Ciencia

Tila

ciencia

Kävimme tänään tieteen päivillä Orotavassa. Esillä oli mielenkiintoinen näyttely usealta luonnontieteen alalta, mm. vulkanologiaa, meribiologiaa, meteorologiaa, ekologista energiaa (tuulivoimaa), tähtitiedettä.

Näimme laitteita, joilla tulivuorten aktiviteettia mitataan – jopa millimetrin tarkkuudella. Mielenkiintoisia olivat myös Lagunan yliopiston 3D -printit, joita on suurimmassa kuvassa. Muistikortilta voidaan tulostaa muovimateriaalista kolmiulotteisia kappaleita. Tästä olen kyllä kuullut, mutta ensimmäisen kerran nyt sen näin. – Robottiautonkin oli paikalla ja se ajeli ilman kuljettajaa.

Taas kerran tuli mieleen se, kuinka korkealla tasolla on Teneriffalla tiede – moni viikkoturisti ajattelee Kanarian olevan vain uimarantaa ja palmuja!