Arvontoja

Tila

lot

Gobierno de Canarias ja Promotur Turismo Canarias järjestivät matkailun edistämistarkoituksessa arvonnan, jossa oli voittoina 200€ lahjakortteja. Voittosumma on käytettävä matkailuun saarilla ja matkaan täytyy sisältyä vähintään kaksi yöpymistä. Omaa rahaa on siis lisättävä matkabudjettiin, mutta silti tuo kaksisatanen ilahduttaa. Ja kuinka ollakaan, minä voitin yhden korteista! Hyvä niin, sillä meillä onkin suunnitteilla reissu naapurisaarelle, sillä kumppani huomasi yllättäen passinsa menneen vanhaksi jo joulukuussa.

Jouluarvatkin ovat jo myynnissä ja olen niitä ostanut, sillä aika kulkee – ja joulu tulee – nopeasti. Jouluarpojen ostostrategia minulla on se, että hankin numerot, joissa on lasteni ja lapsenlapseni syntymävuodet loppunumeroina (ja omani myös). Jotain taikauskoa täytyy olla!
Jouluarvonta on niin iso juttu koko Espanjassa, että siihen on osallistuttava jo perinteen vuoksi.

Teneriffa jatkaa tasolla 4 ja nyt samaan seuraan nousee Gran Canaria, sillä sielläkin tartunnat ovat lisääntyneet ja tehohoitopaikat ovat lähes täynnä. Ikävää ja surullista, että pandemia haittaa jo muiden sairauksien hoitoa, sillä sairaaloiden kapasiteetti ei riitä.

Päivän refrán: ”La persona que es curiosa, tiene un refrán para cada cosa” – ’Erikoisilla/oudoilla ihmisillä on sananlasku joka asiaan’.