Uusi viikko

Tila

noch

Kuvat iltakävelyltä.

Näinä päivinä on täyttynyt kaksi vuotta pandemian alusta ja siitä kun julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Pahimmat ajat pandemiassa on onneksi jo ohitettu, tauti vähenee, joskaan ei vielä lopu eikä kadonne kokonaan koskaan.

Viikonlopun tärkeä tapahtuma saarilla oli hallituksen ja autonomioiden presidenttien (puheenjohtajien) kokoontuminen La Palman saarella. Kokouksessa käsiteltäviä asioita olivat paitsi pandemia, myös tarve energian (sähkö, kaasu, polttoaineet) hinnannousun rajoittamiseen, La Palman tulivuorituhojen korvaus ja tietysti myös sota Ukrainassa, pakolaistilanne ja rauhantoiveet.

Merkillepantavaa puheenjohtajien tapaamisessa oli, että monet heistä esiintyivät kuvissa ilman maskeja ja kättelivät toisiaan. Joko saamme pian vapautuksen maskien käytöstä?

Ukrainan sota jatkuu pelottavana ja masentavana, mutta sen enempää en ota siihen kantaa: niin paljon propagandaa puolin ja toisin on liikkeellä. Mistä suunnasta tulevat meidän (= Suomen) ”objektiiviset” uutiset?

RTVC.es:n aamukevennys: Pilakuvassa Vincent van Gogh maalaa maailmankuulua aurinkonkukkataulua ja sanoo: ”Tämä maalaus on miljoonien arvoinen ja syynä on auringonkukkaöljy.”