Bellevue

Tila

Bellevue

Bellevuen sairaala on San Fernandossa, arriba, ylhäällä. Täällä, vuoren rinteessa kun ollaan, paikat ovat yleensä joko arriba tai abajo, alhaalla. Puerton kaupunki on abajo ja sairaalalle on paljon helpompi hurauttaa taksilla (3e) kuin kavuta ylämäkeen.

Bellevuessa on sekä julkisen terveydenhuollon sairaalapaikkoja että privaattipaikkoja.

Kävimme katsomassa ystävää, joka toivottavasti pian päsee kotiin toipumaan!

 

Calle Valois

Tila

valois

Calle Valoisin päästä on tänään poistettu kaikki kukkaistutukset, puut kaadettu. Nyt odotellaan, mitä tulee tilalle!

Mueca 2

Tila

mueca2

Lisää Muecaa: kaupunkiin on saapunut paljon nuorta väkeä ja lapsiperheitä, jotka ovat tulleet katsomaan esityksiä. Katsomot ovat olleet aivan täynnä. Alakuvissa nuorallatanssija, joka oli myös taitava yleisönsä ottava koomikko. Taivaalla kaiken yllä leijaIi taas kamera.

Mueca

Tila

Tänä viikonloppuna Puertossa on Mueca 2013, teatteria, taikuutta, musiikkia ja muita esityksiä kaduilla, toreilla ja myös sisätiloissa. (Mueca = irvistys, virnistys.)

mueca

Päivällä näimme taikuruutta Plaza de Europalla, siitä yläkuva. Alakuvassa on lentävä, kauko-ohjattu kamera, jolla tapahtumaa voidaan kuvata monesta suunnasta: ylhäältä, alhaalta, läheltä ja kaukaa; enää ei tarvita helikopteria tähän tarkoitukseen.

Gran Canaria

Tila

gc1

Naapurisaari Gran Canaria näkyi tänään horisontissa harvinaisen hyvin, kun ajelimme TF-5 -tietä kohti Santa Cruzia. Useimmiten saari on näkymättömissä.

Exposaldo -messuilla Santassa oli myytävänä kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta; ihmeellinen ikkunanpesin tuli ostetuksi.limpiacristales

 

Beatles

Tila

Beatles

Puertossa on vietetty Beatlesien kaupungissa käynnin 50-vuotispäiviä jo parin viikon ajan. Monia tapahtumia on ollut, mutta en ole ehtinyt kuin sunnuntaina kaupunginorkesterin Beatles -laulujen esitykseen Plaza del Charcolla. Tänään instituutilla on teeman viimeinen luento.

Viikonloppuna pitää kiirettä: Mueca Puertossa, Exposaldo Santa Cruzissa, Fiesta Candelariassa, Folclorea Realejoksessa…

Josefina Aleman

Tila

josefina

Eilen kävimme Josefina Alemánin meksikolaislaulujen konsertissa Timanfayassa. Kannatti käydä: laulut olivat kauniita ja koskettavia, muutama oli myös aiemmin kuultu ja siis tuttu. Laulajatar on chicharrero – santacruzilainen. Hänen vanhempansa ovat kanarialaisia alkuperää ja lapsuusvuotensa hän on viettänyt Venezuelassa. Laulajana hän on kansainvälistä tasoa. Meksikolainen musiikki kuulosti mukavalta; taustalaulajamiesten naurut hauskalta.

PS Viikonloppuna vietetään Muecaa, ohjelmaa ympäri kaupunkia.

La Casona

Tila

Casona2

Tuli testattua (jo toisen kerran) La Casonan kalavarras. Hyvää oli ja miljöö on mukavan rauhallinen, vaikka Charcon reunalla onkin.

Sokeria

Tila

azucarPinoleren sunnuntaitorilla Plaza de Europalla myytiin – käsityöläistuotteiden lisäksi – sokeriruo’oista puristettua mehua. Ei tehnyt mieli maistaa…