Romeriat tulossa

Tila

puc

Nuo tavanomaiset kuvat ovat Puerton kirkkopuistosta – jouluvaloja ei ole vielä poistettu – ja näkymä San Telmolta. Kuvissa ei ole sinänsä muuta uutta kuin se, että ne on eilisellä päiväkävelyllä otettu. Sadekuurojen välillä oli hyvä sää.

****

Vieläkin koronauutiset jatkuvat. Uusi variantti, nimeltään Kraken, on taas uhkaamassa. Espanja vaatii kiinalaisilta maahan saapuvilta testiä ja maskia. Uusi variantti on tietojen mukaan aiempia tartuttavampi ja omikronia voimakkaampi taudinaiheuttaja. Espanjassa on todettu jo muutamia uuden variantin aiheuttamia infektioita.

Hyvä uutinen on se, että romeríat alkavat. Meille ja Puertossa oleskeleville tutuin on La Floridan romería, joka tänä vuonna on 29.1. eli perinteisellä paikallaan tammikuun viimeisenä sunnuntaina.