Investointeja terveydenhuoltoon

Tila

pozo

Kanariansaarten autonomia täyttää 40 vuotta. Espanja myönsi saarille itsehallinnon vuonna 1982. Itse asiassa koko Espanja muodostuu nykyään autonomioista, itsehallintoalueita maassa on kaikkiaan 17.

Espanja kieltää öljynporauksen aluevesillään ja siis Kanariansaarten vesillä myös. Marokon öljyhankkeiden pelätään vaikuttavan saarten ekosysteemiin ja saastuttavan rantoja.

Terveydenhuoltouutisia:
Teneriffa saa Euroopan unionilta 21 miljoonaa sairaaloidensa laitteiden hankkimiseen ja nykyaikaistamiseen. Näitä varoja käytetään mm. onkologian, radiologian ja neurologian laitehankintoihin. Tasokas terveydenhoito saa täydennystä.

Koronarokotukset ulotetaan yhä nuorempiin: rokotukset aloitetaan vauvoille kuuden kuukauden iästä ja kaikki alle viisivuotiaat saavat rokotteen. Tämä ikäryhmä on aiemmin jäänyt rokotusten ulkopuolelle.

Olemme eläneet nyt pari päivää vapaina maskipakosta, mutta yllättävän monet maskia edelleen käyttävät vapaaehtoisesti. Kävin eilen Puerton postissa. Asiakkaita siellä oli noin 10, kaikilla maskit. Sosiaalinen paine sai siis minutkin laittamaan maskin kasvoilleni, vaikka ei sitä kukaan vaatinut. Kaupoissa maskeja näkee vähemmän, esim kassoilla niitä ei Alcampossa enää ole. En vastusta maskeja, mutta hengitys on helpompaa ilman. Tiedän kyllä, että korona ei ole kadonnut. Pidän turvavälejä, mikäli se on mahdollista.

Nubes y frío

Tila

nu

Eilen oli vaihteeksi viileä ja tuulinen, pilvinen päivä. Tänään samanlainen sää jatkuu.

Nyt on vihdoinkin se päivä, että vapaudumme 700 vuorokauden maskipakosta. Puhutaan ’sindroma de cara vacia’-ilmiöstä, tyhjien kasvojen oireesta. Onko maskinkäyttöön jo totuttu niin, että siitä on hankalaa luopua? Korona ei ole kadonnut minnekään. Hyvä asia kuitenkin on, että nyt näemme kasvoja ja ilmeitä. Kuuleekin, ja ymmärtää espanjaa paremmin, kun näkee puhujan suun. Ainakin minulla on ollut joskus vaikea kuulla, mitä puhutaan maskin takaa.

Toinen uutinen, joka puhuttaa tänä aamuna uutisissa kertoo, että Marokko poraa öljyä Kanariansaarten läheisyydessä. Omilla aluevesillään, mutta nyt hyvin lähellä La Graciosaa. Tämä asia ei ole Espanjalle eikä saarille mieluinen.
Espanjan aluevedet ulottuvat Kanariansaarilla 22km merelle saarten rannasta.
– Minä, öljynporausasiaa tuntematta, olen miettinyt jo aiemmin, mitä tapahtuu, jos maapallon öljyvarat pumpataan tyhjäksi. Mitä tapahtuu maapallolle?

Toukokuun yleisötapahtumat toteutuvat näillä näkymin. Orotavassa järjestetään 25.-30.4. Festival de lana de Canarias, villafestivaali. Suosittelen, osallistuin viimeksi, ennen koronaa, villa-askartelutyöpajaan. Tulossa on myös vappu ja muutama kevään romería.

Calimaa ja tuulenpuuskia

Tila

calim

Calimaa ja tuulenpuuskia saamme tänäänkin. Horisontti meren ja taivaan välillä on kadonnut.

Pääuutinen aamulla oli se, että hallitus päättää tänään maskipakosta luopumisesta. Huomisesta lähtien saamme kulkea sekä sisätiloissa että ulkona ilman maskeja. Muutamia poikkeuksia jää: terveydenhuollon laitoksissa ja julkisessa liikenteessä maskeja edellytetään pidettävän. Tarkemmat ohjeet ilmestyvät huomisessa BOE:ssa, virallisessa tiedotteessa. Helpottavaa kahden vuoden jälkeen!

Hyviä uutisia ovat paitsi turismin elpyminen pääsiäisen aikana, myös se, että vuonna 2021 on tehty ennätys elokuvien/lyhytfilmien/dokumenttien kuvaamisesta saarilla. 155 eri projektia on valmistunut. Saarilla on verotuksellisesti edullisempaa tehdä elokuvia ja monenlaisia maisemiakin löytyy.

Huonoja uutisia ovat hintojen nousu. Polttoaineiden hinnat hiipivät pikkuhiljaa ylöspäin huolimatta hallituksen myöntämästä 20c tuesta litralta. Sähkö on ennätyshinnoissa ja myös elintarvikkeiden hinnat nousussa. (Ranskassa, Italiassa ja Saksassa sähkö on kalliimpaa kuin Espanjassa, kertoivat uutiset!)

Huonoin uutinen on tietysti raaka sota, joka jatkuu Ukrainassa.

Aamun pilakuvakevennys koski maskien käyttöpakosta luopumista.
Kuvassa keskusteli pariskunta, mies kaljupäinen.
Vaimo sanoo: – Koronan maskipakko poistuu. Mutta nyt on käytettävä maskia caliman takia.
Mies: – Entä jos sataa?
Vaimo: – Sitten peität mascarillalla kaljusi.
Mies: – Tupendo!
(Tämä on sanaleikki: estupendo = hyvä, erinomaista, tupé = irtolisäke hiuksiin).

Primavera

Tila

pri

Jokohan kevät koittaa? Ainakin sateet näyttäisivät väistyvän, ennusteiden mukaan päivälämpötila nousee ja jopa 25 astetta saavutetaan. Teideltä on lumi vähentynyt. Kuvan ruusut kukkivat omalla pihalla.

Meillä on ollut maskipakko kaksi vuotta. Pääsiäisen jälkeen pääsemme maskeista. 20.4. jälkeen maskeja ei enää tarvi käyttää sisätiloissakaan, poikkeuksena vain sairaalat, julkinen liikenne ja vanhustentalot.

On alkanut veroilmoitusten jättämisaika Espanjassa. Nykyään (siirtymäajan jälkeen) täällä asuvat suomalaiset verotetaan lähes kaikki Suomessa. Minä olen ollut Suomen verotuksessa koko Teneriffalla asumiseni ajan. Omistusasunnosta täällä on kuitenkin ilmoitettava Espanjan verottajalle.

Sota Ukrainassa jatkuu. Lähin konflikti täällä on Länsi-Saharassa, joka on ollut Marokon miehittämänä vuosikymmeniä. Alue oli aikoinaan Espanjan siirtomaa vuoteen 1975 saakka. Nyt tilanne on taas kärjistynyt; luvattua kansanäänestystä itsenäisyydestä ei ole vieläkään järjestetty. Espanjan pääministeri matkustaa tänään neuvotteluihin Rabatiin.

Kotiin

Tila

aca

Pääsin kotiin antibioottoreseptin ja pikaisen kontrolliajan kanssa. Sairaalasta ei sitten niin vain lähdetä: piti ensin soittaa hakija noutamaan.
Kotiintulon kunniaksi otettiin kypsimmästä banaanitertusta yksi rivi sisälle kypsymään.

Meille luvataan lämmintä, jopa 27 astetta, calimaa jonkin verran.

Saarilla on päätetty investoida turismiin, hotelleja ryhdytään kunnostamaan. Listalla on myös kauan viivästynyt Taoron hotellin remontti.
Santa Cruzin hallinnossa käydään keskusteluja siitä, pitäisikö francolaiset muistomerkit vihdoinkin hävittää kaupungista. Kyllä olisi jo aika, mielestäni. Kaupungissa on keskeisillä paikoilla useita näyttäviä diktatuuriin muistomerkkeijä.

Tänään maskipakko ulkona lakkaa. Tungoksissa maskia suositellaa käytettävän. Koululaiset saavat olla koulujen pihoilla maskitta. Julkisissa sisätiloissa maskia on edelleen pidettävä.

Hyvä uutinen on, että minimipalkka nousee 1000 euroon ja se maksetaan 14 kertaa vuodessa.

Maskitesti

Tila

mas

Tein empiirisen maskitestin pienellä aineistolla (1). 🙂
Kävelimme eilen kumppanin kanssa noin viiden kilometrin lenkin kaupungilla. Minulla oli kangasmaski, jossa ulkopuoli oli puuvillaa ja sisäpuoli tekokuitua. Kumppanilla oli kirurginen maski.

Hengittäminen oli minulla tosi vaikeaa. Piti vähän väliä haukkoa ilmaa maskin alta tai raottaa sitä sivuilta. (Tiedän kyllä, että niin ei saisi tehdä, mutta hengittäminenkin on aika tärkeää!)

Tänään kävelin lähes yhtä pitkän reitin kirurginen maski kasvoillani. Hengittäminen oli helpompaa. Siirryn siis kirurgisen maskin käyttöön taas. Koko ”kuono” tosin hikoili molemmilla maskeilla ja jotkut ovat saaneet ihottumaa maskialueelle.

Voi niitä aikoja, kun sai kävellä ”naama” vapaana!

– La Palman suuri ja vaikeasti sammutettavissa ollut metsäpalo on saatu hallintaan ja ainakin osa evakuoiduista pääsee palaamaan koteihinsa. Ikävä kyllä muutamia taloja ja autoja on palanut. Ihmisuhreja ei onneksi ole. Sammutuskalustoa ja palomiehiä (palohenkilöitä ?) muita saarilta ja mantereelta oli avustamassa.

Gomeran luonnonsuojelualueen pieni palo on saatu sammutettua.

Lämmintä ja turisteja

Tila

tur

Viikonloppuna kaupungilla kulki paljon väkeä, enimmäkseen espanjaa puhuvia, näin kuuntelin kävellessäni. Mantereen turisteja osa heistä ehkä oli. Perheitä ja nuoria ihmisiä näkyi paljon: katukuva on ihan toinen kuin talvisin, jolloin mummot ja papat valloittavat kaupungin.

Mascarilloja näkyy kiitettävästi. Kanariansaarilla virus onkin aika hyvin jo hallinnassa tällä hetkellä, sillä kolmea suojautumisohjetta on noudatettu: mascarillat, etäisyydet ja käsien pesu. Uusia tartuntoja on hyvin vähän, sairaalapotilaita on kotiutettu.

Mantereella tilanne on huonompi: Lleidan kaupungissa, joka sijaitsee Katalonian maakunnassa, Barcelonasta länteen, sekä muutamassa ympäristökylässä (seitsemässä kunnassa) on jouduttu palaamaan faasiin 0, ulkonaliikkumiskieltoon. Jospa varhainen asiaan puuttuminen auttaisi, ettei virus leviä enempää.

Mascarillas

Tila

mas

Kongressin äänestyksessä kävi niin, että poikkeustilan jatko hyväksyttiin vain kahdeksi viikoksi, kuten aiemminkin. Meillä on nyt poikkeustila voimassa 7.6. saakka. Äänet jakautuivat niin, että 177 edustajaa oli puolesta, 162 vastaan ja tyhjää äänesti 9.

Talouden elvyttämisessä puhuttiin paljon. Kanariansaarten työttömyysprosentti on 27. Turismissa työskentelevien ERTE-korvauksia luvattiin parantaa. ERTE = Expediente de regulación temporal de empleo. Tämä tarkoittaa, että tilapäisesti lomautettujen palkan (tai suurimman osan siitä) maksaa valtio siihen saakka, kunnes työhön voi palata.

Tänään tuli voimaan tiukka maskipakko. Kaikki 6-vuotiaista lähtien velvoitetaan käyttämään maskia kaupoissa, suljetuissa tiloissa ja kadulla, jos ei ole mahdollista pitää kahden metrin väliä muihin ihmisiin. Keuhkosairaat ja eräät muut erityisryhmät on vapautettu maskinkäytöstä – dokumentti vaaditaan.

Sakot maskin käyttämättä jättämisestä ilman hyväksyttävää syytä ovat taas suuret, alkaen 600€.

Ostin jo visiirin, mutta voi olla, että se ei ole hyväksytty. Ainakaan missään ohjeissa tai määräyksissä ei visiiriä mainita. Siispä pitänee yrittää löytää venttiilimaski. On vaikeaa käydä sitä etsimässä: niihin rautakauppoihin, jotka ovat auki, on jonotussysteemi, kahden metrin etäisyyttä muihin noudattaen, kauppaan päästetään vain yksi tai kaksi asiakasta kerrallaan ja koko tuon jonotteluajankin täytyy olla maski kasvoilla.
En silti vastusta suojautumissääntöjä, vaan ymmärrän syyn.

Kulkutauteja

Tila

Masc

Viides karanteenipäivä

Epidemioista

Tämän päivän ”perusvälineet” ovat tässä. Kauppareissuilla suositellaan kertakäyttöistä hengityssuojaa ja hansikkaita, joita jaetaan joissakin kaupoissa ovella. Minä en ole näitä tarvinnut, kun en ole missään käynyt.

Vitamiineja otan: niistä voi olla hyötyä ja tuskin haittaa. Monivitamiinia ja lisäksi suurella annoksella C-vitamiinia, jota joissakin medisiinisissä artikkeleissa suositellaan.

Valvoskelin yöllä ja luin netistä – mitäpä muuta kuin koronajuttuja. Ulkonaliikkumiskiellolla ja rajoituksilla yritetään lieventää virustautiin sairastumista siten, että epidemian kesto pitkittyisi ja olisi mahdollisimman vähän sairastuneita samanaikaisesti. Miksi? Siksi, että sairaalapaikkoja olisi riittävästi tarvitsijoille ja tarvittavia laitteita niitäkin käytössä riittävästi.

Jos viruksen olisi annettu levitä vapaasti eikä mitään rajoituksia ihmisille olisi annettu, liian moni olisi sairastunut samaan aikaan, jäänyt vaille tarvittavaa hoitoa ja nykyistä enemmän sairaita olisi menettänyt henkensä tässä epidemiassa.

Siksi täällä ja kaikkialla vedotaan ¡Quedate en casa! Jää kotiin!

Yöllä muistelin myös, mitä epidemioita on sairastettu minun elinaikanani Suomessa.

Pandemia, joka on nimetty aasialaiseksi, on jyllännyt vuonna 1957. Silloin olen ollut vielä niin pieni, että mitään muistikuvaa minulla ei tästä ole.

Tuberkuloosi, vaikka onkin bakteeritauti, eikä virus, jylläsi vielä 1960-luvulla ja muistan, että sitä pelättiin. Muutama sukulainen oli keuhkotautiparantolassakin. Tuberkuloosi saatiin häviämään antibiooteilla, vaikkakin viime vuosikymmeninä tautia on tullut joitakin tapauksia ”tuliaisina” maailmalta.

Hongkongilaiseksi nimettyä pandemiaa sairastettiin Suomessa 1968. Sen muistan ja perheessämme sitä sairastettiinkin.

Sikainfluenssaepidemia oli vuonna 2009. Silloin olin jo Teneriffalla, eikä siihen tullut kiinnitettyä paljonkaan huomiota ennenkuin rokotteen ikävät sivuvaikutukset, narkolepsiatapaukset tulivat julki.

Lintuinfluenssasta kirjoiteltiin v. 2016 aikoihin, torien puluja häädettiin peläten niiden levittävän tautia, mutta epidemiaksi ihmisille tauti ei onneksi tullut.

Mutta nyt meillä on korona. Se on pandemia, joka voi olla vaarallinen kenelle tahansa. Rokotetta ja lääkkeitä kehitellään, mutta vielä niitä ei ole yleisessä käytössä.
Espanjassa on tämän päivän tietojen mukaan n. 25 0000 sairastunutta ja heistä n. 1300 henkilöä on kuollut. Kanariansaarilla sairastuneita on 384, seitsemän on menettänyt henkensä.

Pysykäämme siis kiltisti kotona karanteenissa! Tiukat hätätilasäännöt on tehty suojaksemme.