Tfe Sur

Tila

aer

Täysikuu. Kävimme illalla etelän kentällä hakemassa Suomesta tulleen ystävän. Samaan aikaan, muutaman minuutin erolla, Suomesta saapui kaksi konetta, Finnair ja Norwegian. Ne olivat viimeiset saapuneet koneet eilen. Siksipä tuloaulassa kuuli vain suomea.

Sotauutiset jatkuvat. Loppuuko sota koskaan sillä, että maat myyvät aseita toisilleen ”vihollisten” tappamiseksi? 1970-luvun rauhanliikkeen tunnuslause ’Miekat auroiksi’ pätee edelleen. Mutta aseteollisuus on niin suuri bisnes maailmassa, että siitä saatavista voitoista eivät halua luopua ne, jotka kaupoilla rikastuvat.

Espanjassa on kuljetusalan lakko. Tämä vaikeuttaa elintarvikkeiden kuljetusta ja esim. maitotuotteita pilaantuu. Energian hinta puhuttaa edelleen.
Ruoka kallistuu, mm. leivän hinta nousee.
Työttömyys, hintojen nousu ja covid seurauksineen ovat suistaneet ihmisiä köyhyyteen, pobreza severa. Puhutaan sosiaalisesta hätätilasta, emergencia social. Onneksi on hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka yrittävät osaltaan auttaa kaikista köyhimpiä, vaikka ratkaisu ongelmiin tämä ei olekaan.