Vietimme tänään kotipäivää. Emme lähteneet mihinkään itsenäisyyspäiväjuttuihin, sillä tämä ”Suomi 100”-touhotus on saanut mielestäni liian suuret mittasuhteet, mutta siitä lisää jäljempänä.
Askartelin tonttuoven: se kuuluu olevan tämän joulun juttu. Ovia näin fb:ssa, missäpä muuallakaan. Olipa rentouttavaa ja ihanaa. Levynpalasia, pieniä listoja, kaikkea keräämääni (nauhoja, simpukoita, hopeatähtiä), akryylimaalia ja hippu mielikuvitusta. Nyt voi tontut tulla!
Sitten teimme kukkaruukut, joka syötiin multineen kaikkineen. Ruukku valettiin sulasta suklaasta paperimukiin, sen hyydyttyä ruukku täytettiin mascarponejuustolla, jota oli notkistettu sitruunamehulla ja seassa oli ananaspaloja. Mullaksi laitoimme tummaa keksimurskaa ja kasviksi oksan persiljaa (minttukin käy). Hyvää ja hauskaa!
Sitten vielä itsenäisyyspäivästä ja ”Suomi 100”-tapahtumista. Miten vielä jaksetaan hehkuttaa sota-aikaa ja pönöttää juhlapuvuissa presidentinlinnassa, kun maassa vanhuksia hoidetaan ala-arvoisesti, lapsiperheiltä ja opiskelijoilta leikataan etuja ja terveydenhuoltoa ollaan huonontamassa ja yksityistämässä?
Minunkin isäni oli sodassa, etulinjassa. Hän menetti viisi vuotta nuoruudestaan kauheissa oloissa ja sai omat traumansa – jotka osin ovat periytyneet minulle. Mutta nämä nuoret miehet pakotettiin sotaan, ei se ollut heidän halunsa. Ja näitä kauheuksia tapahtuu edelleen ja yhä tässä hullussa maailmassa. Lopettakaa siis sotien juhliminen! Olisi keskityttävä rauhan, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen.
