Laava mereen

Tila

lava

Yläkuva on taas rtvc.es -lähetyksestä.
Alemmat kuvat ovat meidän Playa Jardinilta, jossa kaikki on, ainakin vielä, rauhallista.

Eilen illalla klo 23 laava virtasi mereen La Palmalla. Taas varoitellaan myrkkykaasuista, joita muodostuu kontaktissa veteen. Metalleja, joita laava sisältää ovat mm. elohopea, bromi ja arseeni. Vaarallisia kaasuja ovat mm. rikkiyhdisteet ja hiilidioksidi. Suojausta korostetaan: paitsi hengitystiet ja silmät, myös iho on suojattava vaattein. Vaarallisin alue on kolme kilometriä paikasta, jossa laava tavoitti meren. La Palma on julistettu nyt Espanjan hallituksen toimesta katastrofialueeksi. Miksihän vasta nyt?

Tämän aamun meteorologi ennusti, että tuulet kääntyvät idän suuntaan ja savua ja tuhkaa tulee siis Gomeralle ja jonkin verran myös Teneriffalle. Lennot kulkevat, vielä.