New Yorkiin

Tila

ny

Matka New Yorkiin sujui hyvin, vaikkakin Madridissa piti juosta (ja pari km ajaa junalla) lähtöportille toiseen terminaaliin. Täytyy kehua Iberiaa lentoyhtiönä, toimi hyvin, oli ajallaan ja palvelu ystävällistä.

JFK:n kentällä poikani oli vastassa ja sitten ajettiin keltaisella taksilla Manhattanille Hotel Janeen. Se on vanha historiallinen hotelli, johon Titanicista pelastuneet majoitettiin.

Väsymys ja jet lag olivat eilisen. Tänään lisää itse kaupungista.

Tenerife-Madrid

Tila

vue

Matka alkaa. Onneksi lähtö Madridiin on pohjoisen kentältä, niin kotoa oli lyhyempi matka, eikä tarvinnut ihan aamuyöstä lähteä. En kuitenkaan osannut jännitykseltäni nukkua, mutta se on tavallista minulle.

Madridissa sitten täytyy vaihtaa terminaalia, junalla, ja vaihtoaikaa on vain reilu tunti. Katsotaanpa sitä sitten siellä.

– Pohjoisen kentälle on remontin jälkeen ilmestynyt mukavan näköisiä lepotuoleja (yläkuva).

Uutta satoa odotellessa

Tila

nu

Yllättäen toinen banaanikasvimme näyttää alkavan kukkia! Entistä satoakin on vielä syömättä, mutta saahan näitä uusia vielä tovin odotella.
Appelsiinit ovat vielä vihreitä ja hieman pölyisiä kaiken sen caliman jälkeen, mitä täällä on tänä kesänä leijaillut ilmassa.

Huomenna on sitten se odotettu päivä, kun lähden kohti New Yorkia. Laukut on pakattu, kone lähtee aamulla. Morsiuspari, poikani ja miniä, sekä miniän äiti ja sisar tulevat Suomesta, tyttäreni Berliinistä. Jännittävää ja tunteikasta, kolme (pientä) pakettia nenäliinoja on varattu ilon kyyneliin.

P.S. Kävijälaskuri blogista on kadonnut. Harmi, lähes 300 000
kävijää. En tiedä, saako sitä palautettua, enkä nyt ehdi asiaan perehtyäkään. Luotan kuitenkin teihin vakiokävijöihin oli laskuria tai ei. Kiitos teille, että jaksatte kulkea mukanani!

Pinolere

Tila

pi

Tänä viikonloppuna (pe-su) vietetään Pinoleren museoalueella perinteisiä artesaanimarkkinoita, Feria de artesanía Pinolere. Tänään sinne vielä ehtii.

Me kävimme siellä eilen ja ehdimme juuri ennen sadetta kiertää koko alueen. Monenlaisia käsityötuotteita siellä oli ja tämän vuoden erityisteemana ovat sorvatut puutyöt. Teema vaihtelee vuosittain, olen käynyt mm. mustan possun feriassa ja juustoferiassa.

Nukkekotiin sain täydennystä: kanarialaisen parvekkeen.
bal

Guachinche

Tila

gua

Kävimme pitkästä aikaa syömässä Carlosin guachinchessä Barranco Las Lajosissa. Olipa taas niin maukasta ruokaa: isännän tekemää oliiviöljyllä kostutettua yrttimaustettua salaattia Serranon kinkulla, costillas con papas fritas ja talon erittäin täyteläinen punaviini. Mielestäni tämä on seudun paras guachinche, vaikeasti alkuun löytyvä, mutta meidän automme osaa sinne jo melkein itsestään.

Muutenkin guachincheja kannattaa suosia, ne ovat paikallisten omia pienyrityksiä. Täällä Teneriffan pohjoisessa niitä on paljon, mm. Orotavan ja Matanzan alueilla. Me täällä asuvat annamme mielellämme vihjeitä paikoista.

Sadetta luvassa

Tila

sad

Sadetta on luvattu loppuviikolle. Tummia pilviä on jo saapumassa.

Olen mietiskellyt kulttuurieroja, joihin täällä törmää. Kävimme taas eilen kanarioystäviemme luona ja siksi mietin asioita, joita tuli esille ja mitkä tilanteet ovat erilaisia. Näitä tuli mieleeni:

1. Poskisuudelmat, besos. Niitä annetaan mennen, tullen ja vaikka olisi aika vasta nähty, esim. eilen. Poskisuukkojen laatu (posken hipaisu tai kauempana suoritettu supsautus – tai ihan oikea pusu poskelle) osoittaa ystävyyden läheisyyden.
Ja ensin oikealle, sitten vasemmalle! Miehet yleensä kättelevät ja taputtelevat toisiaan olkapäälle. Naiset besottelevat (poskisuutelevat) ja miehet naisia myös.

2. ¡Guapa! Sievä, kaunis! Se pitäisi aina muistaa sanoa naisille tavatessa. Ja jos on jotakin uutta/kaunista päällä niin silloin etenkin. Tässä olen mokannut monesti. Suomalainen on näköjään huono kehumaan. Ystävättäreni sanoo minulle aina ¡Guapa!, vaikka ei niin aihetta olisikaan. Eilen hän huomautti minua siitä, kun en muistanut kehua häntä. Seuraavalla kerralla täytyy muistaa.

3. Ruokapöydässä pitää puhua. Yhtäaikaa. Ja kuunnella kaikkia. Mitään suomalaistyylistä yksi puhuu ja muut kuuntelevat, sitä ei täällä harrasteta. Jos olet hiljaa, sinua vaivaa joku asia/olet surullinen tms. – Tahtoo korvat/aivot väsyä, kun kuuntelee kaikkea ja yrittää vielä ymmärtää ja sanoakin jotakin välillä. Mutta kielikylpy on hyvä ja nämä ystävät rakkaita, niin kyllä sen kestää. 🙂

4. Ruokailussa on aina alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Vieläkin harmittaa, kun kerran ystävät olivat meillä kasviskeitolla. Meillä oli vain se yksi keitto. Kuulin, kun yksi ystävistä kieltäytyi ottamasta lisää, kun odotti pääruokaa. Pettymys, kun sitä ei ollutkaan. Siitä lähtien olemme oppineet tarjoamaan ainakin jotakin pientä tapastyyppistä alkuruoaksi.

5. Viini on ruokajuoma. Sitä juodaan copa (viinilasillinen) tai kaksi ruoalla. Viinin kanssa on aina jotakin syötävää, sitä ei koskaan juoda sellaisenaan.

Nämä tulivat nyt akuutisti mieleen.

Sitten on vielä niitä yleisiä juttuja, että mañana ei ollenkaan välttämättä tarkoita huomenna vaan tulevaisuudessa ja ”te llamo” – ”soitan sinulle” on yleensä kohteliaisuus, eikä tarkoita mitään. Ja se ”¿Qué tal?” ”Mitä kuuluu?” ei myöskään tarkoita mitään…

Joistakin näistä jutuista olen kirjoittanut aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti.

Platanos 2

Tila

pla

Kävi niin, että banaanimme, kaikki kolmekymmentä kiloa, päättivät kypsyä yhtä aikaa. Niinpä tämä päivä on mennyt siinä, kun olemme jaelleet kypsiä banaaneja, platanos, ystäville.
Kävimme La Lagunassa, La Ortigalissa ja Tacoronten kautta Puerto de La Cruzissa. Harmi, että paljon tuttavia on vielä Suomessa, nyt olisi ollut hyviä banaaneja tarjolla.

Täällä banaanit kannattaa muuten ostaa kaupastakin vihreinä, koska ne kypsyvät parissa päivässä syöntikuntoon. Mitähän myrkkyjä banaaneihin lisätään, että niitä voidaan kuljettaa pitkiä matkoja pohjoiseen, esim. Suomeen?

Calimaa

Tila

cal

Viime päivinä on ollut lämmintä, päivisin +30 tienoilla ja La Lagunan ja Santa Cruzin tienoilla enemmänkin. Kävimme ystävän luona El Ortigalissa, pohjoisen lentokentän ”takana”, siellä mittari näytti +36. Calimaa ja alhaalla olevia pilviä on ollut taivaan täydeltä, aurinko on pilkahtanut ajoittain. Rypäleet näyttävät olevan pian kypsiä viljelyksillä.

Lämpöaalto jatkuu ennusteiden mukaan viikonlopun yli.

P.S. Mikroleväkukinnot rannoilta ovat poistuneet ainakin täältä saaren pohjoispuolelta.

Sadonkorjuu

Tila

pla

Nyt on sato korjattu. Yläkuvassa on banaanikasvin poikkileikkaus. Kasvi on siis ruoho, ei puu, vaikka se kasvaa noin kolmimetriseksi. Lehdet kasvavat sisältäpäin rullamaisesti ja työntyvät ylhäältä esiin; näin muodostuu kasvin tukeva runko.
Saimme noin 30kg banaaneja, ennakkoarvio oli hieman ylimitoitettu. Mutta kyllä tässäkin syömistä on. 🙂

Eilen kokeilimme banaanilättyjä – tuli hyviä:
– 2 kananmunaa
– 1 kypsä banaani
– ripaus vaniljaa
Sekoitetaan esim. tehosekoittimella taikinaksi.
Paistetaan pannulla öljyssä/voissa. Sitten syödään makeisiin suihin.

Platano

Tila

pla

Nyt ovat omat banaanit, platanot, jo niin kypsiä, että tulevalla viikolla terttu täytyy leikata irti isäntäkasvista. Muutaman banaanin olemme jo ottaneet sisälle kypsymään pari päivää sitten (alakuva). Söin yhden, ja olipa paras banaani ikinä! Tietysti, kun on oma kasvattama ja varmasti luomu.
Terttu painanee viitisenkymmentä kiloa (kumppanin arvio), punnitsemme, kunhan irroittamme sen. Nyt banaanireseptejä kehiin ja ystävillekin riittää!

Prosessi oli yllättävän pitkä, pieni puolimetrinen taimi istutettiin toukokuun lopulla yli kaksi vuotta sitten (25.5.2015).