Teneriffan talvi

Tila

pl

Kuvat ovat iltakävelyltä rannalta; harvoin tulee kuvattua Puertoa meren puolelta. Nyt meillä on jo talvisäät, yölämpötilat n. 10 asteen tienoilla ja iltaisin kevyttoppatakki on tarpeen.

Pilvistä ja sadekuuroja luvataan lähipäiville.

Tänään maskipakko loppuu julkisissa kulkuneuvoissa (Titsat, taksit, tranvía). Apteekeissa ja terveydenhuollon laitoksissa maski on vielä tarpeen.

Asuntokauppa saarilla käy edelleen kuumana, kertovat Kanarian uutiset.

Kemissä

Tila

kem

Kemissä kolme yötä. Se riittää täällä. Lunta, kylmää, hämärää. Horisontissa näkyi yhtenä päivänä hienoinen aavistus auringon kajosta, lentokone jätti taivaalle valojuovan.

En ole talvi-ihminen! Onneksi ei tarvitse asua täällä!

Lapsuusmuisto: Meillä tehtiin piparkakut ruotsalaisen Stora Kokbokenin (1951) reseptin mukaan. Taikina valmistettiin suuressa emalikattilassa. Mausteiden tuoksut (inkivääri, kaneli, neilikka) palaavat mieleen kirjaa selatessa.

Tänään Ouluun.

Suomeen

Tila

nie

Lensin Berlin Brandenburgista Finnairilla Helsinkiin. Luksusta, sattumalta: sain koko penkkirivin käyttööni, koska kaksi paikkaa vieressä oli tyhjänä. Siispä jalat penkille, kaulatyyny niskan taakse, nojailua koneen seinään, kuuntelukirja korvakuulokkeeseen ja siesta. Hyvin meni siis tämä osuus matkasta, mutta Helsingissä oli lumipyry. Talvi. ¡A mí no me gusta!

Yövyin lentokenttähotellissa, sillä jatkoyhteydet pohjoiseen harvoin sattuvat sopivasti. Tänään jatkan taas matkaa.

Nubes

Tila

nub

Tänä aamuna oli niin sadunomainen väritys pilvissä auringon noustessa, että se oli kuvattava.
Tänään on talvipäivänseisaus, eli meillä alkaa virallisesti talvi klo 14.59 Observatorio Astronómico Nacionalin määrittelyn mukaisesti. Sateita onkin taas luvassa, vaikka niitä jo saatiin muutama viikko sitten.

Uutiset ovat täynnä koronaa, ikävä kyllä. Jouluksi, 24. ja 25. päivä sallitaan kuitenkin kymmenen henkilön kokoontuminen perhepiirissä ja vain perheenjäsenille. Olemme tasolla 3, rajoituksia päivitetään huomenna. Kanariansaarilla koronan insidenssi on nyt 566/100 000. Eikä parannusta tilanteeseen ole näkyvissä, päinvastoin.

Lainaan tuntematonta ajattelijaa fb:sta:

Vuonna 2019: Varo negatiivisia ihmisiä!
Vuonna 2020: Varo positiivisia ihmisiä!
Vuonna 2021: Varo ihmisiä!

Teneriffan talvi

Tila

invi

Teneriffan talvi on lähes kuin suomalainen kesä (hellekesä poislukien). Illalla villatakki/kevyttoppatakki tai pitkähihainen on tarpeen, mutta päivällä auringon paistaessa on lämmintä, yleensä ainakin +20. Sanotaanhan meillä täällä olevan maailman paras ilmasto!

Manner-Espanjassa on talvella kylmää, pohjoisessa luntakin ja tällä hetkellä mm. Baskimaassa, Navarrassa ja Riojassa tuhoja aiheuttavat voimakkaat tulvat. Joet siellä tulvivat runsaiden sateiden seurauksena.

Kävimme eilen ystävien kanssa syömässä Barranco Las Lajasissa, Carlosin guachinchessa. Korona-aikana emme ole tuossa hyväksi kokemassamme paikassa käyneet. Muutoksia oli tapahtunut, pöytiä oli lisätty ja uusi terassikatos tehty. Lounasaikaan paikallista väkeä tuli syömään terassin täydeltä. Ruoka oli maukasta, kuten aina. Talon tortilla on mehevää ja maukasta, carne de fiesta maistui myös. Uusi viini oli erityisen hyvää!

La Palman tulivuorenpurkaus on kestänyt nyt 85 päivää. Laavan alle on jäänyt 1223 hehtaaria. Noin 2900 rakennusta on vaurioitunut tai tuhoutunut. Vuori on rauhallisempana, mutta aktiviteetti ei ole vielä loppunut.

Invierno

Tila

invi

Talvipäivänseisaus. Täällä päivän pituus, siis auringon noususta auringon laskuun, on tähän aikaan vuodesta noin 10 tuntia. Tänään siirrymme virallisesti syksystä talveen. Yölämpötilat vaihtelevan +15 asteen molemmin puolin ja päivällä +20 asteen tienoilla ja yli.

Uusi isku turismille ilmeni nyt, kun Iso-Britannia sulki rajansa ja lentoja on peruttu uuden virulentimman koronan takia. Meillä tiukemmat rajoitukset tulivat voimaan viikonloppuna ja tästä päivästä lähtien (epävirallisten tietojen mukaan) valvontaa tiukennetaan. Onneksi kunnasta toiseen siirtymistä ei ole kielletty, sitä vain ei suositella. Yritämme Puertoon, kun siellä olisi asioita hoidettavana.

Tänään uutisoitiin myös siitä, että pandemian aikana silmäoireet ovat lisääntyneet. Syynä tähän ei ole virus, vaan se, että aika, jonka vietämme näyttöruutujen edessä on lisääntynyt huomattavasti. Tämä kuivaa ja uuvuttaa silmiä ja aiheuttaa monenlaisia silmäongelmia. Niinpä, ihan liikaa tulee ruutua tuijotettua!

Päivän refrán: ”Preguntando se llega a Roma”, kysymällä saapuu Roomaan, suomeksi ”Ei kysyvä tieltä eksy”.

Oulu

Tila

tori

Nyt on tauti selätetty, noro on onneksi nopeasti sairastettavissa. Teen koekävelyä kaupungilla, kunto tuntuu jo olevan ennallaan. On muutama aste pakkasta, hyvin vähän jos ollenkaan lunta, mutta hyytävä tuuli puhaltaa mereltä. Meri ja joki ovat sulana, vain rannalla on jonkin verran jäätä. Pipo ja hanskat on pakko pukea muiden talvivaatteiden lisäksi.

Huomaatteko, aurinko pilkistää jo!

Minulla on paluumatka koti-Teneriffalle ensi viikolla, lapsenlapsi sai päiväkotipaikan.

Kaipaan jo etelän lämpöön. – Teneriffallakin on ollut hieman viileämpää, meillä Orotavassa alle 20 asteen päiviä, mutta lämpenee, kun palaan. Näin olen suunnitellut.

Kemi

Tila

ke

Mitä talvisessa lumisessa Kemissä voi tehdä? No, ainakin kutoa lapsenlapselle vanttuita. Tulossa on ensimmäiset peukalolliset vanttuut hänelle. Koivupuiset puikot saa viedä lentokoneeseen. Lankoja on paras ostaa Suomesta myös mukaan, sillä 100% villalankaa löytää huonosti Teneriffalta.

Tänä vuonna kesä on muuttunut täällä hyvin lyhyen syksyn jälkeen talveksi. Lunta on riittävästi, lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin.

P.S.’Vanttuut ja kutominen’ lienee pohjoisia ja länsimurteita, kirjakielellä ja etelässä taitavat olla ’lapaset ja neulominen’.

Talvi

Tila

inv

Talvi Oulussa. Ei uskoisi, että kuvat ovat värikuvia! Lunta satelee ajoittain ja pakkasta on ollut muutama aste, tänään -6. Hämärä hiipii jo kello neljän jälkeen…
Ei, en haluaisi täällä enää asua. Aurinkoa ja valoa on ikävä. Mutta täällä asustaa se pikkuinen ihana prinsessainen, jonka vuoksi Oulussa käyn. Olen jo viidettä kertaa tälle vuodelle käymässä, sillä lapsenlapsen ensimmäinen vuosi kuluu nopeasti ja kehitys on nopeaa.

Lämmitystä

Tila

img_1700

Näin meillä lämmitetään: kun päivälämpötila nousee kahteenkymmeneen, avataan ovet ulos, jotta lämmintä pääsee sisään. Calimaa on nyt hieman vähemmän. Aamun ulkolämpötila oli +14, mutta onneksi aurinko lämmittää päivisin.
Banaaninkukka sen kun komistuu.