtvc.es -lähetyksestä.
Alemmat kuvat ovat meidän Playa Jardinilta, jossa kaikki on, ainakin vielä, rauhallista.

Eilen illalla klo 23 laava virtasi mereen La Palmalla. Taas varoitellaan myrkkykaasuista, joita muodostuu kontaktissa veteen. Metalleja, joita laava sisältää ovat mm. elohopea, bromi ja arseeni. Vaarallisia kaasuja ovat mm. rikkiyhdisteet ja hiilidioksidi. Suojausta korostetaan: paitsi hengitystiet ja silmät, myös iho on suojattava vaattein. Vaarallisin alue on kolme kilometriä paikasta, jossa laava tavoitti meren. La Palma on julistettu nyt Espanjan hallituksen toimesta katastrofialueeksi. Miksihän vasta nyt?

Tämän aamun meteorologi ennusti, että tuulet kääntyvät idän suuntaan ja savua ja tuhkaa tulee siis Gomeralle ja jonkin verran myös Teneriffalle. Lennot kulkevat, vielä.

Yhdeksäs päivä tulivuorenpurkausta

Tila

eru

Eilen La Palman tulivuori lepäsi muutaman tunnin, mutta aloitti sitten taas. Ylin kuva on tämän aamun rtvc.es -kanavan suorasta lähetyksestä. Meillä (alakuvat) sekä merellä että vuorilla on rauhallista.

La Palmalla 46,3 miljoonaa kuutiometriä laavaa on jo purkautunut maan uumenista, yli 600 taloa on tuhoutunut tai vaurioitunut, n. 6000 ihmistä on evakuoitu, osa heistä on jo päässyt palaamaan koteihinsa. Teistä n. 30km on vaurioitunut.
– Ja paljonko on huolta, surua ja kärsimystä? Mittaamattomasti.

Solidaarisuuskuljetuksia on järjestetty. Paitsi vaatteita ja elintarvikkeita, tänään on viety myös lumiauroja (kyllä, quitanieves-sanaa oli käytetty, kaipa myös jonkinlaisia ”pillareita” oli kuljetettavana), niillä saadaan poistettua paksuja tuhkakerroksia mm. lentokentältä ja maanteiltä. Talojen katoilla oleva tuhka aiheuttaa romahdusvaaran, myös ne on lapioitava puhtaaksi.

Lentoliikenne La Palmalle on vielä pysähdyksissä, muilta saarilta lennetään ainakin toistaiseksi.

Ennallaan toistaiseksi

Tila

palma

Meillä on pilvinen aamutaivas. Puolikas kuuta on näkyvissä.

La Palmalla jatkuu tulivuorenpurkaus ja laava, joka nyt syöksyy aukoista, on juoksevampaa kuin aiemmin. Taas pelätään laavan saavuttavan meren, jolloin muodostuu myrkyllisiä kaasuja. Kylät, jotka ovat vaarassa, ovat saaneet ohjeet suojautua ja pysyä kotona. Vulkanologeilla on ollut koko purkauksen ajan vaikeaa ennustaa, miten vuori käyttäytyy ja mihin tai millä nopeudella laava etenee. Se on nyt alle kahden kilometrin etäisyydellä rannasta.
Jotkut evakuoidut ovat saaneet palata koteihinsa.
Koulut on saarella suljettu toistaiseksi.

Huomiselle meteorologit ennustavat, että tuhkaa tulee tuulten mukana Gomeralle ja Teneriffalle.