Kotiviikonloppu

Tila

enca

Vietämme kotiviikonloppua, jolloin ei tarvi lähteä yhtään minnekään, eikä ole mitään ”pakollista”.
Meillä on lämmintä, aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Huomiselle kyllä luvataan sadetta.

Pihan hedelmäsato kypsyy pikkuhiljaa: papaijat, sitruunat, appelsiinit ja banaanit.

Minä olen askarrellut nukkekodin laukkuosastolle uutta mallistoa. Ihanaa puuhaa, sormet liimassa, mutta mielikuvitus valloillaan. Jo lapsesta olen rakastanut kaikkea pientä askartelua: asuimme pienellä maalaiskoululla ja kaikki tarvikkeet olivat (puoleksi salaa) käytettävissäni. Niinpä tein silloin opettaja-äidilleni mallikappaleita, joita hän sitten teetti oppilaillaan. Viehtymys askarteluun on minulla edelleen.