Blogin kohtalosta

Tila

Blogissa on ollut tauko ja olen matkustellut nyt Suomessa ja tehnyt yhden pikkureissun Tallinnaan. Matka on kulkenut näin: Hyvinkää – Tallinna – Hyvinkää – Oulu – Kemi – Oulu – Hyvinkää. Syksy alkaa kääntyä talveksi täällä Suomessa ja pakkasasteet eivät miellytä; mieli palaa Puerton lämpöön. Sinne olisi lähiaikoina aie.

Olen miettinyt sitä, lopettaisitko blogin vai jatkanko. Teneriffan asioista olen kirjoittanut paljon, alanko toistaa itseäni jos jatkan? Saarella olisi tosin vielä paljon minullekin uutta nähtävää ja koettavaa. Omasta elämästä en kovin henkilökohtaisia asioita halua jakaa. Asiatietoa mm Teneriffasta saa hyvin muualtakin netistä, mm facesta, siellä Pohjois-Teneriffan suomalaiset -ryhmästä.

Toisaalta olen jo näinä vuosina niin tottunut ajattelemaan asioita blogin kannalta, että tuntuu tyhjältä, kun ei katsokaan maailmaa ”blogilaseilla”. – Joten, ehkäpä jatkan taas!

Aviso amarillo

Tila

para

Kuvat ovat Duraznosta ja La Pazin näköalatasanteelta eilen alkuillasta.
Etelässä päin ja siis vuorilla oli tummia pilviä ja muutamia pisaroitakin ripotteli Orotavassa. Meren yllä oli vielä sininen taivas ja poutapilviä.

Tänään saamme ehkä sadetta, sillä La Palmalle ja Teneriffalle on annettu keltainen sadevaroitus. Gran Canarialla on satanut rankasti jo eilen.

Tänään täytyy alkaa pakata käsipakaasia. Suomen matka alkaa ylihuomenna. Matkustan taas hyvin vähin tavaroin, sillä se on helpointa. Tällä reissulla viivyn, jos kaikki menee suunnitellusti, vain kaksi viikkoa, mikä on riittävästi Suomessa.

Kun muutin Teneriffalle lähes 13 vuotta sitten, mietin, mitä tulen Suomesta kaipaamaan. Tiedän elämänmuutoksen tai maailmalle lähdön teoreettiset vaiheet: kuherruskuukausi, kulttuurishokki, hyväksyminen ja varsinainen sopeutuminen.

Minun tapauksessani nämä eivät ole toteutuneet. En ole kokenut kulttuurishokkia, vaan olen siirtynyt suoraan hyväksymis/sopeutumisvaiheeseen. – Me 1970-luvun nuoret kasvoimme maailmankansalaisiksi.

Täällä on ollut hyvä asua nämä vuodet. Toivottavasti jatkossakin. En kaipaa Suomesta sinänsä mitään. Ehkä siksi, että muuttojen takia en ole mistään kotoisin, enkä siis ole juurtunut mihinkään. Ainoa, keitä ikävöin ovat siellä asuvat lähiomaiset: kaksi poikaani, lapsenlapsi, äitini.
Siksipä sinne matkustan taas.

Mutkia matkassa

Tila

Lähdimme Tenerife Nortelta tiistaiaamun valjettua Air Europan koneella kohti Madridia.

Matka meni mukavasti torkahdellen ja kone oli aikataulussa. Sitten alkoivatkin mutkat matkassa: Air Francen kone saapui myöhässä ja Pariisiin saavuttiin tuntia liian myöhään. Juoksimme taas pikavauhtia terminaalista toiseen Charles De Gaullella, mutta turhaan! Lento, jolta myöhästyimme, oli illan viimeinen Finnairin vuoro Suomeen. Niinpä jouduimme jäämään yöksi Pariisiin.

Air Francen laskuun ruokailimme Hippopotamus-ravintolassa kentällä. Saimme myös voucherin yöpymistä varten. Pienen etsinnän ja kyselyn jälkeen pääsimme B&B -hotellille. Täytyy ikäväkseen kertoa, että asiakaspalvelualttius ja -taito eivät vakuuttaneet: kysymyksiin vastattiin yleensä ranskaksi ja ystävällisyys oli jäänyt Teneriffalle! Air Francen nuori virkailija oli kyllä ystävällinen ja englannintaitoinen, mutta ei osannut hoitaa asioita ihan oikein…Yösija oli kelvollinen, kuitenkin.

Aamulla ongelmat jatkuivat: herätys viideltä, pikainen aamiainen ja kiireellä yritys Finnairin lähtöportille: pettymys! Meille ei ollutkaan varattuja paikkoja lennolle, vaikka niin oli luvattu. Jouduimme taas odottamaan seuraavaa lentoa, klo 10.50 lähtevää.

Vihdoin pääsimme koneeseen ja Suomeen, mutta ei tässä vielä kaikki: matkalaukut jäivät jonnekin, taas! Taisi olla laitimmainen kerta, kun otan pomppulennon Pariisin kautta.

Laukkuja odotellessa toipuilen mutkikkaasta matkasta.

Matka Puertoon

Tila

Matkalla Puertoon: Helsingissä täytyi lähtöselvitys tehdä automaatilla, muutoin virkailijat eivät suostuneet millekään – neuvoivat tosin automaatin käytössä. Sen lisäksi epäilivät, että koneenvaihto ei Pariisissa onnistu, koska aikaa on vähän ja De Gaulle on tunnetusti vaikea kenttä. Sinivalkoiset siivet olivat jo lähdössä puoli tuntia myöhässä.

Pariisissa olikin juostava ja juuri ja juuri ehdimme viimeisellä kutsulla vihonviimeisten joukossa koneeseen, onneksi.

Madridista, jossa vaihto sujui mallikkaasti, Air Europa kuljetti kotisaarelle.

Siellä se jo näkyy, ihana Teide!

– Muuten kaikki hyvin, mutta nyt odotellaan Pariisiin jääneitä tavaroita…

Pakkaa ja punnitse

Tila

Tänään on pakkaa ja punnitse -päivä. Huomenna matka käy Helsingin – Pariisin – Madridin kautta Tenerife Nortelle ja Puertoon, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Suomeen tullessa iso matkalaukku jäi Pariisin (mutta tuli perille kolmen päivän kuluttua), toivottavasti laukku seuraa nyt mukana koko matkan ajan.

Matkalla Ouluun

Tila

Matkalla Ouluun: sää on tänään ollut puolipilvisen aurinkoinen, mutta kylmä, +9 astetta aamulla lähtiessä. Sadepilvet välillä ripsuttelivat vettä. Olisi pitänyt ottaa nahkatakki Puertosta mukaan, nyt sillä olisi ollut käyttöä.

Koivunlehdet ovat pienempiä kuin Etelä-Suomessa, viljelijät näyttävät vasta aloittelevan kylvötöitään.

Kuvassa Kainuun vaaramaisemaa