Aamulla

Tila

nie

Yöt ovat vielä viileitä, Orotavassa aamutuimaan oli 13 astetta lämmintä. Päivällä on luvassa +22. Lunta on vuorilla vielä joitakin viikkoja, luulen.

Pakolaisasiat puhuttavat. Veneillä Afrikasta saapuneita pakolaisia on monella saarella ja heidän olosuhteensa vaihtelevat. Telttaleireissä asuvilla on näillä säillä öisin kylmää. Matkustusasiakirjoja puuttuu ja muitakin ongelmia on. Kenenkään intressi ei ole, että tulijat jäävät saarille, ei heidän itsensäkään. Useilla heistä on sukua Euroopassa. Espanjan hallituksen odotetaan ratkaisevan ongelman.

Uuden lentoyhtiön, Aerolinea Canarian, lennot saarten ja mantereen välillä suunnitellaan aloitettavan kesäkuussa. Toivottavasti aie toteutuu.

Päivän refrán: ”La práctica hace maestros”, ”Harjoitus tekee mestarin”.

Rokotuksista

Tila

cor

Kanariansaarten aktiivit koronatapaukset eiliseltä päivältä ovat kuvassa (RTVC.es:n aamulähetys).

Nyt on Espanjassa päätetty, että AZ:n rokotteen saavat seuraavaksi alle 55-vuotiaat poliisit, palomiehet, sotilaat, opettajat, apteekkihenkilökunta, fysioterapeutit ja muut trabajadores esenciales, ensilinjan välttämättömät työntekijät. Iäkkäämmät saavat muiden valmistajien rokotteen.

Karnevaaliaika alkaa pian, täkäläisille erittäin tärkeä juhlakausi, joka sekin on tänä vuonna toisenlainen. Karnevaalit järjestetään vaihtoehtoiseen malliin, esim. Icodissa pystytetään valokuvanäyttely kaduille: kuvat ovat aiempien vuosien karnevaalitapahtumista.

Päivän refrán: ”En boca cerrada, no entran moscas” eli suljettuun suuhun eivät kärpäset pääse.

Tila

inv

Tässä vielä kuvia meidän talvestamme. Lunta on vuorilla, kuten tavallista (kuva otettu aamuhämärissä), mutta kaupungissa on jo aurinkoista ja päivän tyypillinen talvilämpötila on +20.

Rokotekeskustelu käy kuumana myös Espanjassa. Tehoaako AZ:n rokote vai ei? Ja kenelle sitä annetaan? Nyt mantereella puhutaan jo taudin neljännestä aallosta. Meillä Teneriffalla koronaa on vähän, etenkin Puertossa ja Orotavassa, näissä kahdessa ”kotikaupungissa”.

Saarille Afrikasta saapuneet pakolaiset, migrantes, haluavat jatkaa matkaansa Espanjan mantereelle ja muualle Eurooppaan. Kanariansaarille he eivät ole aikeissa jäädä. Ongelmana on matkan jatkaminen.

Eilinen refrán, joka jäi käyttämättä: ”Invierno que mucho hiela, cosecha de fruta espera”, vapaasti suomennettuna: kylmän talven jälkeen on odotettavissa hyvä hedelmäsato. Tätä toivomme!

Lunta

Tila

lun

Älkää, ystävät hyvät, uskoko suomalaisia ”iltapäivälehtiä”! Ei missään asiassa, sillä ne haluavat vain sensaatio-otsikoita. Eilen toinen näistä totuudentorvista kirjoitti: Kanariansaaret peittyivät lumeen! Ei todellakaan peittyneet! Lumi satoi rinteille noin puolentoista kilometrin korkeuteen, kuten aina talvella. Nyt on Teide komea kermakakku.

Sadetta, siis vettä, saatiin kyllä reilusti kaksi päivää. Tänään paistaa jo aurinko.

Nyt AstraZenecan rokotteesta on tehty päätös Espanjassa: sitä annetaan vain 18-55 -vuotiaille, joille teho on riittävä.

Lluvia

Tila

sade

Eilen satoi, tosin ei koko päivää tauotta, mutta niin, ettei ulos tehnyt mieli kastumisriskin takia. Uskomatonta, mutta kanarioilta on ”tarttunut” tapa, ettei sateella kannata/halua/uskalla mennä ulos. Suomessa eivät pikku sateet tai isommatkin haitanneet, siellä oli vain kova pakkanen, joka haittasi ulkoilua.

Sade- ja tuulivaroitukset jatkuvat vielä tämän ja huomisen. Orotavan laakson rinteillä on lunta, Teiden tiet ovat pohjoisesta suljettuna koko viikonlopun, kerrottiin uutisissa. Etelästä pääsee Vilaflorin saakka.

Hyvänä uutisena mainittakoon, että koronaan sairastumisen käyrät ovat saarilla – ainakin toistaiseksi – kääntymässä vähä vähältä laskuun. Saarten koronarajoitusluokitus säilyy toistaiseksi ennallaan.
Espanjan terveysviranomaiset miettivät, pitäisikö AstraZenecan rokotuksen ikärajaksi asettaa 65 vuotta, sillä moni Euroopan maa on päätynyt tähän. Iäkkäämmät rokotetaan muilla rokotteilla, joiden teho on parempi. Suomi lienee eri linjoilla.

Päivän refrán on nyt helppo suomentaa: ”El que ríe el ultimo, ríe mejor” on meille tuttu sanonta: ”Joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa”.

Avisos

Tila

avi

Jo eilen oli taivas pilvien peittämä, Teide piilossa. Kukkiva kasvi kuvassa on aloe, niitä on täällä monenlaisia.

Tänään meillä on voimassa tuuli-, sade-, myrsky- ja lumivaroitus ja lämpötila laskee reilusti alle 20 asteen. Kylmää! Vettä voi sataa yli 15 litraa neliömetrille, ennustaa säätieto. Lumi ei onneksi sada tänne meren pinnan tuntumaan, vaan varoitus on annettu 1500 metriin ja siitä ylemmäs.

Rokotuksista keskustellaan täälläkin. Nyt mietitään, minkä ikäisille Astra Zenacan rokotetta annetaan. Eri maissa on erilaisia ikärajoja, jotka vaihtelevat 65-vuotiaista 80-vuotiaisiin. Ikääntyneillä rokote tehoaa huonommin.
Keskustelussa on myös Venäjän Sputnik-rokote, jota pidetään tehokkaana.

Kanarialla on ollut koronavuonna 2020 noin 70% vähemmän turisteja kuin vuonna 2019.

Päivän refrán: ”Si tienes pan y lentejas de qué te quejas”, suoraan käännettynä: ”Jos sinulla on leipää ja linssejä, mitä valitat?”

Mucha gente

Tila

gente

Eilen, vapaapäivänä, Puertossa oli paljon ihmisiä Liikkeellä. Muuallakin kuin muellella, josta kuvat. Esimerkiksi kävelykatu Charcolta San Telmolle oli niin kansoitettu, että kiersin rannan kautta. Maskit ovat onneksi kaikilla ja etäisyyksiäkin yritetään pitää.

”Talvi” saapuu uudestaan saarille. Loppuviikosta – jo huomisesta – ennustetaan sadetta ja viileää. Yksi kylmä sadejakso ei näköjään riittänytkään tälle talvelle!

Kanarian uutisista:
Huonoja uutisia taas, ikävä kyllä.

Pandemia on lisännyt merkittävästi saarten työttömyystilannetta. Työttömiä on ollut saarilla tammikuussa 280 000.

Tämän kevään karnevaalit järjestetään virtuaalisena.

Espanjan Congreso de Los Diputados kokoontuu tänään pohtimaan maan vaikeaa tauti- ja taloustilannetta sekä Katalonian asiaa.

Korona saarilla on lisääntynyt jonkin verran, mutta käyrä on tasoittumassa. Terveydenhuoltohenkilöstä ollaan erityisen huolissaan, koska heillä tartuntoja on ollut paljon tarkasta suojautumisesta huolimatta.

Päivän refrán oli taas vanhan toistoa, odotellaanpa uusia.

Värit

Tila

col

Kuvissa eilisen päivän ja illan ihastuttavat värit. Päivällä oli pilvetön sininen taivas ja illalla calima värjäsi punertavan auringonlaskun pastellisävyiseksi.

Tänään on Teneriffalla juhlapäivä: Virgen de Candelarian, Teneriffan suojeluspyhimyksen päivä, joka on pyhäpäivä ja vapaapäivä, osa kaupoista ja liikkeistä on kiinni. Candelarian juhlallisuudet ovat hyvin rajoitetut ja osin perutut, kuinkas muutenkaan näinä aikoina.

Koronan kolmas aalto jatkaa kulkuaan etenkin mantereella, mutta myös saarilla.

Rokotukset jatkuvat vanhuksille ja hoitohenkilökunnalle. Rokotteita on lennätetty saarille lisää.

Päivän refrán oli taas sama kuin yhtenä aiempana päivänä: ”Al pan pan y al vino vino”, selitys espanjaksi: ”Es un refrán popular que invoca la franqueza y la necesidad de hablar con claridad sobre las cosas. Se usa para exigir a las personas hablar de manera directa.” Ja suomeksi: Tämä on suosittu sanonta, jolla tarkoitetaan tarvetta puhua suorasukaisesti ja selvästi.
– Olen huomannut, että kanariot ovat selittelyn mestareita. Meille suomalaisille ei on ei ja kyllä on kyllä, mutta täällä olen huomannut, että sama suoruus ei välttämättä päde.

Saaret

Tila

isl

Vielä kaksi kuvaa lauantain retkeltä: yläkuva on El Tanquen Ecomuseon pihalta. Horisontissa näkyy La Palman ”kaksikyttyräinen” saari. Alakuvassa keskellä kuvaa pilvimerestä (ajoimme Teiden rinteellä) näkyy La Gomera, jonka takana häämöttää El Hierro. Selkeällä säällä naapurisaaren näkyvät, mutta monesti ne pysyttelevät piilossa. Vaikka Gran Canaria, Teneriffalta kaakkoon, näkyi, se jäi kuvaamatta, sillä moottoritie ei ole kuvauspaikoista ideaalisin.

Aamu-uutisissa korona ja rokotteet ovat taas ja edelleen pääaiheena. Saarista Gran Canaria jatkaa ”punaisella”, siellä aktiivista tautia on eniten, tämän hetken laskelmissa 1026 uutta tartuntaa viikossa (lisäys +124), Lanzarotella tauti vähenee 574 (-50) ja Teneriffalla tapauksia on 364 (-20). Muilla saarilla luvut ovat pieniä: Fuerteventura 62 (-39), Gomera 0 (-1), La Palma 3 (0), Hierro 17 (-4). Nämä lukemat ovat siis kaikki uudet tartunnat viimeisen viikon aikana.
Onneksi olemme täällä meren takana, sillä mantereella tilanne on aivan toinen.

Rokotteita on lupailtu (täälläkin!) tulevan lisää lähiaikoina.

Päivän refrán: ”Agua que no has de beber, déjala correr”. Tämä sanonta tarkoittaa, että on parasta olla puuttumatta asioihin, jotka eivät sinulle kuulu ja ”antaa veden virrata”.