Puertoa ja lenguadoa

Tila

len

Yläkuvassa on näkymä postin kohdalta Teiden suuntaan. Uuden guagua-aseman betonirakenteita, seiniä ja kattoa on jo valmiina. Odottelemme edelleen aseman valmistumista.

Kuubalainen sirkus on tulossa ensimmäistä kertaa Kanarialle ja Puertoon loppuviikosta. Sinne pitäisi varata liput.

Ostimme kalatiskiltä lenguadoa, merianturaa. Se nyljettiin ja puhdistettiin kaupassa, kotona vain paistoimme sen voissa. Hyvää tuli, kukkakaalimuusia oli lisäkkeenä. Kala oli peräisin Mauritaniasta, Afrikan länsirannikolta, joten melkein lähiruokaa se on.

Tulipa sitten tämän kalaruoan myötä googlailtua myös tuota meille aiemmin vierasta maata: islamilainen maa, jossa ihmisoikeuksien kanssa on vielä, valitettavasti, paljon ongelmia.

Ystäviä tapaamassa

Tila

ram

Hyvää espanjalaista äitienpäivää!
– Me täällä asuvat saamme viettää kahteen kertaan tätä juhlaa, sillä Suomessahan äitienpäivä on perinteisesti aina toukokuun toisena sunnuntaina.

Jakarandat kukkivat täällä edelleen. Vaikka näinä päivinä on ollut monenlaisia tapahtumia Puertossa ja lähiseudulla, mm. Día de la Cruz kukkakoristeluineen ja Realejosin suuri ilotulitus, emme ole tänä vuonna niitä katselleet, vaan olemme sen sijaan tavanneet ystäviä sekä Puertossa että San Juan de la Ramblassa. Pistäydyimme myös Garachicossa, josta yksi kuva.

Näköjään käy niin, että enää ei tule osallistuttua alkuvuosien tapaan kaikkiin tapahtumiin, vaan tulee ”tämä on jo nähty”-olo.
Silti, johonkin romeríaan vielä tänä keväänä haluaisin.

Vappu

Tila

vapp 

Vappukulkue lähti entiseen tapaan Plaza Weyleriltä. Tänä vuonna marssijoita oli paljon. Minua ilahdutti taas nuorison innokkuus ja voima. Iskulauseet kaikuivat ja tunnelma oli korkealla. Marssin Izquierda Unidan lippujen alla, mutta mukana oli taas paljon ammattiyhdistysväkeä, eläkeläisiä suuri ryhmä keltaisissa paidoissaan, sekä monia muita, esim. tasavaltalaisia, feministejä, anarkisteja.
– Tämän vuoden vappumielenosoitus oli nimetty myös kunnianosoitukseksi Javier Fernandez Quesadalle, nuorelle opiskelijalle, jonka Francon joukot tappoivat mielenosoituksessa 1970-luvulla.

Vaalit

Tila

vaa

Vaalivoittajaksi Espanjan vaaleissa pääsi PSOE (sosiaalidemokraatit). Unidad Podemos (vasemmistopuolue) lisäsi paikkojaan ja Kanarialla Podemos oli toiseksi suurin puolue.
Partido Popular (oikeistopuolue) hävisi paikkoja, eikä äärioikeiston Vox onneksi menestynyt läheskään niin hyvin kuin ennustettiin.

Nyt alkavat taas vaikeat hallitusneuvottelut, koska enemmistöhallitusta on vaikea saada kasaan. Paras vaihtoehto mielestäni olisi PSOE:n ja Podemoksen yhteistyö.

Kuvat on lainattu El País-lehden nettisivuilta.

Elecciones

Tila

ele

Ajankohtaista näinä päivinä Teneriffalla:
Unikot (etenkin tuliunikot) kukkivat, sunnuntaina käydään koko Espanjassa parlamenttivaalit ja ensi viikon keskiviikkona, vappuna, on perinteinen mielenosoituspäivä: vappumarssi.

Vaalitaistelu täällä(kin) on ollut likaista peliä. Äärioikeistolainen Vox, joka tekee yhteistyötä Partido Popularin ja Ciudadanoksen kanssa, ripusti manner-Espanjassa kuolleita kaneja vasemmistolaisen Podemoksen vaalimainoksen päälle. Vox puolustaa oikeistolaisten arvojen lisäksi metsästystä ja härkätaisteluja, joita taas Podemos vastustaa.

Vaalimainoksia on täälläkin tuhottu ja revitty.

Vappumielenosoitus lähtee, kuten aiemminkin, Plaza Weyleriltä (Santa Cruzissa) klo 11. Tapaamisiin siellä!

Oulu

Tila

flo 

Olen viettänyt Oulussa nyt neljä päivää muistellen niitä vuosia, jotka vietin täällä. Tärkein päivä tällä lomalla oli tietysti eilinen, jolloin vietimme lapsenlapsen nimijuhlia. Juhlat olivat onnistuneet ja lämminhenkiset ja lapsi tietysti mitä ihanin!
– Nykyään nimijuhlat ovat yleistyneet: niitä vietettäneen jo enemmän kuin vanhanaikaisia ristiäisiä. Väärin onkin, jos pieni lapsi liitetään jonkin uskonnollisen yhteisön jäseneksi iässä, jolloin hän ei vielä ymmärrä asiasta. Ja nimijuhlat tekee mielenkiintoiseksi se, että järjestelyille ei onneksi ole olemassa mitään kaavaa, vaan jokainen perhe tekee omanlaisensa juhlan.

Sábado

Tila

sab

Sirkus (ranskalainen) on tullut kaupunkiin. Teltta on pystytetty barrancon reunalle Turquesa-hotellin viereen. Siellä olisi vielä näytöksiä tänään ja huomenna klo 17 ja 19.
Josko sinne menisi?

Kävin myös lauantain kirpputorilla: taas löysin muutamia aarteita, tietysti nukkekotijuttuja.

Kiitos ideasta, lukija, listaan seuraavaan päivitykseen muutamia tuntemiani guachincheja.

Primavera

Tila

primav

Meillä on ollut puolipilvistä ja tuulista parina päivänä. Kevät kuitenkin etenee ja lumet Teideltä ovat jo lähes sulaneet. Jakarandat kukkivat kauniin sinivioletteina.

Yksi kuva on otettu auringonlaskun aikoihin La Pazin näköalatasanteelta: näkymä Puerton keskustaan.

Uusi paikka

Tila

ram

Suosittelen seuraavaa etsintämenetelmää: Kun haluat ystävien kanssa lounaalle ja käytössä on auto, kannattaa suunnata joko Santa Ursulan, Victorian tai Matanzan yläkylille, jonnekin, jossa ei ole aiemmin tullut käytyä. Pikkuteiden varrelta löytyy erilaisia guachincheja, joista saa edullista ja hyvää ruokaa ja juomaa.

Eilen löysimme uuden paikan Santa Ursulasta. Meitä oli neljä henkilöä, lasku teki 34,30€. Erityisen hyvää oli garbanzo de mariscos (= ropa vieja), jota söimme alkuruoaksi. Kaikki muukin oli maittavaa, paikka siisti ja palvelu ystävällistä. Hyvä löytö, taas kerran!

– Puerton turistipaikoissakin saa ehkä hyvää ruokaa, mutta hintaa on paljon enemmän. Ja aidompi miljöö löytyy vuorilta.

P.S. La Rampa = ramppi

Casas

Tila

casa

Miksi en pidä moottoriteistä? Siksi, että vauhtia on pelottavasti liikaa ja autoja myös. Eikä vauhdissa ehdi mitään nähdä.

Ajelimme tänään Carretera Generalia (ei siis autopistaa) Orotavasta Ravelon kautta Lagunaan. Tämä Carretera on ollut päätie ennen moottoritien rakentamista. Tie mutkittelee läpi kylien autopistan yläpuolella rinteillä viljelysten ja asutusten keskellä. Pidän näistä maisemista. Silmäni lepää paitsi maisemissa niin myös talojen raikkaissa vaihtelevissa väreissä. Täällä ei ilmeisestikään julkisivulautakunnat määrää rakennusten värejä, vaan jokainen saa valita mieleisensä. Kaikkia värejä löytyy ilahduttavasti. Eivätkä talotkaan ole laatikkoarkkitehtuuria.