Adeje

Tila

image

Eilen satoi, rankasti, iltapäivällä. Onneksi meillä Orotavassa, rinteessä, vesi valui nopeasti alaspäin, mutta alhaalla Puertossa on taas tulvinut. Barrancoissa on juossut vesi ja mm. Martianezin rannan tunneli on ollut suljettuna.

img_1202

Tänään kävimme Adejessa ystävää tapaamassa. Saaren eteläosassa oli satanut eilen vain pienen hetken, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Ajoimme ”länsireittiä”: Orotavasta kohti Icodia, jota ennen käännytään uudelle moottoritielle kohti El Tanqueta, sieltä Santiago del Teiden ja melko uuden tunnelin ja tien (avattu pari vuotta sitten, muistaakseni) kautta Adejeen. Tämä reitti on lyhyempi ja maisemallisesti paljon parempi kuin moottoritie lentokenttien (Los Rodeos, pohjoisen kenttä, ja Reina Sofia, etelän kenttä) kautta.

P.S. Marja kuvassa ovat mora, karhunvatukka, se kasvaa täällä luonnonvaraisena. Ja alakuvassa näkyy horisontissa naapurisaari Gomera Adejesta katsottuna.