Talvi

Tila

invie

Kylmää ja lumista! Pakkanen on paukkunut noin -25 asteen tuntumassa täällä pohjoisessa Suomessa. Aikamoinen totutteleminen on ollut tähän noin viidenkymmenen asteen lämpötilaeroon, kun Teneriffalta lähdimme +25 asteen lämmöstä. Minkäänlaista Suomi-kaipausta en ole kokenut, eikä tänne hyytävään säähän saapuminen herättänyt innostusta.

Aurinko käväisee puolenpäivän aikaan hieman horisontin yläpuolella värjäten valkoista maisemaa hetken oranssiseksi. Miten sitä jaksoikaan asua täällä pimeyden ja kylmyyden maassa vuosikymmeniä?

Täällä asuvat lähiomaiset ovat kuitenkin se ainoa syy tulla käymään. Kunhan saadaan asiat järjestykseen, on onneksi paluumatkan aika.

Korona leviää edelleen ja tarttuu aiempaa herkemmin. Sen suhteen siis on samantekevää missä nyt on. Täytyy vaan luottaa siihen, että kolme rokotusta suojaavat edes jossakin määrin.