Certificado de viaje

Tila

Kävin ayuntamientossa, kaupungintalolla, hakemassa certificado de viajen, todistuksen, jolla Kanariansaaren residentti saa alennusta matkoista mantereelle tai saarten välillä. Certificado on voimassa vain puoli vuotta, siksi taas tarvitsin uuden. Matkaa varatessa residenttistatusta kysytään ja lentoasemalla/laivasatamassa dokumentti täytyy näyttää.

Nykyään cita previa, ajanvaraus kaupungintalolle tehdään netissä, mutta sen lisäksi kaupungintalolla täytyy ottaa automaatista vielä jonotusnumero.

Meillä satoi illalla ja yöllä. Kaduilla oli lätäköitä ja pientä tihkua saatiin vielä aamulla. Hyvä! Saisi sataa enemmänkin, sillä niin kuivaa on ollut. Kovia tuulia on ennustettu myös.

Uutisista:

Puerto de la Cruzissa on 42 hylättyä autoa poliisin hallussa. Ellei omistajia löydy, autot romutettaneen.

Ikävämpi asia on se, että rasismia ja muukalaisvihaa on ilmennyt täälläkin. La Lagunassa yliopiston kampukselle muistomerkiksi tuotu patera, pakolaisvene, on poltettu viikonloppuna.
Vene oli muistuttamassa viime aikojen pakolaisdraamasta, vaarallisesta merimatkasta Afrikasta saarille.

Orotavassa

Tila

ayu

Teidellä oli eilen vahva pilvihattu. Ilmat kylmenevät siis lähipäivinä ja sateitakin voi tulla. Päivälämpötila meillä on kuitenkin yli 20 astetta.
Orotavan kaupungintalon pihalla uusitaan laatoitusta. Ehtivätkö jouluksi rakentamaan seimen? Ohi ajettaessa näytti, että Belen-hahmoja oli Plaza de la Constitutionilla.

Aamu-uutisissa tutut aiheet toistuvat:
Saarille on tullut vuorokauden aikana kymmenen pakolaisvenettä, osa tulijoista on ollut huonokuntoisia.
La Palman yllä purkausalueella on suuri pilvi tuhkaa ja kaasuja, joiden myrkyllisyyden takia 3000 asukasta on määrätty pysyttelemään ainakin tänään sisätiloissa ikkunat, ovet ja ilmastoinnit suljettuina.

Korona: Fuerteventura ja Lanzarote jatkavat edelleen keltaisella, muut saaret, myös Teneriffa, vihreällä.

Kiireitä

Tila

ayu

Mitä te siellä Teneriffalla teette? Miten saatte aikanne kulumaan? Näitä kysymyksiä kuulee aina silloin tällöin Suomessa, kun tapaa ihmisiä, jotka ajattelevat, että Kanariansaaret ovat vain rantaa ja ravintoloita. Nämä kyselyt huvittavat meitä monesti ja tulevat mieleen varsinkin silloin, kun on kiireinen päivä. Eilen oli sellainen.

Aamulla piti kiirehtiä Puertoon vakuutusyhtiön ’tecnicon’ takia. Hän saapuikin ajallaan, jopa hieman etuajassa. Mutta yläkerran asukas ei ollut kotona, joten asia jäi vielä kesken. Minulle soitetaan sitten, kun prosessi jatkuu. Minun ei tarvi tehdä mitään, vakuutus hoitaa.

Sittenpä piti kiirehtiä Orotavan kaupungintalolle (sieltä kuvat), sillä minulla oli varattu aika, cita previa, certificado de viajea varten. Jos joku ei muista tai tiedä, residencian (oleskelulupa) omaava ja empadronamienton (kaupungin asukkaaksi kirjautuminen) omaava saa tuolla dokumentilla 75% alennuksen matkasta saarelta toiselle tai saarelta mantereelle, siis Espanjaan. Certificado on voimassa vain 6 kk, lyhyen aikaa!

Sen jälkeen oli palattava takaisin Puertoon, jossa ehdin viettää pienen siestan ennen espanjan kurssin alkua. Turhaan huolehdin tasosta, se oli juuri minulle sopiva, ei liian helppo, mutta ei liian vaikeakaan. Kielioppipainotteinen, siitä pidän. Osallistujien ikähaitari oli 31-80v. Kaikki olivat asuneet pitkään, vuosia, saarella. Eikä muita suomalaisia kuin minä, hyvä. Kerrattiin verbien aikamuotoja. Minua kiinnostaa kovasti erot castellanon, virallisen espanjan, ja Kanarialla puhuttavan kielen välillä. Niitäkin opin uusia. Opettaja onneksi perehdytti meitä myös näihin eroavaisuuksiin. (Kieliopista pitäville tiedoksi, että Kanarialla ei käytetä preterito perfekto compuestoa – haber + participio – vaan preterito perfecto simpleä, mantereella ppc:tä käytetään).

Uutisista:
La Palmalla järisee. Saarella on annettu keltainen varoitus maanjäristysten varalle saaren eteläosissa. Viikonlopusta lähtien saarella on ollut lukuisin pieniä järistyksiä, joita osa on ollut tunnettavissa. Maankuoren alla sijaitseva magma liikahtelee kilometrien syvyydessä. Jännityksellä odotetaan, mitä on tulossa.

Mantereella Malagan seudun suuri maastopalo on saatu sammutettua.
Espanjan hallitus ja Katalonian edustajat neuvottelevat alueen itsenäisyyspyrkimyksistä.

Päivän refrán: ”El hombre y el oso, cuanto más feo hermoso” – ’mies ja karhu, mitä rumempi, sitä ihanampi”.

Ayuntamiento

Tila

doc

Sain eilen kirjeen, että residencia ja osoite on päivitettävä kaupungintalolla, jotta pysyy kaupungin ”kirjoissa” (Padron Municipal de Habitantes de Municipio). Siispä aamulla ensimmäisenä menin passin ja residencia-kortin kanssa Orotavan kaupungintalolle. Aiemmin ei tämmöisiä ajantasalle saattamisia ole tarvittu, mutta eipä tuosta haittaakaan ole. Ainakin paikallisvaaleissa tietävät sitten antaa äänestysoikeuden.
Asia hoitui nopeasti, jonoa ei ollut ja vain pari allekirjoitusta tarvittiin.

Puertossa on eilen ja tänään ollut yritys siirtää Afrikan pakolaisia Santa Cruziin leirille. Osa heistä on kieltäytynyt, osalla tulijoista ei ole vielä tarkistettu ikää, sillä alaikäisillä pääsy eteenpäin on ilmeisesti nopeampaa. Osa on lähtenyt bussikuljetuksella kohti Santaa. Paikalliset vapaaehtoiset ja punainen risti ovat vieneet elintarvikkeita pakolaisille: sitäkin näytettiin aamu-uutisissa. – Tätä kirjoittaessani tilanne on vielä meneillään Avenidalla Concordian edessä.

Päivän refrán: ”El sol de verano ablanda la cera y endurece el barro”, sananmukaisesti ”Kevätaurinko pehmentää vahaa ja kovettaa savea”. Tämä kuuluu luontoon ja säätilaan liittyviin sanontoihin, joita espanjan kielessä(kin) on useita. Suomessa sanotaan mm. ”Kevät keikkuen tulevi” (Kalevala).

Ayuntamiento

Tila

ayuntamiento

Kävimme Orotavan ayuntamientolla, kaupungintalolla. Pihalla on tekeillä perinteinen hiekkamaalaus: se tärkeä päivä, jolloin kukkamatot ja hiekkamaalaus ovat valmiit on 11.6. Kannattaa laittaa kalenteriin!

Meillä oli kuitenkin virastoasiaa. Kävimme (jo toisen kerran) kysymässä, mikä talomme virallinen osoite on. Viimeksi saimme vain nopeasti ”heitetyn” osoitteen, jota emme itsekään uskonut todeksi. Ongelma on se, että portti = sisäänkäynti on kadulla, joka on osittain umpeen kasvanut ja katu kulkee ainakin kahdella nimellä. Taksin tilaamme tarvittaessa pääkadulle, viereiselle.

Nyt rekisterin pitäjä otti kysymyksemme todesta: saimme ihkauuden osoitteen! Nimet ovat kuulemma vuosien varrella vaihtuneet kadullamme monesti. Nykyisen nimen kyltit ovat vasta tilauksessa, nyt kadulla ei ole kylttejä ollenkaan. Kuinkahan pitkään niitä saa odotella?

Googlaamalla osoitetta ei löydy! Mutta virallinen leimattu paperi, jossa on uusi osoite, meillä on. Se täytyisi ilmoitella nyt eri virastoihin. Löytääköhän posti koskaan perille?