Koulupäivä

Tila

esc

Eilen oli taas ”koulupäivä”, eli espanjan kurssin tunnit. Yläkuva on koulureitiltä: taustalla oikealla oleva ruskeakattoinen ratkennus on instituutti, jossa myös EOI, Escuela Oficial de Idiomas, toimii. Ensi viikolla meillä on koe, examen, siispä kielioppi esille ja lukemaan viikonloppuna!

La Palmalla purkaus jatkuu. Tuhkapylväs ulottuu noin kahden kilometrin korkeuteen ja tuhka aiheuttaa paljon ongelmia lähialueen asukkaille: katuja, kattoja, terasseja ja kaikkia pintoja, joihin tuhka laskeutuu, on siivottava päivittäin. Tehokkaita hengityssuojaimia on edelleen käytettävä, sillä ilmassa ei ole vain tuhkaa vaan myös laavapartikkeleita. Binter lentää saarelle nyt vain päiväsaikaan, ei klo 18 jälkeen.

Mantereella valmistetaan moduulitaloja mm. Asturiassa ja Galiciassa. Näitä n. 60 neliömetrin asuntoja on tarkoitus kuljettaa La Palmalle kotinsa menettäneille. Tämä on tietysti ratkaisu vain osalle, myös muita uusia koteja tarvitaan.

Saarilla on aloitettu rokotukset influenssaa, gripe, vastaan sekä kolmannet koronarokotukset. Covid-rokotukset annetaan yli 70-vuotiaille sekä riskiryhmille.

Testitulos negatiivinen

Tila

cie

Kuvissa iltataivas ja aamutaivas omalta terassilta nähtynä. Lämmin päivä ja ilta, vielä auringon laskiessa +25 astetta.

Koronatestin tulos tuli tekstiviestinä jo illalla yhdeksän maissa: negatiivinen. Siitä olen oikein tyytyväinen ja helpottunut.

La Palman purkaus on jatkunut kuukauden. Laavaa virtaa monta coladaa, kielekettä, kohti merta. Saari on myös järissyt enemmän kuin aiemmin, voimakkaimmillaan 4,8 (Richter). Osa järistyksistä on ollut tunnettavissa myös Teneriffan pohjoisessa (lähteenä eilinen Planeta Canario).

Kanarian aamutv kertoo La Palman kylien evakuoinnista. Uusia alueita on tyhjennetty laavavirtojen tieltä. Asukkaille on annettu 15 minuuttia aikaa hakea tavaroita kodeistaan. Aamutv kysyy, mitä sinä tekisit siinä ajassa. Mitä ottaisit turvaan? Vaikea kuvitellakaan omalle kohdalle vastaavaa tilannetta. Teneriffan Teide vain nukkuu, mutta voi joskus herätä!

Yhdeksäs päivä tulivuorenpurkausta

Tila

eru

Eilen La Palman tulivuori lepäsi muutaman tunnin, mutta aloitti sitten taas. Ylin kuva on tämän aamun rtvc.es -kanavan suorasta lähetyksestä. Meillä (alakuvat) sekä merellä että vuorilla on rauhallista.

La Palmalla 46,3 miljoonaa kuutiometriä laavaa on jo purkautunut maan uumenista, yli 600 taloa on tuhoutunut tai vaurioitunut, n. 6000 ihmistä on evakuoitu, osa heistä on jo päässyt palaamaan koteihinsa. Teistä n. 30km on vaurioitunut.
– Ja paljonko on huolta, surua ja kärsimystä? Mittaamattomasti.

Solidaarisuuskuljetuksia on järjestetty. Paitsi vaatteita ja elintarvikkeita, tänään on viety myös lumiauroja (kyllä, quitanieves-sanaa oli käytetty, kaipa myös jonkinlaisia ”pillareita” oli kuljetettavana), niillä saadaan poistettua paksuja tuhkakerroksia mm. lentokentältä ja maanteiltä. Talojen katoilla oleva tuhka aiheuttaa romahdusvaaran, myös ne on lapioitava puhtaaksi.

Lentoliikenne La Palmalle on vielä pysähdyksissä, muilta saarilta lennetään ainakin toistaiseksi.

Palmujen siivousta

Tila

lim

Meillä kävivät tänään palmujenpuhdistajat. Kova työ siinä on, kaksi palmua on koko päivän homma ammattilaisilta. Meillä ei toisaalta ole puhdistettu palmuja kuuteen vuoteen! Ensin emme tienneet, että se on tärkeää rottien estossa, sillä rotat tahtovat pesiä huonosti hoidetuissa palmuissa. Ja myrskyissä kuivia palmunlehviä putoilee maahan. Sitten, kun tiesimme, asia vain jäi. No nyt ovat palmut siistejä, vuosittain ne olisi pitänyt puhdistuttaa.

La Palmalla tulivuorenpurkaus jatkuu. Eilen ja viime yönä on taas puhjennut pari uutta aukkoa, joista on syössyt paitsi aiempaa juoksevampaa laavaa, niissä on myös tapahtunut voimakkaita räjähdyksiä. Kaksi kylää on hätäevakuoitu. Tuhkan vaaroista varoitetaan: silmät ja hengitystiet täytyy suojata hyvin.

Lentoliikenne La Palmalle ja saarelta pois on keskeytetty tuhkapilven takia. Muutamia lentoja lähisaarilta, myös meiltä, on peruttu. Pääosin lentoliikenne Teneriffalta toimii kuitenkin vielä.

Tuhkaa on tullut myös meille, se huomasi aamulla terassilta: lakaistessa sai saaliiksi tummaa tuhkaa.

6. päivä

Tila

er

Eilen illalla kävimme La Pazin näköalatasanteella auringonlaskun aikaan katsomassa, näkyykö La Palma. Saarta ei erottunut, mutta taivaalle kohoava savu/tuhkapylväs erottui hyvin. Kävimme myös istahtamassa läheisen ravintolan terassilla. Pöytä pyyhittiin koronaohjeistuksen mukaan ennenkuin istuuduimme. Noin puolen tunnin kuluttua pöydän pinnasta tuntui käteen hiekkaa/tuhkaa. Sitä tulee siis jo tännekin. Lentoliikenne toimii ainakin vielä.

Purkaus jatkuu nyt kuudetta päivää. Kaikki aukot eivät enää syökse tulta, mutta osa tekee niin edelleen, ja laavan ja tulen seassa on myös räjähdyksiä aika ajoin. Tuhkaa ja laavankappaleita sataa, ihmisiä saarella on kehotettu suojautumaan sekä hengitysteitä että silmiä suojaavilla naamareilla. Laava on vielä noin 2km etäisyydellä merestä.

Vulkanologit ovat arvioineet, että purkaus kestää 1-3 kk, mutta varmuutta siitä ei ole.

Gobierno de Canarias on hankkimassa asuntoja heille, jotka ovat menettäneet omansa. Banaanisato on lähes menetetty, tuhkan peittämät hedelmät eivät kelpaa markkinoille. Solidaarisuuskeräykset – vaatteita, kenkiä, vuodevaatteita, elintarvikkeita – ovat tuottaneet tulosta. Apua viedään ja on jo viety La Palmalle.

Koronatilanne onneksi on helpottamassa. Teneriffa jatkaa tasolla 2.

5. päivä

Tila

mar

Meillä Teneriffalla näkymät ovat kuten ennenkin, eikä taivaalla tai horisontissa näy mitään uutta – näissä kuvissa ei tosin La Palma näkyisikään, ovat pohjoisen suuntaan.

Viides päivä purkausta. Säätiedotuksissa kerrottiin, että tuhkaa ja laavapölyä sataa Palmalla, kadut ja kaikki pinnat ovat sillä jo päällystetyt n. 3 cm kerroksella. Meteorologin mukaan tuhkaa saattaa tulla jo Teneriffalle asti, mutta vielä ei ole sen enempää informaatiota asiasta.
Minullakin olisi yksi lento mantereelle ensi viikolla. Toivon, että se toteutuu suunnitellusti.

Eilisen päivän olin taas lähes liimautuneena tv-ruutuun, ohjelmassa näytettiin tulista laavapurkausta, savu/tuhkapylvästä ja laavan alle romahtavia rakennuksia. Joissakin paikoissa asukkaat saivat luvan hakea omaisuuttaan taloista, joita laava ei ollut vielä saavuttanut. Heille annettiin 15 minuuttia aikaa hakea tärkeimpiä tavaroitaan. Omalle kohdalle ajatellen tuo aika pelottavan laavan uhan alla olisi aivan liian vähän. Pystyisikö tekemään juuri mitään tai varsinkaan päättämään, mitä ottaa mukaan?

Laavan kulku on hidastunut, eikä se ole vielä saavuttanut merta. Purkauksen kestoa on kuitenkin mahdoton arvioida, kuukauden, kuukausia?

Surullisia tarinoita kaiken menettäneistä ihmisistä, huolta tulevaisuudesta, tuhkasadettaa… Banaani on tärkein viljelyskasvi saarella. Sadonkorjuusta ollaan huolissaan, sillä vaikka banaaniviljelmät eivät olisikaan laavan alla, niille ei pääse, sillä monet tiet ovat poikki. Ja mitä tekee tuhka?

Espanjan kurssin opettaja sanoi eilen, että palmalaiset selviytyvät tilapäismajoituksella ja avustuksilla pari-kolme kuukautta, mutta sitten, niin vaikealta kuin se tuntuukin, saaren on vastaanotettava tulivuorituristeja, niitä, jotka haluavat tulla katsomaan luonnonilmiön jälkiä. Turismi on ainoa keino, jolla saari ja sen asukkaat voivat säilyä hengissä ja saada toimeentuloa. Samaa kerrottiin aamutv:ssä.

La Palma, neljäs päivä

Tila

eru

Myötätunnon kukkia palmalaisille! Minua surettaa kovasti tämä katastrofi, joka periaatteessa voisi tulla kenen kohdalle vain.
Neljäs päivä tulivuorenpurkausta, joka jatkuu edelleen aktiivisena, jopa hieman voimistuneena, sillä nyt odotetaan vielä yhden fissuuran aukeamista uuteen paikkaan. Eilinenkin päivä on evakuoitu asukkaita vaara-alueilta.

Noin 300 taloa on tuhoutunut, n. 6000 ihmistä on evakuoitu, yli 100 hehtaaria on tuhoutunut, paljon viljelyksiä on jäänyt laavan alle. Osa asukkaista on menettänyt kaiken, osa on ehtinyt ottaa jotakin tavaroitaan mukaan. Eläimiä on pelastettu myös.

Televisio näyttää koskettavia tarinoita heistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja kaiken, mitä omistavat. Pieni osa on ehtinyt pelastaa jotakin, mutta moni on joutunut jättämään kaiken kiireesti laavavirran tai tulipalon uhatessa nurkan takana.

Laavan kielekkeet eivät ole vieläkään saavuttaneet merta. Sen kulku on hidastunut. Laava etenee noin 10 cm tunnissa. Väestöä on varoitettu myrkyllisistä kaasuista, joita syntyy, kun laava kohtaa meren. Myös tuhkasta ja ilmassa lentelevistä hyvin pienistä laavakappaleista aiheutuvasta vaarasta on informoitu. Suositellaan maskin ja silmälasien/suojalasien käyttöä saarella tuhoalueen lähellä.

Solidaarisuuskeräyksiä on aloitettu palmalaisten avustamiseksi.

Tänään alkaa virallisesti syksy, on syyspäiväntasaus.

La Palman purkaus jatkuu

Tila

pal

Kuvat ovat meidän näkymiämme taivaalle Palman suuntaan, illalla ja aamulla. Emme jaksaneet kiireisen päivän jälkeen ajella ylemmäksi tai semmoiselle rannalle, josta näkyvyys olisi parempi.

Palmalla on kuitenkin tapahtunut paljon yöaikaan. Yksi uusi boca, suuaukko, on avautunut ja siitä syöksee ulos tulista laavaa. Kaikkiaan aukkoja on nyt kymmenen. Lisää ihmisiä on evakuoitu, nyt n. 6000 henkilöä kaikkiaan. Taloja ( tämän hetken tieto 150) on palanut tai romahtanut jäätyään laavan alle. Uusia järistyksiä on myös ollut.

Laava ei, ennusteista huolimatta, ole vielä saavuttanut merta. Kun näin tapahtuu, tulee räjähdyksiä ja vapautuu vaarallisia kaasuja.

Moni perhe on menettänyt kaiken! Surullisia tarinoita ja järkyttäviä kuvia talojen romahtamisista ja kiehuvista laavan alle jäävistä uima-altaista on näytetty televisiosta. Asukkaille on kuitenkin luvattu korvata menetykset; pääministeri on vieraillut tuhoalueilla eilen.

Meille ei ole tullut vielä tuhkaa eikä savua. Ennusteiden mukaan tuulet puhaltavat nyt kohti Gomeraa, mutta sieltä ei ole pitkä matka Teneriffalle.

Erupción

Tila

eru

Koko yön rtvc.es on lähettänyt kuvaa La Palman purkauksesta suorana lähetyksenä, joka jatkuu edelleen. Kuvat ovat eilisillalta ja tältä aamulta, tv:stä.

Kanarian hallitus on antanut tiedotteen asiasta, poimin tähän muutamia yksityiskohtia siitä:
Laava syöksee ulos maan uumenista useasta kohtaa ja virtaa alaspäin fissuuroita, halkeamia pitkin. Hehkuvan laavan lämpötila on 1075 astetta. Savupylvään korkeus on 1500 m ja erittyvät kaasut mm. rikkidioksidi nousevat vielä korkeammalle.

5000 ihmistä on evakuoitu. Tähän mennessä kahdeksan taloa on jäänyt laavan alle tai syttynyt palamaan. Ihmisuhreilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Metsäpalojen syttymistä yritetään estää.

Naapurisaarilta on tullut avuksi pelastus- ja palokalustoa ja henkilökuntaa, poliisiyksiköitä sekä mm. psykologeja.

Paloalueesta täytyy pysyä ainakin kahden kilometrin etäisyydellä ja tuhkalta, palavilta laavankappaleilta ja savulta tulee suojautua maskein tai muin apuvälinein. Ikkunoita, ovia ja kaihtimia suositellaan pitämään kiinni. Teitä on laavan takia poikki, varovaisuutta kehotetaan noudattamaan. Koulut on toistaiseksi suljettu.

Rankka yö on ollut ja vaikeita päiviä/viikkoja on tulossa palmalaisille. Kaikki myötätunto heille!
Odotamme, mitä seurauksia meille tulee!

Tulivuorenpurkaus

Tila

eru

Poikkeuspäivitys poikkeustilateessa: reilun viikon järistysten jälkeen La Palmalla maankuori puhkesi tulivuorenpurkauksen takia klo 15.10 Teneriffan aikaa. Nyt on seurattu suoraa lähetystä saarelta. Kuvat ovat rtvc.es -kanavan lähetyksestä, niissä näkyy valitettavasti hieman heijasteita ruudusta.
Piroclastit, tuliset laavankappaleet lentelevät, savua ja liekkejä on ilmassa. Laavavirrat lähestyvät asutusta, mutta onneksi evakuointisuunnitelmat olivat jo pitkällä ja aamulla oli alettu evakuoida liikuntavammaisia ja myös kotieläimiä. Urheilukenttiä oli varattu asukkaiden sijoittamista varten ja asukkaita on nyt evakuoitu niihin. Ongelmana on myös se, että tiet voivat katketa.
Tällä hetkellä bocat, reiät, joista tulinen magma purkautuu, lisääntyvät, niitä on 5-6. Valtava savupatsas nousee ylöspäin, laava virtaa alas. Hurja, pelottava luonnonilmiö!
Odotellaan, mitä tästä seuraa.