Täysikuun aikaa II

Tila

car

Aamukuva La Pazin suuntaan. Täysikuu on lähes pyöreä vielä tänään. Palatessamme Orotavaan eilen Puertosta karnevaaliväkeä kulki keskustaan päin. Ilotulitukset ääntä ja rummutusta kuului meille saakka.

Tänään aloittavat yläkoulut ja lukiot sekä ammattikoulut lukukautensa. Alakoulut aloittivat pari päivää sitten.
Täälläkin yksi asia, joka puhuttaa, on koulukiusaaminen ja sen ehkäisymahdollisuudet.

Talousasiat ovat pääasiana nyt uutisissa. Hintojen nousu, asuntolainojen korkojen nousu ja toisaalta tarve peruselintarvikkeiden hintojen säätelyyn.

Täydenkuun aika

Tila

llu

Vaaleanpunainen aamuhetki oli taas kuvattava. Väri viivähtää taivaalla korkeintaan minuutin auringon noustessa vuorten takaa. Oli myös täsikuuu ja sain sen taas kerran istahtamaan pylvään päähän. Sekin viipyi vain hetken.

Puertossa on vietetty kesäkarnevaaleja. Tänään klo 17 kulkee coso, pääkulkue, kaupungin kaduilla. Nämä ovat kuitenkin enemmän ”turistikarnevaalit”, ne oikeat ovat alkuvuodesta 40 päivää ennen pääsiäistä. Jos karnevaaleille menemme – alkuun ne olivat ihmeellistä nähtävää – niin ainoa oikea aika on alkuvuodesta.

Ikiuutisissa (24h) – viikonloppuna ei tv näytä Kanarian uutisia – on pääasiana edelleen kuninkaallisasiat, jotka eivät minua kiinnosta.
Espanjan mantereelle ja Baleaareille Mallorcalle on saapunut perjantaista lähtien 600 pakolaista patera-veneillä. Veneitä on tullut Mallorcan lisäksi Almeriaan, Murciaan ja Alicanteen.

Kuu

Tila

kuu

Tänä aamuna leikittelin kännykameralla kuun kanssa. Milloin kuu piilotteli kukkien keskellä, milloin pylvään päässä, riippui oksasta tai lasketteli pitkin sähköjohtoja. Mukava leikki. Seuraavan täydenkuun aikaan voisi varustautua paremmalla kameralla ja jalustalla.

Korona-asiaan kuuluu parempaa. Vaikka tasot, niveles, pysynevät samoina, rajoituksia vähitellen lievennetään. Uutisten mukaan muutamassa viikossa päästään tilanteeseen ”practicamente normalidad”, käytännössä normaali, eli se jo paljon puhuttu uusi normaali.

Tiedätkö, mikä on RAE? Se on Real Academia Española, espanjan kielen akateeminen tutkimuslaitos, joka myös julkaisee sanakirjaa kielestä. Espanjankurssin opettajalla kirja oli mukana tunnilla, siitä selviteltiin sanojen alkuperää ja merkitystä monta kertaa. Nyt akatemiaan on valittu ensimmäinen kanariojäsen, Santa Cruzissa syntynyt filologi Dolores Corbella, jonka yksi tutkimuskohde on murre (murteet), joita Kanariansaarilla puhutaan. – Filologia ja sanojen etymologia kiinnostavat minua!

Täysikuu

Tila

lunall

Perjantaina päätimme lähteä (uudella autolla) katsomaan täysikuuta Teidelle. Pakkasimme eväät mukaan ja paljon vaatteita, sillä ylhäällä voi olla viileää, arvelimme. Alkuillasta ajelimme sitten Orotavan läpi Teiden tietä TF-21 ylös. Parador-hotellin piha oli puomein suljettu ja se oli täynnä autoja. Löysimme kuitenkin parkkipaikan läheltä ja auton nokka suunnattiin kuun nousun suuntaan. Sepä nousikin nopeasti vuoren takaa, hyvä että perille pääsimme! Tähtitaivaskin näkyi hienosti, kuu kohosi keskitaivaalle – ja ilma jäähtyi. Nukuimme autossa muutaman tunnin. Kylmää oli! Eivät riittäneet makuupussit, eikä viltit, joita meillä oli mukana. Auton ikkunatkin alkoivat ensin huurtua ja sitten jäätyä. Aamuneljältä oli lähdettävä paluumatkalle, sillä mittari näytti nolla astetta ja alimmillaan calderassa -4. Se oli jääkylmää meille, kun emme ole enää Suomen talvessa totutelleet. Palasimme Santiago del Teiden kautta kotiin. Kylmyys meni luihin ja ytimiin niin että puoli päivää paleli. Enää emme lähde kylmään aikaan Teidelle kuuta katselemaan!

Säätiedotus lupaa sadekuuroja läntisille saarille. La Palmalla tuhka ja sade on huono yhdistelmä, sillä tuhka tiivistyy vaikeammin poistettavaksi massaksi. Ilman epäpuhtauksia sade kyllä hieman puhdistaa. Tulivuori siellä sylkee edelleen tulista laavaa sisuksistaan.

Koronan insidenssi Kanariansaarilla on nyt 126/100 000.

Aarteita

Tila

tse

Kotipihan aarteita: Yhteen banaanikasviimme on ilmestynyt kukannuppu. Keväällä saamme taas omia maukkaita luonnonmukaisesti kasvatettuja kanarianbanaaneja!
Toisessa kuvassa on myrskyllä katkenneesta palmusta säilytetty pylväs. Kumppani on sitä jo monta kertaa uhkaillut lyhentää, mutta en ole sallinut. Nyt sille tuli tehtävä: kuu voi siinä hetken levähtää kiertomatkallaan. 🙂

Teneriffa jatkaa faasissa 4. Tunnelma on kuitenkin jossain määrin helpottunut, rokotukset ovat edenneet hyvin, ja elämä alkaa palautua pikkuhiljaa entiseen suuntaan. Olemme jo (lähes) tottuneet maskin käyttöön, etäisyyksien pitämiseen ja käsien tehokkaaseen pesuun. Puertossa on vilkasta keskikaupungilla. Saksalaisten perinteistä Semana Bavaraa vietetään Puertossa tänä vuonna, mutta pienimuotoisemmin, ravintoloissa.

Taudin insidenssi saarilla on nyt 218/100 000 viimeisen 14 vrk aikana, sairastuneita on eniten Lagunassa ja Santa Cruzissa, ja ne ovat siis ”vaarallisimpia” paikkoja.

Koulut ovat alkamassa syyskuun alussa. Koulutarvikkeita mainostetaan ja syksyn alennusmyynnit ovat alkaneet.

Päivän refrán: ”Más vale aprender viejo que morir necio”- sanonta tarkoittaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä opiskella.

Luna Rosa

Tila

rosa

Kahdeskymmenestoinen karanteenipäivä

Täysikuu. En saanut kuvaa luna rosasta, vaaleanpunaisessa kuusta. Ehkä se olisi näkynyt iltayöstä. Paras kameranikaan ei ole nyt käytettävissä – karanteenin takia sitä ei voi hakea kaupungista.

Kanarian hallituksessa mietitään, voisiko poikkeustilan rajoituksia alkaa purkamaan saarilla nopeammin kun mantereella. Meillä kun tautitilanne ei ole ollenkaan niin vakava kuin Espanjan mantereella. Vielä päätöksiä ei liene tehty.

Minua karanteeni ei ainakaan vielä ahdista, päinvastoin mietin, miten palaaminen normaalielämään, sitten joskus, voi olla hankalaa, kun on tottunut jo näihin kotiympyröihin.

El Teide y la luna

Tila

nie

Nyt aamusta näkyi Teide lumineen sekä täysikuu. Aamulla meillä Orotavassa oli kylmää, ulkolämpötila vain 12 astetta. Tavallisesti näitä lukemia on ollut vasta tammi-helmikuussa, talvella, kylmimmillä ilmoilla. Onneksi päivällä lämpenee, on luvattu aurinkoista. Parinkymmenen asteen paremmalle puolelle päästään.

Tänään Puertoon Mercado Municipalin kirpputorille!

Luna llena

Tila

lun

Täysikuu. Myrsky on ohitse. Kävimme illalla hakemassa etelän kentältä kolme serkkutyttöäni: tapaaminen lähes 50 vuoden tauon jälkeen. Olimme kaikki vielä aika pieniä tyttöjä silloin puoli vuosisataa sitten, nyt hieman vanhempia, mutta sisäisesti ennallaan. Ihanaa tavata näiden vuosien jälkeen! Ajattelen, että on tulossa mukava viikko serkkujen kanssa saarta kierrellen.
– Ja paljon parjattu Facebook mahdollisti meille tämän toistemme löytämisen ja tapaamisen.

Taivas

Tila

rosa

Taas on täysikuu ja tulee tuijoteltua taivaalle. Eilen illalla vuorten takaa nousi punainen kuu ja aamulla auringonnousu punasi pilvet. Kauniita värejä!

Superluna2

Tila

IMG_7446

…ja sieltähän se kuu nousi, vuoren ja hotellin takaa puoleltaöin. Kamerat ja kaukoputket oli viritelty paikoilleen ja kamerat napsahtelivat tiuhaan tahtiin. Puerton pitkän kuuman jakson jälkeen oli virkistävää yöpyä Teidellä, jossa yölämpötila oli +15 tienoilla. Palasimme Puertoon Santiago del Teiden kautta; uusi tie El Tanquesta Icodin ohi oli avattu. Tieosuudelle oli rakennettu monta tunnelia, joista pisin oli yli 1200 metriä pitkä. Uusi ja vanha tie yhtyivät ennen Icodin lampputehdasta.