Longueran Titsa

Tila


Kävin Longuerassa, joka on Realejosia. Nyt pääsin perille suoraan Titsalla 381. Se vihjeeksi nyt muillekin: 381 lähtee Plaza de Los Catolicosilta, sieltä, mistä Loro Parkin junakin ja ajaa läpi kaupungin, pysäkki mm. Correosin, postin, kohdalla. Siitä nousin kyytiin. Päätepysäkki on Longuerassa. Lyhyen matkan hintakaan ei päätä huimaa, 1,15€.

Tällä Titsalla pääsee kätevästi mm. Toscalin Lidliin, jos sinne haluaa.

Toisessa kuvassa on ”suomalaisia sämpylöitä”, bocadillos finlandeses. Niitä myydään Puertossa, siinä yhdessä ketjussa, jota en niin halua mainostaa ja johon kuuluu suuri osa mm. Charcon ravintoloista. Ovat boikottilistallani. Turistipyydys tämäkin. Mikähän tekee täytetyistä sämpylöistä suomalaisia?

La Palman maastopalo jatkuu, ikävä kyllä. Osittain sitä on saatu hallintaan, mutta ei vielä kokonaan. Toivotaan parasta!

Vaaliväittelyt alkavat tänään Kanarian televisiossa illalla. Vaalithan ovat jo 23J eli heinäkuun 23. päivä.

Pikakäynti Santa Cruzissa

Tila

Qui

Kävin Santa Cruzissa ensimmäistä kertaa pariin vuoteen, sillä korona-aikana sinne ei haluttanut mennä ollenkaan. No, nytkin kävin vain Intercambiadorin (linja-autoaseman) lähistöllä vastaanotolla Quironsaludissa. Sielläkin ensimmäistä kertaa.
Meillä Puertossa ja Orotavassa eivät kaikki lääketieteen erikoisalat ole edustettuna, mutta on helppoa Titsan kyydissä ajella pääkaupunkiinkin.

Titsat olivat kumpaankin suuntaan aivan täynnä ja turisteja enimmäkseen. Huomaa, että matkailijoita on liikkeellä: saksaa, englantia, suomea, ruotsiakin kuului.

Sairaaloiden urgenciat (päivystysvastaanotot) ovat vaikeuksissa, sillä potilaita on liikaa, eikä jatkosijoituspaikkoja löydy. Korona-aika jätti – ilmeisesti kaikkialla – hoitovelkaa ja nyt jylläävät hengitystieinfektiot täyttävät päivystykset.

Loppuviikolle luvataan voimakkaita tuulia ja aaltoja: borrasca Atlantilta on lähestymässä. Turisteja saisi taas varottaa meren iskuista aallonmurtajille (golpe del mar)!

Titsalla

Tila

tit

Tulin eilen aamulla pitkästä aikaa Titsalla Orotavasta Puertoon. Ripsi hieman vettä, mikä on piristävää kuumuuden keskellä. Myös öisin on satanut vähän. Päivällä mittari näyttää muutaman asteen alle 30˚C.
Meillä täytyy käyttää maskia vielä julkisessa liikenteessä kuten Titsoissa ja takseissa. Maski tahtoo unohtua jo matkasta. Tietysti myös terveydenhuollon laitoksissa ja mm. apteekissa maskia on vielä käytettävä.

Espanjan mantereella palaa vielä! Nyt pahat palot tekevät tuhoa Valencian seudulla. 10 000 hehtaaria on palanut. Ja koko Etelä-Eurooppa kärsii kuivuudesta helteiden jälkeen: suuret joet ovat kuivumassa.
Meillä kuivuusongelma ei onneksi ole niin paha.
Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, Teneriffalla valmistetaan jääpaloja juomiin Manner-Espanjan tarpeeseen. Jäät kuljetetaan kylmäkuljetuksella laivalla perille.
– Uutiset kertoivat asiasta muutama päivä sitten.

Titsa

Tila

tit

Tänään asiapäivitys: Titsan aikataulut ja linjat ovat muuttuneet! Muutos tuli voimaan 15.12.
Esimerkkejä:
Titsa 103 kulkee nykyään Botanicon kautta ja menee Lagunan guagua-asemalle pysähtyen siellä, jatkaa Santa Cruziin. Titsa 102 kulkee saman reitin, mutta Arenasin kautta.
Titsa 350 on lopettanut kokonaan, Alcampoon pääsee 352:lla ja 363:lla. Tulin Puertosta Orotavaan 352:lla, se kierteli monia lenkkejä ja liikenneympyröitä. Ja mm. Orotavan alapuolelle on tullut uusi pysäkki Enlace La Orotava…
Opettelemista tässä vielä on.

Tänään guagua-asemilla jaettiin uusia aikatauluja ja myös opastajia oli paikalla.

Titsalla

Tila

tit

Matkaväsymys levätty ja arkirutiineihin palattu. Kävin asioilla Santa Cruzissa ja Lagunassa, ajelin sekä titsalla että tranvíalla. Uusi Ten+ -kortti on kaikkien alennusta haluavien otettava käyttöön, sillä vanhojen bonojen käyttö loppuu 2.9.2018. Rahalla tietysti saa maksaa edelleen, mutta hinta on silloin kalliimpi.

On lämmintä ja aurinkoista, kolmisenkymmentä lämpöastetta.

Lataus

Tila

ten

Latasin kokeeksi uutta ten+ Titsa-korttia netissä. Se oli helppoa, nettipankki toimi kuten missä tahansa ostossa. Yllä olevat kuvat eivät toimi linkkinä, ovat vain esimerkkinä, mutta oikean reunan linkeistä löytyy pääsy k.o. sivulle. Kortti täytyy ensin rekisteröidä (= crea una cuenta) sivulla, jotta sitä voi ladata.

Tietysti korttia voi ladata lipunmyyntipaikoissakin, jos haluaa.
Huomioitavaa on, että nettilatauksessa raha ei näy kortin tiedoissa heti, vaan sen ilmestyminen saldoksi voi viedä muutaman tunnin. Näin ohjeistettiin, syytä en tiedä.

Lähden tänään käymään Lagunassa, kokeilen, joko lataus näkyy Titsan lukijalaitteella.

P.S. Uusi saldo näkyi jo Titsan laitteessa.

Kortti käytössä

Tila

mar

Meri oli eilen hopeinen. Tarkkailepa sinäkin meren väriä, kuinka se muuttuu: hopeisesta harmaaksi, sinisen eri sävyt, rannan aaltojen turkoosinvihreys…

Käytin ensimmäistä kertaa Ten+ -korttia. Sitä vipautetaan ensin kuljettajan kassakoneen lähellä olevalle laitteelle: vihreä valo. Eikä tarvitse sanoa mitään! Pysäkillä, millä haluaa poistua, korttia vipautetaan taas toiselle koneelle auton keskiosassa lähellä poistumisovea: vihreä valo. Ladattu raha vähenee kortilta matkan pituuden perusteella. Helppo käyttää muuten, mutta kortti pitää olla käsillä sekä autoon tullessa että poistuessa.

Titsa

Tila

image

Kävin Titsalla Santa Cruzissa. Titsa on uusinut kalustoaan. Onnistuin matkustamaan ihan uudella bussilla, (guagua se kyllä tällä kanarian kielellä on). Autossa näytti olevan uudet selkeät näyttötaulut, usb-liittymät jokaisen penkin kohdalla, hyvät paikat liikuntavammaisille, turvavyöt ja hyvä ilmastointi. Liikkuminen julkisilla täällä on halpaa, Puerto de la Cruz – Santa Cruz väli 3,45€ ja Tranvíaan ilmainen vaihto.
Vihje: Jos haluat matkata tuon välin vielä halvemmalla, 2,90€, mene Titsalla La Lagunaan, vaihda sieltä Tranvíaan, niin saat maksutta loppumatkan.
Vihje 2: Pohjoisen lentokentälle maksu on kalliimpi kuin La Lagunaan, vaikka matka on lyhyempi. Siksi, vaikka olisi menossa kentälle, kannattaa lippu ostaa La Lagunaan ja jäädä silti kentällä pois. Tämän vihjeen antoi jo espanjanopettaja aikoinaan. Ja bono-kortti tietysti täytyy olla, rahalla ei kannata maksaa ollenkaan.