Kesän viimeinen viikonloppu

Tila

ole

Kuvat kotipihalta ja Paseo de Las Araucariakselta.

On kesän viimeinen viikonloppu, sillä ensi viikolla on syyspäiväntasaus. Täällähän vuodenajat vaihtuvat minuutilleen kalenterin mukaan, koska muuten muutosta on vaikea huomata. Sää viilenee lievästi, muutamalla asteella. Tälle päivälle ennustetaan sateita koko saarelle.

Onneksi viilenee. Manner-Espanjassa vallinneen n. 40˚ helteen seurauksena heinä- ja elokuun aikana on koko maassa kuollut kuumuuden aiheuttamien ongelmien takia 40 henkilöä. Meilläkin 30˚ ja yli on ollut tavallista.

Uutisista:
La Lagunassa on jo yli kuukauden ajan ollut ongelmana voimakkaasti lisääntynyt cochinilla mexicana, kokenillikirva, josta jo aiemmin kirjoitin kaktusten tuhoajana. Nyt se on runsaasti lisääntynyt ja vaikeuttaa paitsi kaktusten selviytymistä, on jo haitaksi myös ihmisille: kirva tekee tahroja kuivumassa olevalle pyykille ja haittaa terasseilla aamiaista syöviä asiakkaita.

Viranomaiset kehottavat torjumaan kasvituholaisia jabón potásicolla, joka on ekologinen torjunta-aine joka sopii myös tahroihin. Apteekeista ja supermarketeista ainetta löytyy, ja valmistusohjeita on netissä. Aine on kaliumhydroksidipohjainen.

Centro Salud

Tila

cs

Tämän aamun kuvat ovat Puerton terveyskeskuksen Centro Salud Casco Botanicon pihalta. Tänään oli verikoeaamu, näytteitä ryhdytään ottamaan klo 8. Silloin on hyvä tulla hankkimaan vuoronumero jo kello 7.30, jolloin parkkipaikka on vielä ihan tyhjä. Hieman ennen kello kahdeksaa autoparvi pyrähtää täyttämään parkkipaikat ja vuoronumeroitakin joutuu jonottamaan. Itse näytteenotto menee nopeasti numeroiden mukaan ja tulokset ovat saatavilla noin viikon kuluttua. Tuttu menettely monelle suomalaiselle talviasukkaallekin.

Joka kylässä on oma terveyskeskuksensa. Minä kuulun Orotavan Las Dehesas -terveyskeskuksen piiriin.

Kerrottakoon vielä, että kaikki julkinen terveydenhuolto on Teneriffalla ilmaista. Ei terveyskeskusmaksuja, ei sairaalamaksuja. Lääkkeetkin, ainakin minä ja kumppani, saamme nykyään ilmaiseksi. Alkuvuosina maksoimme 10% hinnasta, mutta
sitten maksut loppuivat. Enkä ole kysynyt syytä! Jospa se, että olemme eläkkeellä ja residenttejä saarella jo yli 10 vuotta vaikuttaa asiaan.

Meri

Tila

pun

Kävimme ajelemassa kotimatkalla pikku mutkan kautta. Punta Bravan kadut olivat täynnä autoja parkissa, mutta silti kylä on viehättävä kapeine kujineen ja mereen ulottuvine taloineen. Halusin kuvia merestä, joka on yhtä ihana ja yhtä ikuinen kuin Teide. Ja meren kohina rauhoittaa. Minun mielestäni kaunein sana espanjan kielessä on pasaatituulet, vientos alisios.

Wikipedia: Pasaatituulet ovat päiväntasaajan molemmin puolin kääntöpiirien välissä puhaltavia tuulia, jotka virtaavat subtrooppisilta korkeapaineen alueilta kohti päiväntasaajan matalapaineita. Ne puhaltavat pohjoisella pallonpuoliskolla koillisesta ja eteläisellä pallonpuoliskolla kaakosta.

Uutisissa:

Titsat siirtyvät talviaikatauluun ja tavoite on, että mahdollisimman moni käyttäisi joukkoliikennettä, jotta aamun ruuhkat moottoriteillä helpottaisivat.

Apteekit ovat alkaneet myydä kaksoistestiä Covid-19 + fluA+B, sillä saa selville, onko flunssatauti korona vai influenssa tai, jos molemmat negatiivisia, muu virus.

Nublado

Tila

nu

Pilvet ovat olleet alhaalla eilisillasta lähtien ja jatkossa luvataan samanlaista säätä. Maksimilämpötila saarella on ennusteessa 28, onneksi vähän ”viileämpää”.
– Minulla on tulossa matka Suomeen ensi viikolla. Miten tarkenen siellä?

Uutisista:
Unidad Podemoksen hallituksessa ajama peruselintarvikkeiden alennus herättää keskusteluja puolesta ja vastaan. Yolanda Diazin mukaan suurilla kauppaketjuilla alennukseen olisi varaa, pieniä kauppoja ei siihen vaaditakaan. Neuvotteluja vielä jatketaan, vasta yksi kauppaketju on ottanut korin valikoimiinsa.

Kaikkia Teneriffan teitä valvotaan kameroilla vuorokauden ympäriinsä, ja työssä on 15 henkilöä. Tienkäyttäjät voivat kysyä informaatiota mistä tahansa saaren tien tilanteesta puhelimitse numerosta 900210131.

Naapurisaarella Gran Canarialla on vanhassa kaupungissa Veguetassa ikävä tulipalo historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaassa talossa. Harmillista kun historiaa tuhoutuu.
– Tästä tulee taas mieleen sodan (kaikkien sotien) hulluus ja tuho! Jospa tuo Venäjä-Ukraina-sota kohta loppuisi omaan hulluuteensa ja mahdottomuuteensa.

Täysikuun aikaa II

Tila

car

Aamukuva La Pazin suuntaan. Täysikuu on lähes pyöreä vielä tänään. Palatessamme Orotavaan eilen Puertosta karnevaaliväkeä kulki keskustaan päin. Ilotulitukset ääntä ja rummutusta kuului meille saakka.

Tänään aloittavat yläkoulut ja lukiot sekä ammattikoulut lukukautensa. Alakoulut aloittivat pari päivää sitten.
Täälläkin yksi asia, joka puhuttaa, on koulukiusaaminen ja sen ehkäisymahdollisuudet.

Talousasiat ovat pääasiana nyt uutisissa. Hintojen nousu, asuntolainojen korkojen nousu ja toisaalta tarve peruselintarvikkeiden hintojen säätelyyn.

Täydenkuun aika

Tila

llu

Vaaleanpunainen aamuhetki oli taas kuvattava. Väri viivähtää taivaalla korkeintaan minuutin auringon noustessa vuorten takaa. Oli myös täsikuuu ja sain sen taas kerran istahtamaan pylvään päähän. Sekin viipyi vain hetken.

Puertossa on vietetty kesäkarnevaaleja. Tänään klo 17 kulkee coso, pääkulkue, kaupungin kaduilla. Nämä ovat kuitenkin enemmän ”turistikarnevaalit”, ne oikeat ovat alkuvuodesta 40 päivää ennen pääsiäistä. Jos karnevaaleille menemme – alkuun ne olivat ihmeellistä nähtävää – niin ainoa oikea aika on alkuvuodesta.

Ikiuutisissa (24h) – viikonloppuna ei tv näytä Kanarian uutisia – on pääasiana edelleen kuninkaallisasiat, jotka eivät minua kiinnosta.
Espanjan mantereelle ja Baleaareille Mallorcalle on saapunut perjantaista lähtien 600 pakolaista patera-veneillä. Veneitä on tullut Mallorcan lisäksi Almeriaan, Murciaan ja Alicanteen.

Koulut

Tila

esc

Koulut (alaluokat) alkavat tänään. Taas olivat poliisit valvomassa liikennettä koululaisten reitin varrella, kuten joka kouluaamu. Ruuhkaa oli, sillä kaikki lapset tuodaan kouluun ja haetaan sieltä ja yleensä autolla.

Minä aloitin maalauskurssin ”vanhojen” talolla, Centro de Los Mayores. Kurssi on avanzado, niille, jotka ovat jo tottuneempia kuvantekijöitä. Minulla kurssille menon syynä oli tietysti paitsi siellä saatava oppi, myös samassa tuleva kielikylpy ja ryhmäänkin on mukava joskus kuulua. Muut ryhmäläiset paria uutta lukuunottamatta olivat käyneet kurssia jo useamman vuoden ja olivat tuttuja, mutta hyvin ottivat vastaan uudet tulokkaat – kunhan ei istuutunut heidän vakiopaikoilleen.

Uutiset olivat tänä aamuna niin täällä kuin Espanjan mantereella ja Suomessa ja varmasti muuallakin täynnä Iso-Britannian hovijuttuja.

Vitsauksia ja alennuksia

Tila

rat

Täällä paratiisissamme on myös vitsauksia! Rotta! Pitkiin aikoihin näitä tuholaisia ei ole näkynyt, mutta eilen huomasin aamuvarhain yhden siimahännän vilahtavan. Kävimme rautakaupasta myrkkyä ja kumppani viritti loukun pihalle yöksi. Aamulla rotta oli loukussa ja kumppani hoiti operaation loppuun. (Onneksi minun ei tarvitse osallistua.) Loukut on viritettävä taas yöksi.

Rotista olemme oppineet, että ne voivat pesiä palmuissa, joista yöaikaan laskeutuvat maahan etsimään syötävää. Siksi palmut on säännöllisesti siivottava – paikalliset osaavat sen. Meillä on vieläkin hankkimatta palmuihimme metallirenkaat, jotka estävät rottien kiipeämisen.

**********

Parempi uutinen:
Yolanda Diaz, Espanjan varapääministeri (Podemos) on esittänyt, että taloudellisen tilanteen vaikeutuessa ja hintojen noustua tulee peruselintarvikkeiden hintoja laskea (mm. leipä, maito, kananmunat, hedelmät) ja aloittaa kampanja ”30 productos basicos por 30€” – 30 tuotetta peruselintarvikkeita 30€:lla. Yksi ruokakauppaketju (Carrefour) on jo liittynyt kampanjaan, joka k.o. kaupassa alkaa 12.9.

Aamulla

Tila

ase

Aamuauringossa näyttäytyvää Teideä ei malta olla kuvaamatta yhä uudelleen, se on niin komea! Ja kotipihan ruusut kukkivat taas. Meillä aurinko nousi tänään klo 7.46 ja laskee klo 20.19. Kovin paljon nämä ajat eivät vuoden mittaan vaihtele, päivät ovat valoisia ja yöt pimeitä.

Alakuvassa on näkymä Puerton kaupungintalon pihalta merivesialtaiden suuntaan. Toisessa kuvassa on Alcampon takana San Jeronimon teollisuusalueella jo muutamia viikkoja pysäköitynä ollut bussi, jossa on hygieniatilat, suihku ja wc asunnottomille. Auton kyljessä näyttää olevan Kanarian hallituksen logo ja Gran Canarian katuosoite. En tiedä missä bussi kulkee ja milloin, mutta ajatuksena se on hyvä, sillä saarilla on asunnottomia kulkijoita rannoilla ja joissakin barrancoissakin – sekä muutamissa luolissa, kerrotaan.

Pakolaisia on jälkeen kerran yöllä saapunut Fuerteventuralle ja Lanzarotelle. Tulijoiden alkuperämaat ovat yleensä Marokko, Länsi-Sahara, Mauritania, Senegal.

Pyykkipäivä

Tila

lav

Eilen, sunnuntaina, meillä oli pyykkipäivä. Puertossa on kaupungin keskustassa kolme itsepalvelupesulaa, jossa on helppoa pestä isoja tekstiilejä, kuten päiväpeitteitä tai patjansuojuksia, jotka eivät omaan koneeseen mahdu. Koneet toimivat euron kolikoilla. Koneellinen maksaa 5€-7€ riippuen koneen koosta. Pesuainetta ei tarvi olla omasta takaa, se on valmiina ja kone annostelee sen automaattisesti.

Uutisten pääasia tänäänkin oli sähkön hinnan nousu. Asukkaiden laskut ovat jopa kaksin- tai kolminkertaistuneet. Moni perhe joutuu vaikeuksiin hinnannousujen takia; myös ruoka on kallistunut.
Yrityksistä mm. leipomoilla, jotka käyttävät paljon sähköä uuneissaan, sähkölaskut ovat nousseet huomattavasti – ja siis leivän hinta nousee.

Teneriffan kaakkoisrannikolla on todettu ”microalgas”, leväkasvua, ja patogeeneja bakteereja uimarannoilla. Granadilla de Abonan seudulle on asetettu uintikieltoja.

Ja pakolaisia on taas saapunut yöllä veneillä sekä Lanzarotelle että Fuerteventuralle Afrikasta.