Etelän hedelmiä

Tila

pin

Etelän hedelmiä: nyt saadaan satoa sekä mangoista että ananaksista. Kuvan hedelmät ovat kanarialaisia, ananas kasvaa etenkin Hierron saarella. Maukkaita ja mehukkaita olivat molemmat hedelmät! Ananaksen (piña) saa helposti renkaiksi ananasporalla, mango leikataan ”ruudukkoon” (kahtena osana litteän siemenen molemmin puolin), sitten käännetään sisäpuoli ulospäin, jolloin palaset on helppo syödä.

Lämpövaroitus on edelleen voimassa (alerta maxima). Ennätyslämpötiloja on saavutettu saarten etelässä, Gran Canarialla jopa +45 astetta. Muutoin mittari on näyttänyt 28-34 astetta saaresta ja paikkakunnasta riippuen. Meillä Orotavassa korkein lämpötila terassilla varjossa oli eilen iltapäivällä +32, Puertossa varjoisalla parvekkeella +29.

Koronatartunnat vähenevät pikkuhiljaa, mutta sairaaloissa on vielä täyttä. Rokotukset jatkuvat yli 12-vuotiaille.

Päivän refrán: ”A llorar al valle” – ’mene itkemään laaksoon’. Tämän kerrotaan olevan Venezuelasta peräisin oleva sanonnan, jota käytetään, kun henkilö on tehnyt korjaamattoman virheen tai ei ole välittänyt varoituksista. Olisiko vastaava suomalainen ilmaisu ’nuolla haavojansa’?