Mangoldi

Tila

Ma

33. karanteenipäivä

Vihannestilaus saapui eilen aamupäivällä. Mielenkiintoista siinä on, että joka kerta saamme jotakin yllätyksellistä, koska tilaan vain ”cesta de verduras”, ilman tarkkaa määrittelyä sisällöstä. Joka kerta on tullut jotakin uutta, semmoista, mitä en ole aiemmin käyttänyt. Nyt minulle uutta oli mangoldi.

Googlasin reseptejä, päädyin mangnoldilättyihin. Vihannes kiehautettiin, myös varret käytettiin. Teimme mangoldilättyjä pinaattilättyjen tapaan. (Minun lapsuuteni murrealueella ne olivat nimenomaan lättyjä, ei lettuja eikä ohukaisia).

Maukkaita, kokeilkaa!

– Pääministeri Pedro Sanzes on antanut esityksen, jonka mukaan ulkonaliikkumiskieltoa jatketaan nyt 9.5. saakka. Lievennyksiä kieltoon tulee sen verran, että alle 12-vuotiaat lapset saavat ulkoilla 27.4. alkaen. Se, miten, selviää lähipäivinä. Täällähän lapset eivät yleensäkään koskaan pääse ulos ilman aikuisen seuraa. Parlamentti hyväksynee esityksen lähipäivinä.

Naurisjuttu

Tila

nabo

Kahdeskymmeneskahdeksas karanteenipäivä

Ruokapäivitys pitkästä aikaa. Vihannestilaus Orotavan mercadillosta saapui eilen aamupäivällä. Sitä odotan kuin joulupukkia, koska tilaan vain ”cesta de verduras y frutas”, kori vihanneksia ja hedelmiä, ja sitten tulee mitä tulee. Eilen saimme taas hyvän annoksen tuoretuotteita. Yhden papaijan söimme heti, se oli niin kypsä ja herkullinen. Tiedäthän, että sitruunamehu jalostaa papaijan? (Tämän opin jo 80-luvulla Nicaraguassa!). Siis: papaija kuoritaan, siemenet poistetaan, hedelmäliha paloitellaan ja päälle puristetaan sitruunasta mehua. Sitten nautitaan.

Uusi juttu oli nauriinlehdet, vihreä nippu, joka on erillisessä kuvassa. Puutarha.net kirjoittaa: ”Nauriin pieniä lehtiä käytetään myös ruokataloudessa. Yksinomaan vihreiden lehtien tuottamiseen tarkoitetut naurislajikkeet eivät tee mukulaa lainkaan. Nauriissa on runsaasti hiilihydraatteja, kohtuullisesti C-vitamiinia ja runsaasti kivennäisaineita.”

Siis tuumasta toimeen. Suomeksi ei tietenkään löytynyt reseptejä näistä hojas de nabo, nauriinlehdet, mutta espanjaksi löytyi.
Tein lisuketta (= lisäke, kielitoimiston hyväksyy molemmat sanat 🙂 ) lihalle näin:
– nauriinlehdistä poistetaan varret
– lehdet marinoidaan tilkassa viinietikkaa, lisätään hieman suolaa, sekoitellaan parikymmentä minuuttia, sitten siivilöidään etikka pois
– paistellaan pannussa öljyssä ja omassa liemessään tomaatin ja sipulin kanssa toiset parikymmentä minuuttia: valmis
Söimme lisukkeen saksanhirvipihvien keralla vino tinton kanssa.
Toistekin tätä voi tehdä, oli maukasta.

Karanteeni jatkuu, on otettava päivä kerrallaan.

Cesta

Tila

Mer

Kolmastoista karanteenipäivä

Vihanneksia

Eilen, puoleltapäivin, parin tunnin odottelun jälkeen tilaamani vihannekset tuotiin portille.

Olin odotellut yläterassilla. Huomasin, että sieltäkin on näkymä Teidelle. Uutta löytää nyt, kun on aikaa.

Mercadillon pakettiauto tuli lähikadullemme ja kuten arvasin, ilman soittamista taloamme ei löytynyt. Auton kuljettaja toi vihanneslaatikon asiallisesti kertakäyttökäsineisiin ja kasvosuojukseen pukeutuneena ja maksu tapahtui kortilla ja lähimaksulla.

Vihannekset olivat tuoreita ja hyviä. Perunat, purjo ja calabazan palanen eivät näy reunan takaa, muu on näkyvissä. Nyt on kannatettu paikallisia viljelijöitä, mahdollista se on jatkossakin.

Koronauutiset ovat ahdistavia ja pelottaviakin. Välillä, uutisia kuunnellessa, uhkaa iskeä epätoivo: Onko tästä ulospääsyä? Miten maailman käy?

Cor

(Kuvakaappaus netistä planetacanario.com)

Verduras

Tila

verduras

Saimme ystävältä ”vaivan palkkaa” korvaukseksi vihanneksia ja banaaneja. Nyt vaan pitää miettiä, maalatako asetelma vai syödä! – Ehkä kumpaakin.