Curso de español

Tila

cur

Kävin eilen tasotestissä espanjankurssia varten. Ei ollut mikään helppo testi: kolmeen kysymykseen piti vastata vähintään 150 sanalla kuhunkin ja sen jälkeen opettaja vielä haastatteli. Koulu on Instituto de Enseñanza Secundaria Agustín de Betancourt -yläkoulun yhteydessä Puertossa (Mercado Municipalin alapuolella). Kurssi alkaa maanantaina. Olisin joutunut klo 21 päättyvään iltaryhmään, mutta se on minulle liian myöhään. Niinpä pääsin pyynnöstäni yhtä tasoa vaikeampaan ryhmään, mutta aion yrittää parhaani. Muutaman vuoden tauko kursseissa on lisännyt motivaatiota!

Uutisista:
Koronarajoituksia on hieman lievennetty: yöravintoloita on avattu, myös päiväkeskuksia erityisryhmille avataan.

Minimipalkkaneuvottelut eivät vielä ole johtaneet toivottuun tulokseen; päätös siirtyy ensi vuoteen. Sähkön hinta on nyt 132,65€ Mwh. Uusiutuvan energian, mm. aurinkoenergian käytön lisäämisestä sekä teollisuudessa että asuintaloissa keskustellaan.

Puertossa on meneillään kesäkarnevaali tämän viikon ajan. Tapahtumia on mm. merivesialtailla ja San Telmolla.