Taoro

Tila

tao

Kävimme Taoron puistossa katselemassa näkymää Puertoon. Varmaankin viisi vuotta on kulunut edellisestä kerrasta. Paikka olisi kyllä käymisen arvoinen useamminkin!

Päivä oli puolipilvinen, suuret aallot löivät rantaan. Belair ei ole noin vinossa mitä kuva antaa ymmärtää, kännykamera vääristää. Mutta paljon puhuttu Taoron hotellin remontti ei ole käynnissä. Tosin oli viikonloppu, mutta kaikki tuon aikoinaan hienon kasinohotellin tuntumassa oli ränsistynyttä, roskaista, ikkunoita rikki, verhot roikkuivat repaleisia. Ei elonmerkkejä, eikä mitään merkkejä siitä, että minkäänlaista kunnostusta olisi meneillään.

Kanarian hallinto on nyt huolissaan siitä, että Britanniassa alkaa kuukauden kestävä lockdown ja turisteja ei siis ole sieltä tulossa saarille. Näillä näkymin saksalaisia ja pohjoismaalaisia on kuitenkin tulossa helpottamaan saarten turismista riippuvaista taloutta.

Päivän refrán: ”El que parte y reparte se lleva la mejor parte”, jolle löytyi netistä käännös englanniksi: ”The person in charge of sharing out always keeps the biggest bit for himself”.

Certamen de arte

Tila

Cer

Osallistuin eilen Puerto de la Cruz en flor -tapahtuman maalauskilpailuun, joka oli CIT:n turistitoimiston organisoima. Maalausaika oli lyhyt, vain neljä tuntia, mutta kauniita töitä oli valmistunut. Töiden katselmus ja palkintojen jako olikin yllättäen järjestetty, suojaetäisyyksin. Paikka oli Café Lidon alapuolella, merivesialtaiden kupeessa. Tässä salissa toimi yksitoista vuotta sitten yksi ”Kopukka”, Caballo Blanco, turistien, suomalaistenkin, suosima tanssipaikka, joka on sitten muuttanut monta kertaa ja ilmeisesti jo loppunutkin.

Kaikki muut osallistujat olivat paikallisia, tai ainakin espanjaa puhuvia. Minä olin ainoa extranjera. Aiempina vuosina on ollut mukana muitakin muunmaalaisia.

Lämmin päivä, +28 meillä Orotavan mittarissa.

Olas grandes

Tila

flo

Eipä sattunut minun silmiini montakaan kukka-asetelmaa Puerton kaupungissa, vaikka yritin etsiä. Kirjastossa näytti olevan kukka-aiheinen valokuvanäyttely, mutta nykyään ei tee mieli sisätiloihin näyttelyihin.

Aallot meressä sen sijaan olivat katselemisen arvoisia. Meri kuohui ja korkeat aallot löivät rantaan. Meren voima on jotain, jota voi vain kunnioituksella ihailla. Onneksi tätä näkymää voi katsella rannalta, merelle ei olisi ollut asiaa nyt.

Hallitus on päättänyt, että hotelleihin tai vastaaviin majoituksiin saapuessaan turisteilla tulee olla mukanaan negatiivinen koronatestitulos, joka on otettu < 72 tuntia ennen matkaa. Ilmeisesti kuitenkin testi voidaan ottaa myös perillä.
Parlamentti vielä käsittelee asian ja tekee lopullisen päätöksen.

Päivän refrán: ”El que tiene boca se equivoca”. Sananlasku perustunee sointuvaan riimitykseen boca-equivoca. Sanonta merkitsee mahdollisuutta erehtymiseen. Sananmukaisesti ’jos on suu, voi erehtyä’.

El Trompo

Tila

tro

Eilen pistäydyimme El Trompossa ja Alcampossa. Tungoksia pystyi välttämään ja kaikissa kaupoissa oli käsidesiä tarjolla. Toisissa paikoissa se on hajustettua, se ei ole yhtään minun mieleeni. Hajuste tarttuu niin lujasti käsien ihoon, että se ei tahdo pesussakaan lähteä.

Puertossa on meneillään jokavuotinen Puerto de la Cruz en flor -tapahtuma. Kukka-asetelmia löytyy kaupungilta, täytyy käydä niitä etsimässä ja kuvaamassa tänään tai huomenna. Myös perinteinen taidekilpailu järjestetään, mutta tällä kertaa ilman ryhmäkokoontumisia.

Koronauutiset käsittelevät Euroopan uusia rajoituksia: monissa maissa sääntöjä tiukennetaan taas, Espanja, Saksa ja Ranska voimakkaimmin.

Päivän refrán: ”El que ríe el último, ríe mejor”, “Joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa”. – Pandemia ei taida naurattaa nyt ketään!

Turisteja taivaalla

Tila

ro

Parapentistejä leijailee taivaalla, turisteja lienevät, koska nyt ainakin saksalaisia ja brittejä on jo saapunut. Suomalaisia lennättää mm. tilauslento suoraan Helsingistä 19.11.

Saarille saapuville turisteille suunnitellaan nyt koronatestejä tullessa, mutta käytännöt ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Parempi olisi, jos testaus jo toimisi.

Etelän hotellit ovat alkaneet tarjota etätyötiloja niitä tarvitseville, hyvä idea, jos toimii.

Päivän refrán: ”Dime con quién andas y te diré quién eres”, ”Kerro minulle millaisia ystäväsi ovat, niin kerron sinulle millainen olet”.

Toque de queda

Tila

do

Jouluvaloja on jo ryhdytty virittelemään Charcolle, mutta ehkäpä niihin sytytetään valot vasta myöhemmin. – Puertossa oli eilen puoleltapäivin paljon väkeä, rannan terasseilla istuskelijoita ja ryhmä motoristejakin saapui paikalle.

Eilen alkoi poikkeustila, toque de queda, koko Espanjassa. Mutta Kanariansaaret ovat poikkeus paremman koronatilanteen takia. Meillä ei mikään muutu, toistaiseksi. Poikkeustila voi kestää puoli vuotta, toukokuun alkupäiviin saakka. Mantereella on öinen ulkonaliikkumiskielto, klo 23-06, mutta autonomiat voivat tilanteesta riippuen säädellä aikaa tunnin suuntaan tai toiseen ja päättää myös muista rajoituksista. – Espanjan poikkeustila oli päässyt jo Suomen uutisiinkin.

Päivän refrán: ”No por mucho madrugar amanece más temprano”; olisikohan tämän suomenkielinen vastine: ”Ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi”?

Paseo

Tila

pb

Meillä on ollut pari tuulista päivää, merellä vaahtopäitä.

Mantereella alkaa yöllinen ulkonaliikkumiskielto, mutta meillä saarilla ei, ainakaan vielä. Perjantain koronatilanne on kuvassa:

roj

Saarista siis vain Teneriffa on tällä hetkellä ”punaisella valolla”, eli tartuntojen määrä on yli 50/100 000. Suurin määrä tartunnoista on edelleen, kuten aiemminkin, Santa Cruzissa ja La Lagunassa. Kokoontumisrajoitus, maksimi 10 henkilöä, on voimassa 6.11. saakka ja baarien ja ravintoloiden on suljettava puoliltaöin. Mitä tuon päivämäärän jälkeen seuraa, sitä ei vielä tiedä. Toivotaan, että parempaa!

Viernes

Tila

oto

Yöllä on satanut. Nyt päivä valkenee hieman viileämpänä: mittari näyttää noin 20 astetta. Pitkän kuuman kauden jälkeen täytyy jo etsiä pitkähihaista päälle!

Nyt sekä saksalaiset että britit ovat sijoittaneet Kanariansaaret vihreälle listalle koronan suhteen, mikä tarkoittaa, että lentoja saarille lisätään ja karanteenia ei enää vaadita matkan jälkeen lähtömaassa. Turistit toivotetaan tervetulleiksi talouden tilanteen korjaamiseksi. Miten käy tautitilanteen?

Vakioaihe on saarille saapuneet venepakolaiset. Heitä on tullut tämän vuoden aikana Afrikasta jo yli 10 000. En vastusta pakolaisten saapumista: heillä on syynsä. Talouden ongelmia heidän vastaanottamisessa kuitenkin aiheuttaa: kuka maksaa?

Espanjan hallitus äänesti eilen äärioikeistolaisen Voxin välikysymyksestä, joka oli suunnattu hallituksen ja etenkin PSOE:n ja Unidad Podemoksen harjoittamaa politiikkaa vastaan. Äänestyksessä Vox jäi nolosti yksin. Hallitus sai luottamuksen äänillä 298 puolesta – 52 vastaan. Ainoastaan Vox äänesti epäluottamuksen puolesta, jopa Partido Popular puolsi hallitusta. – Yhtä nolosti kävi Suomen välikysymysäänestyksessä vastikään.

Päivän refrán: ”El que calla otorga”, ”Vaikeneminen on myöntymisen merkki”.

Otoño

Tila

Inv

Eiliset sateet ja tuulet toivat meille syksyn. Tältä se näyttää: aamulla lämpöasteita noin 20, banaanit pulskistuvat ja appelsiinit kypsyvät. Täkäläiset banaanit otetaan kasvista vihreinä, ja nopeasti ne sitten kypsyvät keltaisiksi. Alkaisi olla jo meidänkin banaanien korjuuaika. Tämä taitaa olla neljäs banaaniterttu, jonka olemme kasvattaneet täällä Orotavassa asuessa.

Aamu-uutisista: Pakolaisia kuljettaneita veneitä on tullut taas viime yönä Gran Canarialle, Arguineguiniin. Siellä on nyt noin tuhannen pakolaisen leiri, jota Cruz Roja España huoltaa. Pakolaiset haluaisivat Eurooppaan (siis pois saarilta). Neuvotteluja käydään Kanarian ja Espanjan hallitusten välillä, mutta vielä tuloksetta.

Päivän refrán: ”El que busca encuentra”, ”Etsivä löytää”.

Aviso de viento

Tila

avi

Tänään meillä on voimassa varoitus kovista tuulista. Voi olla, että se tällä kertaa pitää paikkansa, sillä tuuli puhaltelee jo kohtalaisen voimakkaasti puuskissa. Parempi varautua, siirrellä ulkokalusteita ja pysytellä sisällä.

Teidellä on ollut hattu, eilen jopa kolmikerroksinen, sitä en valitettavasti ehtinyt kuvaamaan. Jospa se nyt tiesi myrskyä, sadettakin on luvassa. Kuumaa on edelleen!

Eilinen päivä ei sitten mennytkään ihan tavallisesti. Kävimme yläkaupungissa, auto oli parkissa puolilaillisella paikalla, niinkuin täällä monella ja vielä paikassa, jossa auto on ollut aiemminkin. Kun palasimme, grua oli juuri hinaamalla autoa pois ja moottoripyöräpoliisi lähdössä. Kävelimme siis hinattujen autojen säilytyspaikalle Calle San Felipen toiseen päähän, josta auton sai lunastaa. Tuli sakko 200€ ja hinausmaksu n. 80€. No, kun sakon maksaa kahden viikon aikana, saa 50% alennusta. Arvaat, että harmitti!

Päivän refrán: ”Por la boca muere el pez”. Tämä tarkoitta sitä, että kala ei huomaa koukkua syötissä ja sen nielaistuaan peli on menetetty. – Enpä keksi suomalaista vastaavaa.