Orotavasta

Tila

teid

”Meidän” Teide ja näkymä Puertoon päin Orotavan suunnasta. Näkymä on oikeastaan La Paziin, Puerton keskikaupunki jää vasemmalle kuvan ulkopuolelle. Täysikuu oli komea, mutta kamera ei vielä suostunut yhteistyöhön.

Koronainfektiot ovat, ikävä kyllä, lisääntymään päin myös saarilla. Eiliseen päivitykseen lisäsin jo sen, että Lanzarote ja Fuerteventura ovat joutuneet keltaiselle, faasiin 2, taudin lisäännyttyä. Nyt Kanariansaaret alkavat taas vaatia rokotustodistusta autonomiaan saapuvilta ulkomaalaisilta, mutta myös mantereen espanjalaisilta. Yökerhoihin pääsyyn todistus vaaditaan myös.

La Palmalla vuori jatkaa aktiivisuuttaan, ilman laatu on huonontunut ja lentokenttä on taas tuhkapilven vaikutusalueella. Saarella järisee syvällä n. 35km maankuoren alapuolella.

Aamutelevisiossa ei enää esitetä sananlaskuja, mutta jokaisessa lähetyksessä on kevennyksenä ajankohtainen pilapiirros. Tänään siinä keskustelivat La Palman tulivuori ja koronavirus. Vuori kehuskeli sillä, kuinka paljon tuhoa hän on saanut aikaan. Koronavirus vastasi: -Aloittelija!