Hotelli

Tila

adab

Viimeiset ”lomapäivät” vietämme Benacázonin pikkukylässä Sevillan ja Huelvan välillä Abades-hotellissa, hienossa, arabialaisvaikutteisessa paikassa, jossa espanjalaisia perheitä näyttää olevan lomalla, mutta myös saksalaisia täällä majailee.

Hotellinvalinta perustui siihen, mihin niin monesti muulloinkin, wifi ja parkkipaikka ovat tärkeitä. Ja hinta oli yllättävän edullinen, puolet ranskalaishotellien hinnasta.

Tänään meillä on tehtävänä käydä Huelvassa etsimässä tulli, josta saa leiman verottomana Kanarialle kuljetettaviin tuotteisiin. Parempi etsiä paikka ajoissa, sillä laivamme lähtee huomenna jo puoleltapäivin.

Teneriffalle ja kaikille Kanariansaarille, ne kun ovat autonomioita, saa siis viedä tuotteita tax freenä. Nyt vietävänä on puutavara saunan sisustamiseen ja yksi iPad.

Kaikki muuten hyvin, paitsi kuumaa: eilinen lämpötila oli 41 astetta. Ulkona oli lähes mahdotonta olla.

Sevilla

Tila

 

sevi

Sevillassa ajelimme kaupungin läpi katsellen näkymiä. Matkustelua on tullut tänä kesänä jo niin paljon, että nähtävyyskierrosta jalan ei enää jaksa tehdä: ollaanhan jo kotimatkan loppupuolella.

Kuvassa on Sevillan kuulu tori, Torre Sevilla, joka on Andalucian korkein rakennus, 180,5m. Siinä on mm. 24 kerrosta toimistoja, 13 kerrosta hotellia, 8000 neliömetriä kulttuuri- ja toimintatilaa, 25 000 neliömetriä kaupallista tilaa. Suuri ja hallitseva ja kauas näkyvä tämä pilvenpiirtäjä on.

Tänään matka jatkuu kohti Huelvaa, sieltä laiva lähtee lauantaina kohti Teneriffaa.

Läpi Espanjan

Tila

es

Nyt täytyy kiittää Espanjan hyvää palvelua:

Meillä oli Pamplonassa asiaa terveyskeskukseen, ei päivystyksellistä, mutta matkalla hoidettava asia kuitenkin. Pääsimme muutaman toimistohenkilön ja sairaanhoitajan ystävällisellä avustuksella paikalliseen terveyskeskukseen hoitamaan asian ilman varattua aikaa. Teneriffan sairausvakuutuskortti ja NIE sekä eurooppalainen kortti, kaikki katsottiin.

Sitten autossa alkoi kojetaulussa palaa merkkivalo, jotain oli vialla. Menimme Valladolidissa merkkikorjaamoon, auto katsottiin heti ilman ajanvarausta, saatiin kuntoon tai ainakin kojetaulun valo sammumaan. Yllätys: ei maksanut mitään!

Ajoimme sitten lähes läpi Espanjan. Estéparista, jossa olimme yöpyneet maaseutuhotellissa, hieman Sevillan ohi Aznalcazariin, jossa majoituimme tuttuun Lince-hotelliin.

Kuumaa ja kuivaa, paljon lehmiä, hevosia ja lampaita laitumilla, korkkipuumetsiä, oliivipuu- ja viiniviljelyksiä, niitä näimme tällä yli 700 km:n matkalla.

P.S. Espanja on hinnoiltaan paljon edullisempi kuin Ranska! Hotellit, polttoaine, ravintolahinnat, kaikki huomattavasti halvempaa. Onneksi olemme täällä ”kotimaassa”.

Roncesvalles

Tila

cam

Eilen ajoimme Ranskasta Espanjaan Roncesvallesin kautta. Sieltä lähdimme kolme ja puoli vuotta sitten vaeltamaan kohti Santiago de Compostelaa. Kuusi ja puoli viikkoa kävelimme, 790 km.

Paljon muistoja tupsahteli mieleen, etenkin kun autoreittimme seuraili caminoa Burgosiin asti. Oli hienoa tulla tänne uudestaan, vaikkakin nyt autolla.

Francia

Tila

fr

Eilinen meni ajomatkalla läpi Ranskan. Auringonkukka- ja maissipeltoja, viiniviljelyksiä, niitä riitti. Ikävä kyllä täällä päin ei näytä olevan violettina lainehtivia laventelipeltoja, joita olemme aiemmin nähneet Provencessa.

Yövyimme Bayennessa, lähellä Espanjan rajaa, sinne jatkamme. Aamiaisella oli, tietysti, croissanteja.

Matkalla

Tila

vi

Eilinen oli pitkä ajopäivä. Lähdimme Saksan Bielefeldistä ja ajoimme pätkän Hollantia (siellä oli paljon hevosia!), läpi Belgian sivuten Antwerpenia, sitten Ranskaan: maaseutua ja laajoja peltoja ohitimme.

Yövyimme Rouenissa, pienessä hotellissa kaupungin vanhassa osassa. Kadut olivat tosi kapeita ja mutkaisia autollemme ja hotelli ja parkkipaikat etsinnän takana, kuten niin monesti.

 

ro

Ja matka jatkuu…

Muuri

Tila

mur

Tietysti kävimme myös katsomassa jäljellä olevia Berliinin muurin palasia. Spree joen rannalle lähelle Oberbaumbrückea on jätetty noin kilometrin pala muuria. Siihen ovat taiteilijat ympäri maailmaa maalanneet rauhanviestejä. Vaikuttavaa.

co

Lounaalla kävimme kulttipaikaksi muodostuneessa vietnamilaisessa ravintolassa, joka on nimeltään Monsieur Vuong. Sinne on kuulemma lähes aina jono. Ja kaikki kuulut ruokabloggaajat käyvät siellä, kertoi tyttäreni. Laitetaanpa se nyt tähänkin blogiin. Totutusta erilainen aasialainen ravintola se oli.

Berliini 2

Tila

be

Kävelimme turistikierroksen tyttäreni opastamana. Näimme monet historiasta tutut ja keskeiset paikat ja kävimme myös hevosajelulla vanhassa Berliinissä.

Berlin Alexanderplaz Spreejoen ja Tuomiokirkon lähellä, Televisiotorni, Bierpinsel, Humboldtin yliopisto, Brandenburgin portti, Unter den linden: ne kaikki näimme ja paljon muuta.

berl

Opimme myös, että oikeaoppiset saksalaiset brezelit ovat tuoreita, juuri uunista otettuja ja pehmeitä.

Berlin1

Tila

berl

Lennähdin sateiseen Berliiniin Schönefeldiin. Tytär oli vastassa ja kertoi, että tänä kesänä on satanut niin paljon, että kasvimaa on kärsinyt vedestä.
Olemme Berliinin itäisellä laidalla, vietämme täällä pari päivää. Kumppanikin on mukana, hän on ajanut autolla Suomesta tänne. Auto on täynnä, siellä on puutavaraa saunan rakentamista varten ja mm. kiuas. Ne kun saa verottomana tuoda Kanarialle. Toivottavasti mahdun mukaan. 🙂

Día normal

Tila

dia

Mitä te siellä Teneriffalla teette? Miten saatte aikanne kulumaan? Tätä kysytään aina, etenkin ne suomalaiset, jotka ovat käyneet vain turistimatkoilla ja joille siis Kanariansaaret merkitsevät hiekkarantaa, merta, palmuja ja turistibaareja.
Vastaus on tässä: Elelemme tavallista elämää. Esimerkiksi tänään kävin kaupassa, ajelin Titsalla Puertoon (1,15€/suunta), tulkkasin ystävää terveyskeskuksessa, vein kellon korjattavaksi (patteri loppu), kävimme lounaalla, nukuin siestan, valmistin ruokaa, katselin uutiset ja sitten aloin surffailla netissä.
En ole ollut rannalla näinä vuosina kuin muutaman kerran (en ole rantaihmisiä), enkä ole uinut monesti meressäkään, pelkään merivirtauksia, jotka täällä ovat vaarallisia.

Tämän päivityksen kuvissa haluan näyttää, kuinka meren väri vaihtelee päivittäin. Taiteilijaystäväni (huom! TP) kanssa olemme sinisestä monesti keskustelleet. Kuvat on otettu tänään ennen ja jälkeen siestan.